Timjami (Thymus vulgaris) on sopeutunut pitkän, kuivan ja kuuman kesän sekä lauhojen, kosteiden talvien vuorotteluun. Moni Välimeren mausteyrtti kasvaa luonnossa karussa rinteessä, jossa maa on läpäisevää ja kalkkipitoista. Kasvupaikalla on Suomessa siis erityisen suuri merkitys, jolla voit vaikuttaa kasvin menestymiseen.
Timjamin kasvatus – näin onnistut
Kasvupaikka
Aurinkoinen. Maa kalkittu, kohtalaisen ravinteikas, hiekkapitoinen ja läpäisevä. Timjamin kasvatus onnistuu esimerkiksi ikkunalla, kasvihuoneessa, ulkona, kohopenkissä ja kivikkotarhassa.
Istutus
Istuta timjami aurinkoiseen paikkaan. Se tarvitsee kaiken mahdollisen valon ja lämmön, jotta se pystyy keräämään eväitä kasvuun ja talvehtimiseen. Juuristoa hellii ilmava ja vetää läpäisevä kasvualusta.
Kohopenkki sopii loistavasti, kunhan taimi kasvaa leveän penkin keskellä. Reunassa pakkanen pääsee puraisemaan juuristoa vähälumisina talvina.
Timjamin siemenlisäys
Kylvä yhteen ruukkuun muutamia siemeniä ja jätä kylvös peittämättä. Esikasvata taimia 5–8 viikkoa ennen ulos istuttamista.
Muut lisäystavat
Voit lisätä timjamia myös kasvullisesti jakamalla, taivukkaista ja pistokkaista.
Lannoitus
Muista lannoittaa timjamia, sillä ravinteiden puutteesta kärsivä kasvi on altis pakkasen tuhoille. Annostele typpeä sisältävä lannoite keväällä, kun kasvu alkaa.
Timjamin talvehtiminen
Epävarmaa Etelä-Suomessakin ja muuten otollisissa paikoilla etenkin lumettomina talvina. Suojaa herkästi kuivuva kasvusto pakkaselta ja kevätahavalta esimerkiksi havuilla. Talvetus onnistuu myös viileässä ja valoisassa paikassa.
Timjamin sadonkorjuu
Leikkaa versojen kärkiä saksilla tai terävällä veitsellä. Jos haluat talvettaa kasvin, lopeta versojen leikkaaminen elokuussa.
Muut lajit
Ajuruohoja on useita lajeja. Sitruuna-ajuruoho on suosittu yrtti, jonka talvenkestävyys on timjamia parempi. Siitä on jalostettu useita lajikkeita, joiden maku ja lehdistön väritys vaihtelevat. Lajikkeiden talvenkesto on yleensä ryytisalviaa heikompi. Monia lajikkeita voi lisätä ainoastaan kasvullisesti.