Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Vattuja syksyksi

Karhun- ja syysvadelman kasvattaja jakaa parhaat vinkkinsä: ”Marjoja kypsyy säiden kylmenemiseen saakka”

Karhunvatusta ja syysvadelmasta saa runsaasti marjoja, kun kasvit istuttaa muovihuoneeseen. Syysvadelmaa on myös tärkeä leikata oikein, vinkkaa marjanviljelijä Ismo Ruutiainen.

Pitkä kasvukausi on tärkeintä

Marjanviljelijä, hortonomi Ismo Ruutiainen, Ruutiaisen puutarha

Marjanviljelijä Ismo Ruutiainen
Ismo Ruutiainen

”Kaikki karhunvatut ovat hyvänmakuisia, kunhan marjat ovat tarpeeksi kypsiä. Kun marja on muuttunut mustaksi, keräämistä kannattaa vielä odottaa viikko. Marja on parhaimmillaan, kun se irtoaa helposti kukkapohjuksesta ja on muuttunut mattapintaiseksi.

Aloitin karhunvatukan viljelyn noin 35 vuotta sitten istuttamalla piikkisiä lajikkeita pieneen muovihuoneeseen. Kasvusto oli satoisa, mutta käyrät piikit tekivät keräämisestä ja hoitotoimista suorastaan vaarallista.

”Kun karhunvatun marja on muuttunut mustaksi, keräämistä kannattaa vielä odottaa viikko.”

Nykyisin kasvatamme muovitunnelissa piikitöntä ’Thornless Evergreen’ -karhunvattua, joka on virallisesti liuskavatukka. Lajike on kovasatoinen ja kasvuvoimainen. Se kasvattaa ensimmäisenä vuonna useita jopa kahdeksan metrin pituisia versoja, joista kasvaa toisena vuonna parin metrin mittaisia sivuversoja. Versoja pitää kiertää ylös ja alas ja sitoa kiinni sieltä täältä. Kasvia voi latvoa jonkin verran, mutta pitkiksi kasvavat versot tuottavat parhaiten satoa.

'Thornless Evergreen' -lajikkeella on koristeelliset lehdet. Virallisesti kasvi on liuskavatukka.
'Thornless Evergreen' -lajikkeella on koristeelliset liuskoittuneet lehdet. Kuva Ismo Ruutiainen

Kaikkien karhunvattujen kasvatuksessa tärkeintä on tarpeeksi pitkä kasvukausi ja korkea lämpösumma, jotta marjat ehtivät kypsyä ja versot tuleentua ennen talven tuloa. Sato alkaa muovihuoneessakin kypsyä vasta elokuun puolivälin jälkeen, ja parasta satoaikaa on syyskuu.

Piikittömät lajikkeet ovat paljon kylmänarempia kuin kotipuutarhoissa tavalliset siperialaisperäiset lajikkeet. Siksi taivutamme versot maahan pakkasten alkaessa ja peitämme ne kasvuharsolla.

Karhunvatukat muuttuvat mustiksi kypsyessään
Karhunvatukat muuttuvat mustiksi kypsyessään.
Piikkiset siperialaiset karhunvatukat menestyvät viileämmissä oloissa kuin piikittömät lajikkeet.
Piikkiset siperialaiset karhunvatukat menestyvät viileämmissä oloissa kuin piikittömät lajikkeet.

Jos kausihuoneessa on tilaa, sinne kannattaa istuttaa myös saman vuoden versoilla satoa tuottavaa syysvadelmaa, kuten ’Polkaa’. Etelä-Suomessa syysvadelma voi tuottaa yllättävän hyvin satoa muovihuoneen lisäksi myös suojaisassa ja aurinkoisessa paikassa, kuten etelärinteessä tai seinustalla.

Syysvadelma 'Polka'
Kausihuoneessa kasvavilla 'Polka'-syysvadelmilla voi herkutella sekä kesällä että syksyllä
Kausihuoneessa kasvavilla 'Polka'-syysvadelmilla voi herkutella sekä kesällä että syksyllä. Kuva Ismo Ruutiainen

Kausihuoneessa syysvadelmasta voi saada aikaista ja myöhäistä satoa, kun kasvia leikataan oikein. Myöhäissatoa tuottaneet versot jätetään syksyllä leikkaamatta tai niistä leikataan vain satoa antaneet latvaosat. Marjoja kehittyy seuraavana vuonna heinäkuun alkupuolella versojen ala- ja keskiosiin. Kun nämä viimevuotiset versot ovat tuottaneet sadon, ne leikataan pois. Näin uudet, saman vuoden versot saavat kasvutilaa syyssadon tuottamiseen. Heinäkuun loppupuolella ja elokuun alkupuolella on satotauko, mutta syksyllä marjoja kypsyy saman vuoden versoihin säiden kylmenemiseen saakka.”

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt