
Marjaana Lepänjuuri: Kirsikkaluumu ’Kometa’ tekee makeat ja mehukkaat hedelmät – ja kukkii kauniisti!
Pinsiön taimisto, Hämeenkyrö, vyöhyke III
1. Kirsikkaluumu 'Kometa'
Kirsikkaluumu ’Kometa’ muistuttaa enemmän luumua kuin kirsikkaa. Se on itsepölyttyvä lajike, mutta hyötyy siitä, että lähellä kasvaa toinen kirsikkaluumu. Ristipölytys lisää sadon määrää ja laatua.
Krimiltä kotoisin oleva Prunus cerasifera ’Kometa’ tekee makeat ja mehukkaat hedelmät, jotka ovat korjattavissa jo elokuussa. Kauniisti kukkivaa puuta voi käyttää myös pienenä koristepuuna istutusryhmässä. Aluskasviksi sopii vaikkapa mesimarja.
Matala puu on rentoine oksineen kohtalaisen leveä, joten istuta se neljän metrin välein. Jos maa ei läpäise vettä, istuta puu pienelle kummulle, jotta vesi ei jää seisomaan juurelle. Suojaa puu talveksi pupuilta. Puu voi pärjätä nelosvyöhykkeelläkin suojaisella ja aurinkoisella paikalla.
Valon tarve: auringosta puolivarjoon
Korkeus: 2–3 m
Kukinta-aika: toukokuu
Kasvuvyöhyke: I–III (IV) (katso kasvuvyöhyke)
2. Mustaherukat 'Hedda' ja 'Mikael'
Mustaherukoista ’Hedda’ on ehdoton lempparini. Olemme pitäneet taimistolla asiakkaille maistajaisia, joissa myös ’Mikael’ on ollut suosittu. ’Hedda’ ja ’Mikael’ ovat isomarjaisia ja mustaherukoista makeimpia. Satoisa ’Hedda’ on pystykasvuinen, melko pieni pensas, jonka herukat eivät röyhähdä hurjaan kasvuun. Molemmat ovat kestäviä ja terveitä FinE-laatumerkittyjä lajikkeita, joten ne sietävät hyvin härmää.
Istuta Ribes nigrum 10 senttiä syvempään kuin ruukussa. Se edistää tyviversojen kasvua. Sijoita pensaat kolmen metrin välein, jotta nurmikkoa on helpompi leikata. Mustaherukka ei vaadi pölyttäjää. Parhaiten se viihtyy multavassa ja kosteutta pidättävässä maassa.
Valon tarve: auringosta puolivarjoon
Korkeus: 1–1,5 m
Kasvuvyöhyke: I–V ('Hedda'), I-VI ('Mikael') (katso kasvuvyöhyke)
3. Päärynä 'Tohtorin Päärynä'
Ahtialan kartanosta peräisin oleva ’Tohtorin Päärynä’ on osittain itsepölyttyvä, mutta olisi suositeltavaa, että sen lähellä olisi toinenkin päärynä, esimerkiksi ’Pepi’ tai ’Lada’. ’Tohtorin Päärynän’ hedelmät ovat mehukkaat ja makeat, kypsinä myös kohtalaisen pehmeät.
Aurinkoinen, lämmin ja suojaisa kasvupaikka varmistaa parhaan sadon ja sen, että pölyttäjät pystyvät lentämään hyvin. Istuta Pyrus communis kummulle ja peitä juuripaakku vain yhden–kahden sentin multakerroksella. Istutusvälin tulisi olla ainakin neljä–viisi metriä. Leikkaa päärynäpuita kuten omenapuita: keväällä ennen kasvuun lähtöä tai heinäkuussa. Päärynä on kaunis koristepuu, jonka ympärille istuttaisin esimerkiksi kevätkaihonkukkaa.
Valon tarve: aurinkoinen
Korkeus: 3–4 m
Kukinta-aika: kesäkuu
Kasvuvyöhyke: I–II (III) (katso kasvuvyöhyke)
Ilpo Koivu: Viiniköynnös ’Somerset Seedless’ tuottaa mehukkaita, vaaleanpunaisia rypäleitä – ja kestää jopa 30 asteen pakkasia
Puutarha Tahvoset, Raasepori, vyöhyke Ib
4. Viiniköynnös ’Somerset Seedless’
Viiniköynnös ’Somerset Seedless’ tuottaa mehukkaita, hennon vaaleanpunaisia rypäleitä. Tämä Vitis-lajike lienee siemenettömistä talvenkestävin: sen kerrotaan kestävän 30 asteen pakkasia. Sitä voi kokeilla aurinkoisella ja lämpimällä paikalla nelos- tai viitosvyöhykkeellä saakka – varsinkin, jos viitsii laittaa talveksi pakkaspeitteen päälle.
Köynnös kasvaa minulla tavallisessa puutarhamullassa. Sitä on hyvä olla vähintään 60 senttiä. Jos haluat taata lämpimän kasvupaikan, istuta köynnös kasvihuoneeseen. Itselläni lämpimällä, suojaisella seinustalla kasvava köynnös teki jo toisena vuotenaan monta rypäleterttua. Versoja pitää typistellä, ettei köynnös kasvata vain lehtimassaa. Suosittelen perehtymään leikkausohjeisiin.
5. Vaaleanpunainen herukka ’Aili’
Vaaleanpunainen herukka ’Aili’ ei ole niin kirpeä kuin punaherukka muttei niin mieto kuin valkoherukka. Aromikkaat marjat ovat parhaimmillaan pensaasta syötyinä. Värinsä ansiosta ne säästyvät linnuilta paremmin.
Hillitysti kasvava mutta satoisa Ribes rubrum ’Aili’ sopii pieneenkin pihaan. Se menestyy pohjoista myöten. Lannoita pensas keväisin. Hyvin lannoitettu pensas kasvaa ja puolustautuu paremmin kasvitauteja vastaan, vaikka ’Aili’ ei ole erityisen herkkä niille. Riittää, että silloin tällöin poistat vanhimpia versoja.
Istuta satoisa ’Aili’ paikkaan, johon aurinko paistaa ainakin osan päivää. Se sopii istutusryhmiin koristekasvien sekaan. Hyvä istutuskuoppa on 50 senttiä syvä ja leveä.
6. Omena ’Dace’
Omenalajikkeista ’Dace’ tulee varhain satoikään: muutaman vuoden päästä istutuksesta voi ruveta odottamaan syyskesällä kypsyviä omppuja. Omenat ovat kauniin väriset, punainen peittää suurimman osan hedelmästä. Ne ovat suurikokoiset, erityisen mehukkaat ja sopivan imelät. Malus domestica ’Dace’ on hyvin ruvenkestävä, joten se ei tarvitse ruiskutusta. Siksikin se on minusta kotipuutarhaan erityisen hyvä valinta.
Olisi hyvä, että lähistöllä – joko omassa tai naapureiden pihoissa – kasvaisi syys- tai talvilajikkeita, jotta pölytys onnistuisi. Mitä pohjoisemmaksi puun istuttaa, sitä tärkeämpää on, että kasvupaikka on aurinkoinen ja lämpöinen. Muista talvisuojaus, ettet tule syöttäneeksi puuta rusakoille.
Valon tarve: auringosta puolivarjoon
Korkeus: 3–4 m
Kukinta-aika: kesäkuu
Kasvuvyöhyke: I–IV (katso kasvuvyöhyke)
Eija Luhtasela: Varmasatoisen mispelin hedelmät muistuttavat ulkonäöltään ruusunmarjaa ja maultaan taatelia
Niittytilan taimisto, Maalahti, vyöhyke III
7. Valkomulperi
Olemme kokeilleet täällä länsirannikolla kolmosvyöhykkeellä valkomulperista eri lajikkeita, jotka ovat menestyneet hyvin. Tatarica-muunnosta eli tataarimulperipuuta pidetään yhtenä kestävimmistä. Morus alba on mielenkiintoinen uusi hyötykasvi. Vitamiinipitoiset marjat tummuvat kypsyessään tummanpunaisiksi. Ulkonäöltään vadelmaa muistuttavien marjojen maku on miellyttävä ja makea.
Valkomulperi menestyy lämpimällä ja aurinkoisella paikalla syvässä mullassa. Se sietää myös hieman kuivuutta. Talvella voit suojata puun kevyellä harsolla. Talvikosteudelle herkän puun oksat homehtuvat kuitenkin helposti, jos ilma ei pääse kiertämään suojauksen alla. Varmista pölytys istuttamalla useita puita.
Valon tarve: aurinkoinen
Korkeus: 3–5 m
Kukinta-aika: touko-kesäkuu
Kasvuvyöhyke: I–II (III-IV) (katso kasvuvyöhyke)
8. Aprikoosi
Kuka olisi uskonut, että aprikooseja voi kasvattaa Suomessa ja vieläpä ulkona! Aprikoosipuut ovat suosituimpia hyötykasvejamme. Latvialaiset lajikkeet ovat Suomen oloissa kestäviä. Vanhin aprikoosipuumme ’Daiga’ menestyy avoimella ja aurinkoisella paikalla ilman talvisuojausta. Aprikoosipuu palkitsee kasvattajan ihanilla hedelmillä. Sadon parantamiseksi pihassa olisi hyvä olla kaksi aprikoosilajiketta.
Prunus armeniaca viihtyy kasvihuoneessa, terassilla ja suojaisella, aurinkoisella kasvupaikalla ravinteikkaassa ja läpäisevässä maassa. Ensimmäisinä talvina puu kannattaa suojata kevyellä harsolla. Lähelle voi istuttaa keväällä kukkivia, pölyttäjiä houkuttelevia kasveja ja tuholaisia karkottavia yrttejä.
Valon tarve: aurinkoinen
Korkeus: 3–5 m
Kukinta-aika: kesäkuu
Kasvuvyöhyke: I–II (III-IV) (katso kasvuvyöhyke)
9. Mispeli
Varmasatoinen mispeli on niin ikään yksi taimistomme suosikkihyötypuista. Parhaiten sen hedelmät sopivat soseisiin ja hilloihin. Mespilus germanican hedelmät muistuttavat ulkonäöltään ruusunmarjaa ja maultaan taatelia. Hedelmät syödään ylikypsinä – parhaimmillaan ne ovat pakkasten jälkeen. Ne eivät säily lämpimässä pitkään, joten käytä ne nopeasti. Melko hidaskasvuista puuta ei tarvitse leikata.
Mispeli on osoittautunut talvenkestäväksi suojaisilla, lämpimillä ja aurinkoisilla kasvupaikoilla. Se pitää ravinteikkaasta, savipitoisesta ja kalkitusta maasta. Kasvupaikan tulisi olla syvämultainen ja maaperän tuore mutta läpäisevä. Pölyttäjiä houkutteleva mispeli soveltuu yksittäispuuksi tai muiden hedelmäpuiden seuraksi.
Valon tarve: aurinkoinen
Korkeus: 2–4 m
Kukinta-aika: kesäkuu
Kasvuvyöhyke: (I-III) (katso kasvuvyöhyke)