
Vuoden ulkona, ilmavasti pressujen alla kuivuneet pöllit ovat tarpeeksi kuivia kalusteiden nikkarointiin. Hitaan ja vaiheittaisen kuivumisen ansiosta pöllit eivät halkeile pahasti.
Pölleihin tehtiin koristeita ulkokalustemaalilla teippien, tarrojen ja leimasimien avulla. Isot maalipinnat siveltiin ensin pohjamaalilla ja päälle vedettiin ulkokalustemaali.
Pienet kuviot, jotka olisivat vaikeasti uudelleen kohdistettavissa, tehtiin pelkällä ulkokalustemaalilla. Muuten puuta ei käsitelty millään. Sen annetaan kuivua ja patinoitua auringossa.
Tarvikkeet:
- pöllejä
- karheaa ja hieno hiomapaperia
- pohjamaalia, esimerkiksi Tikkurilan Otex
- ulkokalustemaalia, esimerkiksi Tikkurilan Unica
- kapea pensseli ja taiteilijan öljymaalisivellin
- erilevyisiä teippejä
- pala kontaktimuovia
- pehmoleimasimia
- sakset ja mattoveitsi.
Ohjeet pöllikalusteiden tekoon
1. Hio kuoritut puunrungot karhealla hiomapaperilla joko käsin tai koneella. Käytä viimeistelyyn hienompaa paperia.
2. Päällystä istuintaso maalarinteipeillä. Käytä yhtä teippiä mittamaan teippien välinen rako jämptiksi. Sudi kapealla pensselillä maalia teipin päältä puuta kohti. Näin tehden maalia ei työnny teipin alle ja raidasta tulee siisti.
3. Jäljennä kukkakuvio kynällä kontaktimuoville. Leikkaa kuvio irti mattoveitsellä.
4. Aseta puulle läpinäkyvä tarra. Painele sormella tarra hyvin kiinni alustaan. Vedä pensselillä pohjamaalia muovin päältä puuta pohti. Tee näin koko kuvio.
5. Irrota tarra heti kuvion valmistuttua. Vahvista kuivunut maalipinta ulkokalustemaalilla, pienen taiteilijasiveltimen avulla.
6. Kiinnitä kuorelliseen pölliin kaksi leveää teippiä ja maalaa niiden väli. Maali ei tukahduta puun pintaa, vaan puu saa jatkaa kuivumistaan. Kumoa pölli kumolleen kuivumaan, ettei tuore maali valu kaarnan uurteita pitkin.
7. Töpötä sienenpalasella ulkokalustemaalia leimasimeen ja paina sillä koriste jakkaran kylkeen. Hyväksy luonnosmainen jälki, sillä leimasin ei osu kuhmuraiseen puuhun joka kohdasta.