
Sisustajat ja askartelijat tekevät nyt kilvan upeita, hämärässä loistavia valotauluja. Sopivien kangasvaihtoehtojen etsimisessä rajana on vain mielikuvitus.
Haluatko tehdä valotaulun? Löydät selkeät vaihe vaiheelta -ohjeemme kolmeen erilaiseen valotauluun täältä!
Tukholma-kangas toi mieleen dekkarit
”Idean valotauluun sain Facebookin Askartelu- ja sisustusideoita -ryhmästä. Innostun herkästi kaikesta uudesta käsillä tekemisestä, ja tämä idea iski heti silmään: se sopii niin hyvin tähän vuodenaikaan. Ajattelin myös, että valotaulun saisi tehtyä melko vaivattomasti.
Kankaan tilasin Vallilan verkkokaupasta – pitkän vatvomisen tuloksena. Ihania ja tähän työhön sopivia kankaita oli paljon. Harkitsin myös valmiin canvastaulun tilaamista, mutta päätin pitäytyä alkuperäisessä ideassa, eli tehdä taulun itse.
Tukholma-kankaassa vetosi sen värimaailma. Kankaassa on myös selkeät rakennukset ja ikkunat, joihin valo on luonteva sijoittaa. Lisäksi kangasvalintaan vaikutti se, että tykkään ruotsalaisista dekkareista.
Valot ovat ihan tavalliset led-koristevalot. Hankin 40 lampun sarjan, jossa lamput ovat kymmenen sentin välein.
Tein 4 sentin levyisestä rimasta 70 x 130 cm kokoisen kehikon. Pingotin kankaan kehikkoon niittipyssyn avulla, ja valot kiinnitin kankaan taakse pakkausteipillä. Ajattelin kyllä ostaa vielä styroxin ja tökkiä valot sitten, jotta ne pysyisivät varmemmin oikeilla paikoillaan eikä johto kuultaisi kankaan läpi. Ripustusnarun tein ohuesta metallilangasta.
Tekeminen oli helppoa ja se oikein tempaisi mukaansa! Taulun tekeminen oli tosi riemastuttavaa.”
Anne Särkkä, Mikkeli
Valotaulua kehystää vanha saunanikkuna
”Tein ensin taulun Vallilan kankaasta, ilman ikkunanpokia. Pidin siitä kovasti, joten tahdoin tehdä toisenkin.
Idean valotauluuni sain selaillessani Facebookissa askarteluryhmää. Siellä tämä tuntui olevan viikon hitti!
Löysin mökiltä vanhan saunan ikkunan. Katselemissani Vallilan kankaissa olevat kuviot olivat kuitenkin niin suuria, etteivät ne sopisi vanhaan, kapeaan ikkunaan. Lopulta löysin Joen rannalla -kankaan Eurokankaasta.
Kunnostin ikkunan hiomalla sekä maalaamalla sen Otex-pohjamaalilla ja Helmi-kalustemaalilla. Poistin ikkunan lasit, koska en halunnut tauluuni niistä heijastuvaa kiiltoa. Kankaan kiinnitin nitojalla ikkunan taakse koloon, josta lasit oli poistettu. Kotoa löytyi vaahtomuovia. Se sopi hyvin taustaksi. Leikkasin kolme ruudun kokoista palaa, ja kiinnitin ne ilmastointiteipillä.
Laitoin valotauluun led-valosarjan, etteivät lamput kuumene. Valosarjassa on 40 lamppua.
Valot sain oikeisiin kohtiin merkkaamalla kankaasta ikkunoiden kohdat nuppineuloilla. Tökkäsin pitkän neulan kankaan etupuolelta läpi vaahtomuoviin asti. Sitten leikkasin vaahvomuoviin neulan kohdalle reiän. Varoin kuitenkin, etten vahingossa leikkaisi reikää kankaaseen. Valot oli kätevä painaa napakasti vaahtomuovin reikiin.
Aloitin valojen laittamisen yhtä aikaa valonauhan alku- ja loppupäästä: näin sain valot riittämään ja asettumaan suhteellisen tasaisesti kankaan taustalle.”
Anneli Laari Kuusankoski
Valotaulut sekä kesä- että syyssisustukseen
”Olen aika kova askartelemaan ja tykkään askarrella erilaisista materiaaleista. Sain idean valotauluun viime keväänä selatessani netissä eri sivustoja. Silloin tein ensimmäisen valotaulun Vallilan Olavinlinna-kankaasta, joka sopi kesäsisustukseeni.
Mitään tällaista en ollut aikaisemmin tehnyt. Mielikuva valmiista taulusta oli kuitenkin niin vahva, että olihan se testattava.
Tykkäsin taulusta, ja sen tekeminen oli hauskaa. Ajattelin, että tekisin syksyksi toisen taulun. Selatessani Vallilan kankaita löytyi Bergen-kangas, joka sopii täydellisesti syksyisen sisustukseni väreihin. Lisäksi kankaan kuvassa on ihan oma, ihana tunnelmansa. Kangas sattui olemaan vielä tarjouksessa, joten hankin sen jo keväällä. Sormet syyhyten odotin syksyä.
Valoina on 40 lampun led-valosarja verkkovirralla. Olavinlinnaan riitti yksi sarja, mutta Bergen-taulun takana niitä on kaksi. Tosin kaikki lamput eivät ole käytössä. Verkkovirralla toimivat valot ovat mielestäni parhaat, koska silloin ei tarvitse miettiä, mihin pattereiden kotelon piilottaa.
Valotaulun takana on ohut styrox-levy, jota jouduin hieman työstämään, jotta sain kankaan siihen hyvin. Kiinnitin kankaan levyyn nuppineuloilla.
Taulu seinälle, valot päälle ja tunnelma on valmis!
Ensin pitää miettiä, kuinka paljon valoja haluaa laittaa ja mihin kohtiin. Valojen kohdistus tapahtuu niin, että valitsen kohdan ja painan pitkän neulan kankaan läpi takapuolelle ja siihen kohtaan teen styroxiin pienen reijän, johon upotan valon. Reikä on hyvä olla tosiaan pieni, jotta valo siellä tukevasti pysyy. Valot ovat johdossa aika tiheästi, ja osa niistä jäi käyttämättä. Ei kuitenkaan haittaa, vaikka tarpeettomat valot jäävät seinän ja styroxin väliin.
Minulta on kysytty kuumeneeko taulu, mutta ei se kuumene. Taulu on kevyt, ja olen kiinnittänyt taakse vain narun, joka sekin on vain nuppineuloilla kiinni. Taulu seinälle, valot päälle ja tunnelma on valmis!
Valotaulun hinta riippuu paljon siitä, minkä hintaisen kankaan valitsee tai löytää sekä valojen hinnasta. Styrox-levy ei paljoa maksa, ja ainakin Bauhaus myy niitä yksittäin. Taulu on kooltaan 135 x 85 cm ja tälle tuli hintaa noin 25 euroa. Kangas sattui olemaan tarjouksessa, ja valosarjat löytyivät keväällä erään kaupan loppuunmyynnistä.”
Anu Kivioja, Nokia
Puoliso nikkaroi puurimoista valotaulun kehikon
”Minulla on ollut tämä taulu tehtynä jo pari vuotta olohuoneen seinällä, mutta valot lisäsin vasta äskettäin. Idea valotauluun pulpahti surffatessani netissä. Innostuin, koska valotaulu näytti helpolta toteuttaa ja tykkään sisustamisesta.
Aurajoki-kankaan valitsin, koska paikka on lähellä kotiseutuani ja koska Turku on niin ihana ja kaunis kaupunki. Kankaan hankin silloisesta Kodin Ykkösestä.
Puolisoni auttoi tekemällä puurimoista kehikon. Laitoin ensin kankaan alle vanhan valkoisen lakanakankaan tukevoittaakseni taulua, ja kiinnitin sitten kankaan nitojalla rimoihin. Taulun valoina on kaksi patterikäyttöistä led-valosarjaa. Valosarjat kiinnitin maalarinteipeillä taakse yrittäen kohdistaa lamput kankaan ikkunoihin ja katulyhtyihin.
Valotaulun tekeminen ei ollut mielestäni vaikeaa. Ehkä puukehikon tekeminen oli haastavinta, mutta onneksi sain apua.
Hinta on vähän hatusta heitetty, koska taulun tekemisestä on aikaa ja tarvikkeet ostettu aiemmin. Sanoisin, että valotaulu tuli kaikkiaan maksamaan 40–50 euroa.”
Elise Sarkiola, Piikkiö
Valotaulu syntymäkaupungista
”Löysin idean valotauluun Facebookin Askartelu- ja sisustusideoita -ryhmästä. Olin jo pitkään miettinyt, mitä laittaisin olohuoneen tyhjälle seinälle. Sitten näin ryhmässä kuvia toinen toistaan upeammista valotauluista, ja siitä se ajatus sitten lähti...
Halusin Oulu-kankaan, koska se kuvaa syntymäkaupunkiani. Kankaan ostin paikallisesta Löytöpala-nimisestä kangaskaupasta. Ostin 20-osaisen ledvalosarjan Halpa-Hallista. Kangas ja valot maksoivat yhteensä 26 euroa. Muut tarvikkeet minulla olikin valmiina.
Pingotin kankaan styrox-levyn päälle, ja kiinnitin sen maalarinteipillä ja nitojalla. Tein veitsellä viillot kohtaan, johon halusin lampun laittaa ja upotin valon siihen. Kaiversin kolon paristokotelolle ja laitoin vielä teippiä päälle. Ripustuslenkin tein narusta, jonka kiinnitin kuumaliimalla. Taulun teko ei ollut yhtään vaikeaa.”
Katja Harju, Raahe
Lämminhenkinen pikkukylämaisema viehätti
”Sata pistettä ja papukaijamerkki alkuperäisen idean keksijälle! Löysin idean Facebookin Askartelu -ja sisutusideoita -ryhmästä. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään toteuttaa näin yksinkertaisella tavalla tunnelmavalaistusta. Valojen avulla kuva herää upeasti henkiin tuoden syksyn pimeyteen tunnelmaa.
Surffailin netissä etsien sopivaa kangasta, kunnes päädyin Eurokankaan sivuille ja siellä törmäsin Svaneforsin Kaupunkielämää-kankaaseen. Tuumasin, että tämähän sopii käyttötarkoitukseeni.
Kangas miellytti silmää, koska talot ovat hieman vinksin vonksin. Siitä tulee lämminhenkinen, pikkukylämäinen fiilis. Jotenkin tuli mieleen Kardemumman kaupunki, jossa asustaa kolme iloista rosvoa, Kasper, Jesper ja Joonatan.
Kuvio on sen verran pientä, että tästä saa tehtyä aika pienenkin taulun. Ja silti useamman ikkunan saa valaistua.
Tein valotaulun 25 x 40 cm -kokoiseen valokuvakehykseen. Lasin avulla etsin ensin kankaasta kohdan, jossa mahdollisimman moni talo on kokonaisena kuvassa. Sitten leikkasin kuvan kehyksiin sopivaksi.
Paristolla toimivassa, kuparilangallisessa led-koristevalosarjassa on 20 lämpimänvalkoista lediä. Teippasin valosarjan kirkkaalla pakkausteipillä kankaan taakse. Painokuva näkyi sen verran hyvin kankaan nurjalle puolelle, että näin sopivat kohdat vaivatta.
Koristevalosarjan kuparilanka on melko ohutta, se mahtui hyvin kehyksen taustalevyn ja lasin väliin. Leikkasin pienen loven taustalevyyn, joten pätkä johtoa ja patterikotelo jäivät kokonaan kehyksen ulkopuolelle. Koska taulu nojaa hyllylly seinää vasten, saan patterikotelon sujautettua kehyksen taa piiloon hyllyn päällä.
Valotaulua ei ollut vaikea tehdä. Haastavinta oli saada kangas pysymään paikoillaan ledien teippaamisen ajan.
Arvioisin karkeasti, että valotaululle tuli hintaa noin 10 euroa. Puolen metrin pätkä kangasta maksoi noin 6 euroa. Kirpparilta aiemmin löytämäni kehys lojui jo nurkissa, kuten myös led -valosarja.
Haaveenani on vielä herättää Vallilan Aurajoki tai Hämeensilta henkiin meidän seinällemme. Ehkä mieskin jossain vaiheessa lämpenee idealle.”
Patricia Säde, Tampere
Taulu valaisee pimeneviä iltoja
”Olin jo jonkin aikaa miettinyt isompaa taulua olohuoneen hyllyn päälle, mutta omaa silmää miellyttävää ei ollut tullut vastaan.
Huomasin sattumalta netin sisustusryhmässä kuvia toisten tekemistä valotauluista. Siitä heräsi kipinä. Hetken pohdin kaverin kanssa, miten taulun voisi toteuttaa. Sen jälkeen olinkin jo matkalla kauppaan.
Tykkään tehdä erilaisia käsitöitä. Siksi innostuin kokeilemaan, josko tällainen taulu olisi minulle 'se oikea' hyllyn päälle. Kaikenlaiset valot ovat ihania piristyksiä pimenevään syksyyn.
Kangas on Vallilan Aurajoki. Kuva miellytti, ja olen Turun seudulta kotoisin. Kangas löytyi etsintöjen jälkeen Prismasta ja juuri sen värisenä, että se sopi hyvin olohuoneen verhoihin.
Valoina käytin Perfect Homen Glow -valoköynnöstä (40 ledillä). Se löytyi kotoa valmiina. Valot ovat pienen pieniä ledejä, jotka ovat toisissaan kiinni ohuella metallilangalla. Tämä oli tärkeää, jotta kangas ei nouse koholle. Isommat valot olisi joutunut upottamaan styroxiin. Valojen etuna on myös kaukosäädin, jolla saa halutessaan päivisin helposti sammutettua valot.
Taulun pohjana on styrox, jonka pienensin mattopuukolla sopivaksi. Sitten kiinnitin kankaan kahdelta sivulta nuppineuloilla styroxin taakse. Pujottelin valot kädellä sopiville paikoille yksitellen ja teippasin styroxiin, etteivät ne pääsisi liikkumaan. Lopulta pingotin kankaan ja kiinnitin loput kaksi sivua taulun taakse. Näin kangas jäi ehjäksi, joten jos joskus haluan, voin käyttää kangasta muuhun tarkoitukseen.
Ainoan haasteen tekemiselle muodostivat pienet apukädet, jotka silmieni välttäessä ennättivät nyppiä jo kiinnitettyjä neuloja pois. Muuten tekeminen oli mukavaa.”
Paula Rintala, Mynämäki
Itse maalattu maisema sai valot
”Valmiit valotaulut näyttivät kauniilta ja tunnelmallisilta. Näin muutaman sellaisen Facebookin Askartelu- ja sisustusideoita -ryhmässä.
Itselläni on ollut jonkun vuoden eteisemme seinällä vanha kolmiruutuinen ikkunanpoka, jonka takana oli tapeteista tehty taulu. Olin jo aikaisemmin ajatellut päivittää ikkunaa jotenkin, ja valotauluidea sattui sopivasti. Kait jo kaipasin syksyyn tunnelmavaloa.
Tarkoituksenani oli alun perin ostaa jokin valmiskangas ja vain nopsaan ripustaa valot kankaaseen kiinni, kotiäidillä kun ei aina ylimääräistä aikaa ole. Meidän pieneltä paikkakunnalta ei kuitenkaan sopivia valmiskankaita löytynyt, enkä välttämättä olisi raaskinutkaan esimerkiksi valmiita verhoja ruveta leikkaamaan
Jouduin siis miettimään ideaa uudestaan. Siinä vaiheessa hoksasin, että voisihan maiseman piirtää tai maalata kankaalle itsekin. Halusin näkymän ikkunaruudusta, värikkään mutta kuitenkin jollain lailla hillityn. Aika luonnollisesti tuli mieleen kaupunkimiljöö ja paljon ikkunoita, joissa palaisi illan tullen valot.
Luonnostelin puuvillakankaalle aiheen sekä piirsin ja maalasin sen valmiiksi kangas- ja kalkkiväreillä – niitä kun sattui kaapista löytymään. Silityksen jälkeen pingotin kankaan ikkunapokan taakse ja kiinnitin sen nastoilla. Valot, eli 20 lampun led-valosarja, kiinnitin lopuksi teipillä kankaaseen.
Valotaulun tekeminen ei ollut vaikeaa. Aikaa vievin osuus oli tietysti aiheen luonnostelu ja maalaus sekä piirtäminen.”
Tanja Känsäkoski, Kannus
Jutun kuvat ovat haastateltavien ottamia.