Vadelmapensaan leikkaus
Piha ja puutarha
Vadelmapensaan leikkaus
Vadelman leikkaus parantaa versoston valon saantia ja sadon tasaista kypsymistä. Ilmavassa kasvustossa myös versotaudin riski pienenee.

Vadelman versot tuottavat satoa toisena kasvuvuotenaan, minkä jälkeen ne kuolevat. Jos vanhoja versoja ei poisteta, muodostuu kasvusto ajan mittaan risuiseksi ja tiiviiksi.

Vadelma leikataan myöhään syksyllä, kun kasvusto on pitkälle tuleentunut ja lakastuvien versojen sisältämät ravinteet ovat siirtyneet juuristoon.

Leikkauksen voi tehdä myös varhain keväällä ennen kasvun alkua, jolloin poistetaan samalla talven aikana vaurioituneet versot.

Näin onnistuu vadelman leikkaus

1. Leikkuu kannattaa tehdä yhden käden oksasaksilla, joilla päästään parhaiten leikattavien versojen tyville. Versot leikataan aivan maan rajasta, jotta kasvuston tyvelle ei muodostu leikkuuta haittaavaa kannokkoa. Haavapinnan kuivuminen on nopeinta, jos versot katkaistaan poikki niin, että leikkauspinta on suora ja pieni. Myös hentokasvuiset ja rivin ulkopuolella kasvavat versot voidaan poistaa.
2. Leikkuun jälkeen kannattaa vadelmarivit kitkeä, sillä vadelma ei pärjää kilpailussa rikkakasveille. Monivuotisten rikkakasvien valtaaman vadelmikon versokasvu heikentyy ja sato pienenee. Rivit kitketään varovasti, jotta versojen kuori ja vadelman matala juuristo eivät vioitu. Kuorirouhetta tai haketta on hyvä levittää riveihin estämään rikkakasvien kasvua.

Lue lisää:

Kommentoi »