Ulla-Maija kerää ruokametsästään satoa joskus vielä tammikuussa – ”Monivuotisten vihannesten satokausi on uskomattoman pitkä”

”Minun käteni haluavat maahan, tiesin sen jo nuorena. Lähdin lukion jälkeen opiskelemaan hortonomiksi ja olen siitä lähtien tehnyt töitä kasvien kanssa. En voisi kuvitella tekeväni mitään muuta. Minua kiinnostaa kovasti permakulttuuri, ja olen perehtynyt varsinkin yhteen sen sovelluksista – syötävään metsäpuutarhaan, jota kutsutaan myös ruokametsäksi. Se tuntuu minusta niin oikealta, ja olen halunnut luoda myös omaan puutarhaani ekosysteemin, joka on monimuotoinen, monivuotinen ja tekee hyvää meille kaikille.

Ensimmäiseksi otin käteeni viikatteen, koska timoteit, ohdakkeet ja pujot kasvoivat korkeana. Punaisen tuvan pihamaalle ei ollut tehty 18 vuoteen mitään, kun muutin tänne Karjalohjan maaseudulle kolmisen vuotta sitten kahden lapseni kanssa. Olin rakentanut ensimmäisen metsäpuutarhani pohjoiseen jo yli 10 vuotta sitten, mutta kun elämä toi minut tänne etelään, oli aika aloittaa tyhjästä uusi puutarha.

Tonttini on aika jyrkkä rinne, joka laskee alas metsään ja lammelle. Korkeuseron huomaa reisissä vettä kantaessa. Maa on todella tiukkaa savea. Se on kuin pesusieni, joka imee talvella itseensä kosteutta. Kesällä maa menee kuivuessaan kivikovaksi. Olosuhteet ovat siis aika haastavat, sillä lisäksi rinne on tuulinen ja paahteinen – molemmat ominaisuuksia, jotka lisäävät haihduntaa.

Ratkaisuni on ollut tehdä kohopenkkejä maanpinnan yläpuolelle. Kun ei tarvitse kaivaa, tulee nopeasti tehtyä uutta. Samalla maan pieneliöstö saa elellä rauhassa. Naapurini tuo minulle penkkejä varten kompostoitua luomuhevosenlantaa ja homeisia heinäpaaleja. Niiden lisäksi käytän omasta takaa löytyviä aineksia, kuten risuja ja kasvijätteitä. Yksi permakulttuurisen ajattelun kultaisista säännöistä onkin, että otetaan sitä mitä on – hyödynnetään jo olemassa olevia resursseja mieluummin kuin ostetaan uutta. Kaikesta huolimatta kastelen tosi vähän, sillä rakentamani penkit pidättävät hyvin kosteutta ja monivuotisten kasvien juuret kasvavat syvälle maahan hakemaan kosteutta.

Kaikkialla kasvaa syötävää. Tuostakin talon vieressä olevasta kukkapenkin näköisestä istutuksesta noin 90 prosenttia on syötäviä: erilaisia maksaruohoja, myskimalvaa, illakkoa, hunajakukkaa ja siankärsämöä. Tosin kaiken täällä ei tarvitse olla juuri minulle sopivaa syötävää, sillä puutarhani on kaikkia muitakin eliöitä varten. Täytyy hyväksyä myös se, että se mikä on syötävää meille, on sitä myös joillekin muillekin.

Kasvatan melkein pelkästään monivuotisia kasveja, niin vihanneksia, kukkia kuin hedelmä- ja marjakasvejakin. Se on monessakin mielessä ekologista, sillä minun aikaani ja rahojani sekä myös luonnonvaroja säästyy, kun kasvit pitää kylvää ja istuttaa vain kerran. Ensimmäisenä vuonna saattaa joutua kastelemaan, mutta sen jälkeen monivuotiset kasvit pärjäävät yleensä hyvin vähällä hoidolla.

Yksivuotisten kasvien kanssa kaiken työn saa aloittaa joka vuosi alusta. Lisäksi ne ovat kokemusteni mukaan paljon herkempiä esimerkiksi tuholaisille. Hokkaidonkurpitsa on harvoja yksivuotisia, joita kasvatan vuodesta toiseen. Kurpitsat ovat käteviä maanpeitekasveja nuoressa puutarhassa, kun monivuotisten kasvien taimet ovat vielä pienikokoisia ja maa niiden ympärillä jäisi muuten paljaaksi. Kurpitsaa on myös helppo säilöä, koska hedelmät pysyvät viileässä eteisessämme hyvänä koko talven. Jos kurpitsoja tulee paljon, annan ylimääräiset eteenpäin. Sekin sopii permakulttuuriseen ajatteluun, että hyvää jaetaan muiden kanssa.

Ulla-Maijan suosikkikasvit

Niittysuolaheinä ’Green de Belleville’

Hieno perinnelajike 1800-luvulta on runsassatoinen ja virittyy kukkimaan paljon hitaammin kuin luonnonlaji.

Hertta-aralia

Udoksikin kutsutusta isosta perennasta kerätään syötäväksi lehtisatoa. Lehtiä voi valkaista, jolloin maku on miedompi.

Isokonnantatar

Koristeellisen ja helppohoitoisen perennan lehdet sekä kukinnot ovat syötäviä.

Komeamaksaruohot

Perennoina enemmän käytetyt maksaruoholahikkeet ovat helppoa ja herkullista syötävää. Maku muistuttaa hernettä.

Kuunliljat

Kaikkia kasvinosia voi syödä. Maku on miedoimmillaan alkukesällä, kun lehdet ovat vielä pienehköjä.

Nukkanauhus

Näyttävän perennan lehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä. Hyvä perhos- ja pörriäiskasvi.

Ajatuksenani on luoda monimuotoisuutta sekä maan päälle että pinnan alle. Luon kasveista toisiaan tukevia kokonaisuuksia, en istuta mitään yksittäin. Suosin unohtuneita kulttuurikasveja ja luonnonperennoja, kuten monivuotisia sipuleita, hierakoita ja suolaheiniä sekä hyvänheikinsavikkaa, jota käytän paljon ruoanlaitossa.

Maksaruohot ovat koko perheemme suosikkeja. Niiden maku on mukavan hernemäinen, kun muiden monivuotisten vihannesten kirpeys saattaa vaatia totuttelua. Useimpien maku on parhaimmillaan keväällä ja alkukesällä, kun lehdet ovat vielä pehmeitä ja suppuisia. Arvostan myös sitä, että monivuotisten vihannesten satokausi on niin uskomattoman pitkä. Hierakkaa kerään myöhään syksyyn ja joskus vielä tammikuussakin. Ja heti kun lumi sulaa, maksaruohot ovat odottamassa poimijaa.”

Vinkit syötävään metsäpuutarhaan

1. Tee kohopenkki: kitke enimmät rikkakasvit ja levitä sitten penkin pohjaksi käsittelemätöntä pahvia. Kasaa pohjalle noin 20 cm:n kerros oksia ja risuja. Peitä risut vähintään 30 cm:n kerroksella erilaisia eloperäisiä aineksia, jossa on sekaisin esimerkiksi kasvijätteitä, puolitekoista kompostia ja palanutta hevosenlantaa. Kuorruta penkki sitten muutaman sentin multakerroksella. Tarkoitukseen sopii mikä tahansa vanha multa. Levitä lopuksi penkin suojaksi esimerkiksi lehtiä tai heinää. Voit aloittaa istutukset heti tai antaa penkin ensin painua kasaan jonkin aikaa.
2. Maksaruohoista on helppo aloittaa erikoisempien monivuotisten vihannesten makustelu. Niiden maku muistuttaa kovasti hernettä, ja mehevissä lehdissä on mukava purutuntuma. Kaikki muut maksaruohot ovat syötäviä, mutta keltamaksaruoho on myrkyllinen.
3. Myös kukat ovat tärkeä osa puutarhan monimuotoisuutta. Suosi luonnonlajeja ja muita hyviä pörriäiskasveja. Yllättävän monet kukkakasveista ovat myös syötäviä, kuten illakot ja värimintut.
4. Monet syötävän metsäpuutarhan lajit ovat yhä melko harvinaisia. Taimia ei välttämättä löydy puutarhamyymälöistä, vaan ne pitää kasvattaa itse siemenestä. Esimerkiksi Maatiaisen siemenvälityksessä on hyvä valikoima siemeniä, mutta osan siemenistä voi kerätä myös luonnosta.
5. Raunioyrttiä kannattaa kasvattaa joka nurkalla, sillä se nostaa syvältä maasta ravinteita muiden kasvien ulottuville. Rehevää kasvustoa voi niittää katteeksi monta kertaa kesässä, ja kimalaiset rakastavat sen kukkia. Tarharaunioyrtti ei leviä kuten muut raunioyrtit.
6. Valkosipulia voi viljellä myös monivuotisena. Silloin sitä ei nosteta syksyllä, vaan sadoksi käytetään aromikkaita lehtiä.