Sirpa Mikkolan, 70, vanhin huonekasvi, pystysulkasaniainen, on kasvanut niin suureksi, että on melkeinpä viidakko jo itsessään. Ylimmät sen pitkistä lehdistä hipovat kattoa, ja alimmat laskeutuvat huntumaisesti lattialle. Sirpa osti saniaisensa kukkakaupasta vuonna 1976, lähes tulkoon 50 vuotta sitten. Tuolloin saniainen oli vain parinkymmenen sentin korkuinen, ja Sirpan viherkasviharrastus vasta aluillaan.

Pystysulkasaniainen lähti aikanaan mukaani varmaankin ihan ulkonäön perusteella. En silloin tiennyt oikein mitään kasveista tai niiden vaatimuksista. Tietotaitoni on karttunut pikkuhiljaa kasvien mukana.

Nykyään saniainen on valtavan suuri. Olen moneen kertaan pienentänyt ja jakanut sitä, kun se ei ole enää mahtunut ruukkuunsa. Ihmettelen, miten se pysyy hengissä, vaikka en tee sille muuta kuin kastelen pari kertaa viikossa ja annan lannoitetta välillä.

Se vain hiipi elämääni. Tykkäsin kaikista kasveista, ja kun näin erityisen kasvin, minun oli saatava se. Niin kasveja alkoi kertyä.

Suurin osa kasveistani on vanhoja. Ensimmäiset ostin 70-luvulla, jolloin asuin vielä pienessä kaupunkiyksiössä. Siellä minulla oli kymmenisen kasvia. Ne kulkivat mukanani, kun muutimme mieheni kanssa nykyiseen kotiimme, vanhaan rintamamiestaloon, vuonna 1978. En tiedä, miten saniaisenikaan olisi selvinnyt monista muutoista.

Tällä hetkellä 68, kun mukaan ei lasketa mukula- ja sipulikasveja, jotka eivät vielä ole lähteneet kunnolla kasvuun talven jälkeen. Määrä ei tunnu ollenkaan niin paljolta. Noin vuosina 2005–2015 kasveja oli liki 300. Iso viileä kuistimme oli tuolloin ihan täynnä kasveja, mikä näytti tosi hienolta. Vuonna 2008 rakensimme lisätilaksi kasveille mutterin muotoisen tornin, jossa on ikkunat etelään päin. Sittemmin kasveja on pikkuhiljaa menehtynyt syystä tai toisesta. Esimerkiksi erilajisia orkideoita oli aiemmin 120, nyt enää 5.

En ole kerännyt uudelleen samanlaista kasvimäärää, koska minulla ei enää ole samanlaista kokeilunhalua: olen jo kokeillut niin monia lajeja. Ja olihan sadoissa kasveissa myös hommaa.

Aika monen kasveistani olen ostanut, kun kasvitieteelliset puutarhat ovat myyneet pistokkaita. Esimerkiksi tohtorinkukkani on Ruissalosta, Turun kasvitieteellisestä puutarhasta. Se tekee nättejä liiloja kukkia.

Olen myös itse jakanut työpaikkojen kasveja, ja ottanut niistä pistokkaita kotiin. Työskentelin hoitoalalla, ja hoidin työpaikoilla olevia kasveja. Muun muassa papinkauran toin pistokkaana, kun työskentelin vanhusten hoivakodissa.Rahapuu on ollut Sirpan huomassa 90-luvun alusta, ja kasvanut siinä ajassa pistokkaasta melkoiseksi komistukseksi. Kasvi viihtyy talvet viileällä kuistilla ja kesät ulkona

Minulla ei ole mitään erityisiä kikkoja, vaan kasvini viihtyvät varmaankin ihan olosuhteiden ansiosta. Niillä on valoisaa, ja viileästä tykkäävät kasvit saavat olla viileässä.

Vaihdan mullat vain silloin, kun tarve vaatii eli ruukku on jäämässä liian pieneksi. Esimerkiksi yhdelle posliinikukalle vaihdoin mullan ensimmäisen kerran, kun se oli 25-vuotias. Olin tuonut sen kotiin pistokkaana 70-luvun lopulla. Se ei kuitenkaan tykännyt muutoksesta, vaan otti takapakkia, ja siitä kuoli monta versoa. Sen jälkeen se on taas pysynyt samassa mullassa.

Pikkukasveja, kuten juoruja, käytän silloin tällöin keittiön kraanan alla tai suihkussa. Suuret kasvit vien suihkuun vain kevättalvella sekä syksyllä, kun ne tulevat ulkoa sisään. Saniainenkin tykkäisi suihkuttamisesta, mutta sitä alkaa olla vaikea viedä suihkuun kokonsa vuoksi.

Lähes kaikki kasvini menevät kesäksi ulos, mutta saniainen ei tykkää siitä. Kokeilin sitä kerran, mutta se kuivatti versojaan ja niitä tippui. Ajattelen, että se johtui tuulesta, koska saniainen ei ollut auringossa.

Tosi paljon, talviaikaan kolmisen tuntia viikossa. Enimmillään käytetty aika on keväällä kasvukauden alettua, jolloin sitä menee 4–5 tuntia viikossa. Kesällä aikaa kuluu myös isossa puutarhassamme.

Kasvit antavat elämääni sisältöä ja tekemistä. Ilman niitä olisi tyhjää. Koen aikaansaamisen iloa, kun saan pidettyä kasvin hyvinvoivana.

Nukkaköynnösvehka, joka kasvaa köynnöstäen, ja jonka lehdenvarret ovat karvaiset. Sain sen tutulta kasviharrastajalta Jaani Turuselta viime keväänä vaihdossa. Minä annoin Jaanille begonian.

Minulla ei varsinaisesti ole suosikkia, mutta tykkään mehikasveista. Ne ovat helppoja, eivätkä vaadi juuri mitään. Lisäksi ne saa viedä ulos kesäksi.

En etsi juuri mitään, mutta uuden pulloharjan ostan, kun näen sellaisen jossain. Siinä on niin kiva kukinto. Minulla oli pulloharja joskus, mutta se menehtyi.

Haluaisin myös maorihehkupuun, jossa on samantapaiset kukinnot kuin pulloharjassa. Sellainenkin minulla oli satojen kasvien aikaan. On kiva, että sen saa kesäisin ulos, missä se kukkii. Sellaiset kasvit korvaavat minulla kesäkukkia, joita en juuri harrasta.