"Vanhojentansseissa harmitti, kun äiti ei ollut paikalla"
Ihmiset
"Vanhojentansseissa harmitti, kun äiti ei ollut paikalla"
Taru oli lukiossa, kun hänen äitinsä muutti ulkomaille. Suhdetta piti alkaa pitää yllä uusilla tavoilla. Taru muistelee, että äidin muutto oli kehuskeltava juttu, mutta mieleen on jäänyt myös kaipauksen hetkiä.
4.5.2016
 |
Kotivinkki

Taru Kirves oli lukion toisella luokalla, kun hänen äitinsä muutti pysyvästi työn ja rakkauden perässä Brysseliin. Taru muistelee, miten saattoi äidin lentokentälle ja palasi sen jälkeen kouluun musiikkitunnille.

– Olin vähän surullinen, mutta toisaalta olin ottanut etäisyyttä lapsuudenperheeseeni jo edellisenä vuonna, kun olin ollut lukiosta vaihto-oppilaana. 

Kun äiti lähti Brysseliin, Taru ja hänen kaksi vuotta nuorempi pikkuveljensä jäivät isän luokse asumaan. Kolme vuotta vanhempi isoveli muutti omilleen. Vanhemmat olivat eronneet jo aiemmin, ja Taru oli ollut aina isän tyttö ja asunut siihenkin asti hänen luonaan. Isän kanssa myös ehti olla paljon, sillä hän oli pitkään työttömänä ja kotona.

– Äidin muutosta ei kauheasti puhuttu, sillä emme ole sellainen perhe, jossa käydään kaikkia tunteita läpi. Asia vain ilmoitettiin, ja sitten se tapahtui.

Tarun mielestä äidin muutto oli enemmän siisti kuin ikävä juttu. Hän muistelee kehuskelleensa asialla. Mutta mieleen on jäänyt myös kaipauksen hetkiä.

– Vanhojentansseissa harmitti, kun äiti ei ollut paikalla. Olisi ollut myös kiva käydä katsomassa yhdessä pukuja.

Tarun äiti Hilkka asettui Brysseliin englantilaisen miehensä kanssa. Hän piti yhteyttä soittelemalla, ja noin kerran kuussa tytär lensi Belgiaan pitkäksi viikonlopuksi.

– Silloin lentoliput piti käydä ostamassa matkatoimistossa, eikä se ollut niin helppoa ja nopeaa kuin nykyään. Brysseliin oli aina kiva lähteä, vaikka aluksi se oli minusta ihan kamala ja ruma kaupunki. Opin tykkäämään siitä pikkuhiljaa, mutta ei siitä koskaan toista kotikaupunkia tullut.

Äiti tuli aina jouluksi ja koko kesälomaksi Suomeen. Taru ei osaa sanoa, olisiko hän äitinsä kanssa läheisempi, jos he olisivat asuneet koko ajan samassa maassa.

– Voihan olla, että olisi mennyt hermotkin. Ehkä tämä olikin sillä tavalla hyvä vaihtoehto. Meillä on hyvät ja kohtuuläheiset välit.

KUN TARU SAI seitsemän vuotta sitten ensimmäisen lapsensa, äidistä tuli mumma. Äiti oli loppuraskauden ja synnytyksen aikaan Suomessa, mutta kun vauva oli viikon vanha, hän lähti takaisin Brysseliin.

– Silloin toivoin, että äiti olisi Suomessa enemmän, saatavilla ja lähellä.

Nyt Tarulla on 5- ja 7-vuotiaat lapset, ja äiti on eläkkeellä. Hän asuu talvet Englannissa ja kesät Suomessa. Talvella Taru käy perheensä kanssa Englannissa. Kesällä yhteistä aikaa vietetään mökillä Raaseporissa. Silloin pidetään kiinni tiukasti jo Tarun lapsuudessa alkaneista perinteistä, kuten retkistä Tammisaaren heinäsirkkapuistoon, Fiskarsiin ja syksyiseen sienimetsään.

Silti Tarusta tuntuu, että hän näkee äitiä vähemmän kuin monet kaverinsa. Vaikka he soittelevat välillä viikoittain, hän ei ole mukana päivittäisessä arjessa.

– Syksyllä aina harmittaa, kun äiti lähtee.

Äiti Hilkka kertoo:

"Tieto Brysselin työpaikasta tuli äkkiä, joten aloin vain hoitaa tarvittavia järjestelyjä. Ajattelin, että Belgia on aika lähellä, vain parin tunnin lentomatkan päässä.

Muutettuani tajusin vähitellen, että tulikin tehtyä aika iso päätös. En silti ajatellut muuttoa mitenkään dramaattisena erona lapsista. He olivat jo aikuisia tai melkein aikuisia. Ajoittain lapsia oli kova ikävä, mutta yhteydenpito ei ollut kovin vaikeaa. Muistan, kuinka innokkaana ja hermostuneena odotin Tarun ensimmäistä käyntiä Brysselissä kuukausi muuttoni jälkeen.

Lapset ovat tärkein asia elämässäni, asuinpa Suomessa tai muualla. Luulisin, että asumiseni ulkomailla on tuonut lasten elämään uusia kokemuksia. Maailma ei lopu Suomen rajoihin, ja on hyvä, että muutkin elämisen tavat tulevat tutuiksi. Muiden maiden ja kielten olemassaolo tulee tutuksi myös lapsenlapsille. Toivon, että isompina he haluavat tulla itsekseen Englantiin ja viihtyvät siellä.”

Suosittelemme myös näitä:

Kommentoi »