Betoniset lyhdyt valmistetaan sementtilaastista, vedestä ja lasipurkeista. 25 kilon sementtilaastisäkki maksaa kuutisen euroa, ja valmistat sillä ainakin puolen tusinaa lyhtyä.
Voit ostaa pari säkkiä kerralla, sillä tehdessä innostus saattaa kasvaa ja on harmi, jos materiaali loppuu kesken. Voit tehdä lyhtyjä myös varastoon ja viedä niitä tuliaisiksi. Kaada lasipurkin pohjalle kerros hiekkaa tai pikkukiviä ennen kynttilän asettamista lyhtyyn.
Jos steariini valuu, se jämähtää kokkareeksi hiekkaan, josta se on helppo poistaa. Hiekka ja pikkukivet suojaavat lasia myös loppuun palavan kynttilän kuumuudelta.
Tarvikkeet:
- laastisaavi
- pistolapio tai sekoitusvispilä
- sementtilaastia (S30), 25 kg säkki
- vettä ja ruokaöljyä
- lasipurkkeja
- muovipurkkeja ja -ämpäreitä muoteiksi
- sinkittyä rautalankaa, 7 e/kg
- pihdit ja voimapihdit tai rautasaha
- maalarinteippiä ja sienenpala
- sokkelimaalia, esimerkiksi Tikkurilan Yki
- hengityssuoja, suojalasit ja -käsineet.
Tarvikkeet yhteensä noin 30 euroa.
Näin valat betonista lyhtyjä
1. Suojaa kädet, silmät ja hengitystiet sementtipölyltä ja -roiskeilta. Sekoita saavissa sementtilaasti ja vesi säkin ohjeen mukaan. Kaada saaviin vajaa säkillinen sementtilaastia, lisää vettä vähitellen ja sekoita. Lisää loppu laastijauhe. Sopiva massa on perunamuusimaisen paksua. Jätä se turpoamaan puoleksi tunniksi.
2. Sipaise ruokaöljyä muottiämpäreiden sisäpintaan, jotta valmiit betonityöt irtoavat helposti. Valitse lasipurkki jokaista muottia varten. Täytä ämpäreitä betonimassalla ja paina hiekkapainoilla täytetyt lasipurkit betoniin. Jätä valutyöt kuivumaan pariksi vuorokaudeksi löyhän muovin alle.
3. Irrota valmiit jalat ämpäreistä. Kätevä konsti on tarttua käsin kiinni ämpärin reunoilta ja painaa polvella ämpärin pohjaa. Anna betonipinnan kuivua ja tee sitten raidoitus maalarinteipillä. Paina teippi tiukasti betoniin ja töpöttele sienenpalalla sokkelimaalia teippien väleihin.
4. Jos betonipinnassa on ilmakuplien tekemiä reikiä, painele maalia kunnolla reikiin. Kun maalaus on valmis, irrota teipit.
5. Taivuta kauppalangalla lasipurkin kauluksen kokoinen panta. Kierrä lankaa kaulalle, tee kaksi vastakkaista korvaa ja katkaise kauppalanka voimapihdein. Kierrä langanpäät yhteen.
6. Aseta panta lasipurkin kaulalle, kierrä pihdeillä korvia sen verran, että pannasta tulee tiukka. Lisää vielä sanka, niin lyhty on valmis.