Vadelmaa istutettaessa kehotetaan käyttämään uusia, taudeista puhtaita taimia. Ohje pitääkin paikkansa: vanha vadelmatarha on usein viruksien vaivaama tautipesäke, eikä siitä kannata ottaa lisäysmateriaalia. Parhaimmillaan vatukko on kuitenkin vaalimisen arvoinen kasviaarre: talvenkestävä lajike tai kanta, joka tuottaa roppakaupalla makeita marjoja. Se saattaa olla myös kestävä satoa verottavia virustauteja vastaan.
Kotipihoissa kasvaa runsas kirjo vadelmia, mikä tekee lajikkeen tunnistamisesta haastavaa. 1950–1960-luvuilla pihoihin istutettiin tavallisimmin lajikkeita ’Asker’ ja ’Preussen’. Pihoissa saattaa kasvaa edelleen myös viime vuosisadan alkupuolella ja ensimmäisinä vuosikymmeninä istutettuja vadelmia.
Kotipihoissa kypsyy myös keltaisia vaapukoita, joita kasvatettiin yleisesti jo sata vuotta sitten. Oman lisänsä lajikekirjoon tuo vadelman risteytyminen ja kylväytyminen. Pensasvadelma ’Maurin Makea’ on lisäykseen otettu siementaimi.
Vanhojen vadelmalajikkeiden ja kantojen vaaliminen auttaa säilyttämään kansallisesti arvokkaita geenivarantoja. Tiesipä lajikkeen nimen tai ei, hyvää lajiketta kannattaa pitää yllä kasvattamalla sitä omassa pihassa ja jakamalla taimia auliisti kaikille halukkaille.
Vadelman kasvatus: näin onnistut
Vadelman kasvupaikka ja -alusta
Jotta vadelmista tulisi makeita, vadelma tarvitsee aurinkoisen, lämpimän ja ilmavan kasvupaikan. Tiivis tai märkä kasvualusta heikentää kasvua ja talvehtimista. Sopiva pH on 5,5–6,5. Vadelma ei pidä tuulesta, muttei seisovastakaan ilmasta.
Multava mineraalimaa on vadelmalle ihanteellinen kasvualusta. Myös kivinen moreenimaa on hyvä vadelmalle, joskin ehkä viljelijälle työläs. Savimaassa juuret eivät kehity kunnolla, turvemaassa taas talvehtiminen voi olla vaikeaa. Hiekkamaa kelpaa, kun huolehditaan kastelusta. Olipa maalaji mikä tahansa, vesi ei saa jäädä syksyllä seisomaan juuristoalueelle.
Vadelman istutus
Vältä vadelman taimen istuttamista liian syvälle. Taimet istutetaan 10–30 sentin korkuiseen harjuun noin puolen metrin välein lajikkeesta riippuen. Hyvä vadelmapenkin leveys on metri tai hieman sen alle. Jos penkkejä on useampia, niiden välin tulee olla vähintään 2,5 metriä, jotta pensas saa valoa.
Astiataimet voi istuttaa milloin vain. Kastele ne ennen istutusta ja istuta pari senttiä aiempaa syvempään. Taimia ei leikata.
Avojuuriset taimet istutetaan myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä, kun maa on vielä kosteaa. Tärkeää on, että ne ovat lepotilassa. Juuret eivät saa kuivua, joten istutusvaiheessa suojaa taimet säkkikankaalla tai laita ne vesiämpäriin. Kastele vadelman taimet istutuksen jälkeen ja leikkaa ne 5–10 sentin mittaisiksi. Kata maa esimerkiksi kuitukankaalla tai mustalla muovilla. Levitä taimen tyvelle haketta.
Vadelman tuenta
Tue kasvusto napakasti. Kun versot ovat ojennuksessa, marjat saavat runsaasti aurinkoa, mikä lisää makeutta ja nopeuttaa poimimista. Korkeille lajikkeille sopii parhaiten V-tuenta, jossa versot kiinnitetään lankoihin. Muille lajikkeille riittää kaksi lankaa, joiden välissä versosto saa kasvaa vapaasti. Matalimmat lajikkeet pärjäävät kokonaan ilman tuentaa.
Vadelman kastelu
Huolehdi tasaisesta kosteudesta istutuksen jälkeisinä viikkoina. Myös rikkaruohojen kitkeminen on alkuvaiheessa tärkeää.
Jatkossa vältä kastelua alkukesällä, mutta kastele raakilevaiheessa. Kuivuus aiheuttaa raakileiden kuivumista ja pienentää marjoja. Myös kuivina kesinä on kastelu tarpeen. Vadelma on pintajuurinen, joten karkeassa maassa vanhakin vadelmikko hyötyy kastelusta. Katteesta on apua kosteuden säilyttämisessä.
Vadelman lannoitus
Lannoita vadelmapensaita moniravinteisella puutarhalannoitteella tai eloperäisellä lannoituksella eli kompostimullalla, lannalla tai ruohosilpulla. Booria sisältävä tuhka soveltuu hyvin vadelmalle. Syyslannoitus ei ole välttämätön, mutta sen voi antaa elokuun puolivälissä.
Vadelman leikkaus
Sekä astiataimet että avojuuriset taimet, jotka on istutettu syksyllä, leikataan seuraavana keväänä. Vadelman leikkaaminen on välttämätöntä, jotta kasvusto pysyy satoa tuottavana. Latvo korkea versosto 1,7–2 metrin korkeudelta.
Kasvinsuojelu
Hanki taudittomia taimia ja istuta ne uuteen, rikkaruohottomaan paikkaan. Tiheä kasvusto lisää versotaudin riskiä. Pahin tuholainen on vattukuoriaisen toukka eli vattumato.
Vadelman sadonkorjuu
Vadelman satoaika kestää heinäkuun loppupuolelta syyskuun loppuun. Kerää satoa usein, hellejaksona parin päivän välein.
Kokeile erikoisia vadelmalajikkeita
Ahvenanmaalla ja Suomen rannikon eteläisimmillä seuduilla saattaa törmätä villinä maata pitkin köynnöstävään sinivatukkaan, Rubus caesius. Tämä karhunvadelman sukulainen kasvaa luontaisena myös Etelä-Ruotsin rannikkoseuduilla.
Mustikansinisessä, himmeäpintaisessa marjassa on reilusti makua ja hapokkuutta, mutta se ei ole yhtä herkullinen kuin vadelma tai karhunvadelma. Silti se käy mainiosti hilloihin ja mehuihin antamaan omintakeista aromiaan ja väriään. Perinteinen gotlantilainen herkku on sinivatukkahillon (salmbärssylt) kanssa tarjottu pannukakku.
Sinivatukka sopii maanpeitekasviksi, sillä se leviää ja juurtuu nopeasti uusista versoistaan. Se on vaatimaton maaperän suhteen, kunhan maa on läpäisevä. Kasvupaikan tulee olla lämmin. Sinivatukka menestyy III kasvuvyöhykkeelle saakka. Taimia saa ainakin Blomqvistin ja Huutokosken taimistoilta.
Jos sinivatukkaa kasvatetaan marjojen vuoksi, taimet kannattaatukea, jotta marjat pysyisivät puhtaina. Penkin kattaminen mansikkamuovilla auttaa samaa asiaa.
Mustavadelma eli karhunvattu, Rubus allegheniensis, on vadelman lähisukulainen. Pensas kannattaa istuttaa lämpimälle eteläseinustalle. Suomessa ovat talvehtineet hyvin lajikkeet ’Siperialainen karhunvadelma’(V) ja ’Sonja’(IV). Ne ovat makeita mutta kovin piikikkäitä.
’Thornless Evergreen’ -lajike on piikitön ja makea, mutta sen talvenkestävyys on melko huono. Marjat kypsyvät myöhään, joten kasvihuone on sille tarpeen.
Mustavadelmaa on risteytetty monien vadelmalajikkeiden kanssa. Tuloksena on syntynyt muun muassa boysenmarja.
1900-luvun alussa esiintyi puutarhoissa keltamarjaisia vadelmia. Niillä ei yleensä ollut lajikenimeä, poikkeuksena tosin ainakin hollantilainen lajike ’Golden Queen’, jota on edelleen saatavana. Keltamarjaiset vadelmat ovat makeita ja miedon makuisia.
Erilaisia vadelmalajikkeita
Ammattiviljelijät käyttävät edelleen enimmäkseen vanhoja kanadalaisia vadelmalajikkeita ’Muskoka’ ja ’Ottawa’. 1970-luvulla syntyivät ensimmäiset kotimaiset vadelmalajikkeet, jotka tulivat markkinoille 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa.
Punaisia vadelmia:
- ’Asker’: Muistuttaa villivadelmaa, ei tarvitse tuentaa. Vanha lajike, nykyisin harvoin myynnissä. I–V.
- ’Jatsi’: FinE-lajike, satoisa. Korkea kasvusto, kohtalainen versokasvu. I–IV.
- ’Jenkka’: Runsas versonta. Muistuttaa ’Muskoka’-lajiketta, mutta on sitä talvenkestävämpi. I–VI.
- ’Maurin Makea’: FinE-pensasvadelma. Latvominen pitää tuuheana. I–V.
- ’Muskoka’: Runsassatoinen, matalahko ja runsaasti versova. I–V.
- ’Ottawa’: Runsassatoinen, versoo niukasti. Korkea kasvutapa. I–VI.
- ’Preussen’: Pehmeämarjainen, paras tuorekäytössä. Aikainen ja pitkä satoaika. I–III.
- ’Takalan Herkku’: Pensasvadelma, muistuttaa ’Maurin Makeaa’. I–V.
- ’Ville’: Pienehkö marja, jossa villin vadelman aromia. Korkea, versoo runsaasti. I–V.
Keltaisia vadelmia:
Tunnetaan myös nimellä hillavadelma. Maku on yleensä punaisia vadelmia miedompi. Lajikkeita ovat muun muassa meillä pitkään kasvatettu ’Golden Queen’ ja ’Fallgold’. Useimmat ulkomaiset lajikkeet menestyvät ainakin III- tai IV-vyöhykkeellä saakka. Pihoissa kasvaa keltaisia vattuja, joiden alkuperästä ei ole tietoa. Taimia on siirretty pihoihin myös luonnosta.
Syyssatoiset vadelmat:
Pensasmaiset ja noin metrin korkuiset lajikkeet tuottavat satoa saman vuoden versoilla. Sato alkaa myöhään syksyllä, mikä rajaa kasvatuksen vain kaikkein suotuisimmille kasvupaikoille.
