Kotivinkki

Bloggaaja Katja Lahti murtaa äitimyyttiä

Bloggaaja Katja Lahti murtaa äitimyyttiä

Kun Katja Lahti jäi kahdeksan vuotta sitten äitiyslomalle, työkaverit antoivat lahjaksi blogin. Sittemmin Project Mama on antanut monelle mutsille elämänilon takaisin.
Teksti Henna-Kaisa Ranta
Kuvat Raisa Kyllikki Ranta
Mainos

Vanhat Viisikot ovat päätyneet poistopöydälle. Kirjojen sisältö on yllättänyt Katja Lahden, 41.
– Niissä lyödään lapsia ja kidutetaan eläimiä. Ne eivät kuulu tähän maailmaan. En muistanut, että niissä on sellaista.

Kodissa on menossa homma, jota Katja kutsuu nimellä lastenkamojen manageeraus. Se on kotitöistä hänen inhokkinsa: lasten vaatteista ja leluista on seulottava kierrätykseen ne, joille ei ole enää käyttöä. Katja on hommassa jo pitkällä. Pieneksi jääneet t-paidat, sandaalit, fleecet, farkut, tarralenkkarit, sadetakit ja Kuomat seisovat pinoissa. Seuraa niille pitävät hohtonsa menettäneet pala- ja muistipelit, Muumi-pehmot ja dvd-levyt.

Manageeraukselle on arjessa hankala löytää aikaa. Nyt Katjan kaksi tytärtä on isänsä kanssa mummulassa, joten mutsi ottaa ajasta kaiken irti. Kun ruokailuryhmän tuolien päälliset pyörivät koneessa, Katja voi samalla tehdä töitä. Verkkotuottajakirjailija-viestintäkonsultti-ammattibloggaaja-kolumnisti listaa Project Mama -blogiinsa manageerauksensa lisäksi sen, mitä ei todellakaan tee.

Ei kestänyt edes kahta päivää, kun olin jo täysin hunningolla. En ole käynyt kaupassa tai tehnyt ruokaa kertaakaan. Valvon liian myöhään

ja syön mitä sattuu (...) Heilun porakoneen kanssa ne ajat, joita en istu sohvalla. Olen saanut aikaan ihan vertaansa vailla olevan kaaoksen. Mitään ei tarvitse siivota aamuksi. Aivan ju-ma-lai-sen ihanaa.

Kirjoita meille. Sitä työkaverit pyysivät, kun Katja jäi äitiyslomalle vuonna 2007. Blogipohjankin he olivat luoneet valmiiksi. Ja Katja kirjoitti. Kokemuksia vauva-arjesta ja ajatuksia äitiydestä. Mutta tekstit eivät huokuneet pelkkää onnea.

– En osaa sanoa, olinko masentunut. Olin yksinäinen, ja minusta tuntui, etten osaa. Yksinäisyys tuntui epäinhimilliseltä. En muista sitä ihanana aikana vaan identiteettikriisinä.

Netistä ei löytynyt Katjan kaipaamaa vertaistukea. Tarjolla oli lähinnä äitiyden ruusutarhaa ja syyllistävää päällepäsmäröintiä.

– Lähtökohtanani ei ollut tabujen rikkominen, mutta kirjoittaessa minussa rupesi heräämään uhmaa äitimyyttiä kohtaan.


Vanhemmuuden raskaiden puolien esiintuominen oli – ja on yhä – hankalaa.

– Jos sanoo jotain negatiivista, pitää aina lisätä perään ”mutta päivääkään en vaihtaisi pois” tai ”rakastan tietenkin lapsiani”.

Pian Katja huomasi, että blogia lukivat muutkin kuin hänen kaverinsa. Moni oli kaivannut erilaista puhetta äitiydestä.

– Imetysavautumisten jälkeen aloin saada kommentteja, että minustakin tuntuu tuolta, mutta en ole kehdannut sanoa kenellekään.

Värit palasivat maailmaan, kun Katja aloitti työt ja aviomies Teemu jäi hoitovapaalle.

– Kun palasin töihin, itkin ilosta. Osaan tämän, ajattelin. Ja sain työyhteisön takaisin.

Teemulla ja esikoisella meni kotona mainiosti, mutta Katja muistaa myös sen kerran, kun hän tuli kotiin ja mies oli jo eteisessä vastassa.

– Hän sanoi, että nyt on pakko päästä kävelylle, koska hermot ovat niin palasina. Silloin ajattelin, että nyt se ymmärtää. Parisuhteelle se oli valtavan eheytymisen aikaa.

Katjan blogi kasvoi vauhdilla. Toinen äitiysbloggari Satu Rämö otti yhteyttä ja ehdotti yhteisen kirjan kirjoittamista. Syntyi Vuoden mutsi. Kustantaja ehdotti, voisiko kirjan negatiivista sävyä hieman suitsia. Onhan se äitiys myös suuri onni. Katja ja Satu sanoivat ei.

– Totta kai on niitä, joille äitiys on vain ihanaa, mutta meidän kirjamme ei ole heille. Eivät he tarvitse vertaistukea. Myöhemmin he kirjoittivat myös jatko-osan. Nyt suunnitelmissa on kolmas.

Työssäkäyvänä vanhempana Katja rakastaa suomalaista päivähoitoa ja koulujärjestelmää. Niistä hän kirjoittaa usein myös blogissaan.

– Jos kritisoin jotain, se ei tarkoita, että haluaisin lopettaa verojen maksamisen. Haluan kehittää palveluja.

Itse hän ei koskaan päässyt päiväkotiin tai esikouluun. Perhe asui keskellä metsää Kirkkonummella ja ajoi päivittäin Länsiväylää, vanhemmat töihin Helsinkiin ja matkalla Katja ja hänen veljensä hoitoon Espoon mummulaan. Koulun aloitus vaati sopeutumista.

– En osannut kulkea koulumatkaa, en toimia ryhmässä, en lukea, en laskea, enkä tuntenut ketään.

Silti hän pärjäsi koulussa hyvin. Eniten häntä harmitti se, että Espoon koulukavereita ei voinut tavata ollenkaan iltaisin. Kirkkonummen metsästä ei päässyt minnekään.

– Ei ole juuri yhtään asiaa, jonka haluaisin tehdä samoin kuin omat vanhempani.

Viime syksynä Katjan esikoinen aloitti koulun. Hän ei kuitenkaan päässyt lähikouluun, joka näkyy kodin ikkunasta ja johon kaikki esikoulukaverit menivät. Uusi koulukaan ei ole kaukana, mutta matkan varrella on viisikaistaisen tien risteys. Katja oli tyrmistynyt päätöksestä ja kirjoitti siitä myös blogissaan. Moni lukija symppasi, mutta joukkoon mahtui myös vähätteleviä kommentteja.

– Tajuan kyllä, ettei asiaa voi ymmärtää ihminen, jonka lapsella on 30 kilometriä koulumatkaa.

Katjan perheen arjessa yllättävä koulupäätös oli iso ongelma. Ja omista tunteistaan hän kirjoittaa. Siksi häntä ei heilauta, jos anonyymeiltä

kommentoijilta ei heru myötätuntoa.

– Olen kauan sitten lakannut hakemasta hyväksyntää omille tunteilleni muilta.

Kommentit ja pitkät keskusteluketjut ovat iso osa Katjan blogia, ja hän jatkaa aloittamiaan keskusteluja ahkerasti. Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta asiattomat kommentit Katja poistaa surutta.

– Kaikki mielipiteet eivät ole mediatilani arvoisia. Keskustelu käydään järkevien ihmisten kanssa.

Äitiysblogissa käsitellään luonnollisesti myös lasten elämää. Katja miettii, missä valossa lapsensa siellä esittää ja mistä tapahtumista kirjoittaa. Keväällä rajaa koetteli se, kun selvisi, että esikoista kiusattiin koulussa.

– Minusta tuntui, että asiasta piti kirjoittaa, koska havainto siitä, että lapsi ei kerro kotona kiusaamisesta, pääsi yllättämään minut.

Katja ei julkaise perheestään sopimattomia tai nolaavia kuvia. Jos postaus koskee parisuhdetta, hän hyväksyttää sen Teemulla etukäteen. Mies esiintyy blogissa nimellä Koti-insinööri ja tytöt ovat Skidi ja Snadi.

– Olen jo vähän vähentänyt vanhemmasta lapsestani kirjoittamista. Vaikka hän ei vielä käytä nettiä, kaverit ehkä käyttävät. Katja ei kuitenkaan vielä neuvottele esikoisen kanssa teksteistä tai kuvista.

– Jossain vaiheessa pitää käydä hänen kanssaan se keskustelu, että mitä hänestä saa kirjoittaa ja mikä tuntuu nololta.

Toki hän kirjoittaa jo nyt enemmän itsestään kuin dokumentoi lasten elämää.

–Lapsista kirjoittamiselle häämöttää loppu, se on selvä.

Katjasta tuli yrittäjä yllättäen, kun hänen piti palata toiselta äitiyslomaltaan töihin tv-tuotantoyhtiö Tarinataloon vuonna 2012.

– Sain ensimmäisen kerran elämässäni kenkää. Tuotannollisista ja taloudellisista syistä, mutta kuitenkin.

Teemun hoitovapaalle jääminen piti perua ja Katja jäi kotiin. Katja huomasi, ettei byrokratiaa sisältävien asioiden hoitaminen ollut hänelle helppoa. Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus meinasi jäädä hakematta.

– Mieheni sanoi, että tajuatko, että perheen talous romahtaa, jos et saa sitä hoidettua.

Kolmessa kuukaudessa Katja oli jaloillaan. Yritys syntyi blogin ympärille, siitä tuli Project Mama Oy. Pian hän sai myös uuden, osa-aikaisen työpaikan Yleisradiolta. Verkkotuottajana hän suunnittelee tv-ohjelmien ympärille nettisisältöjä. Tällä hetkellä työn alla on

Docventures-dokumenttisarjan verkkonäkyvyys ja yleisön osallistaminen netissä. Yrittäjyyteen liittyvä kuittien pyörittely ei edelleenkään tahdo Katjalta sujua.

– Olen yrittäjänä katastrofi. Onneksi minulla on hyvä kirjanpitäjä. Avaan verottajan kirjeet ajatellen, että apua, mitä sieltä nyt tulee, Katja sanoo ja nauraa.

Aviomies kannusti Katjaa lähtemään politiikkaan. Kun ehdotus tuli blogin lukijalta, hän ajatteli ensin, ettei missään nimessä.

– Mieheni sanoi, että tuohan on pahinta vastuunlaistamista.

Katja pääsi Espoon kaupunginvaltuustoon vuonna 2013 sitoutumattomana vihreiden listalta.Parin vuoden kokemuksella hän pystyy sanomaan, ettei jatka valtuutettuna kauden päätyttyä. Katja haluaa vaikuttaa, mutta kanava on väärä.

– Kokemus on ollut äärimmäisen yleissivistävä,mutta ei tämä ole minun juttuni missään tapauksessa. En pääse puhumaan minulle tärkeistä asioista niin paljon kuin haluaisin.

Lahtea kiinnostavat esimerkiksi varhaiskasvatus ja sen periaatteet sekä koulumatkojen turvallisuus.

– Niistä asioista keskustellaan hirveän vähän. Puidaan venesatamaa ja kaupungintalon kohtaloa.

Lapsiperhenäkökulma ei ole pinnalla myöskään valtuuston toiminnassa.

– Tämä on harrastustoimintaa. Seitsemän tunnin kokous maanantaina työpäivän jälkeen tuntuu kohtuuttomalta. Ehkä siksi valtuustossa istuu heitä, joilla on enemmän aikaa, kuten eläkeläisiä.

Kunnallispolitiikkakortti on siis katsottu. Mitä seuraavaksi?

Sitä Katja ei vielä tiedä. Yksi asia on varma. Äitiysbloggari ei aio synnyttää lisää materiaalia. Blogissa on menossa yhteistyökuvio virvoitusjuomabrändin kanssa. Firma on luvannut sponsoroida jonkun Katjan haaveista. Siihen hän on kysynyt ideoita bloginsa lukijoilta.

Sana on vapaa! Ettekä laita sinne sitten mitään kolmatta lasta. Vaikka kyseessä onkin ”Elämän jano”, ihan niin paha ei jano ole.

Julkaistu: 21.9.2015
Katso myös nämä