
Rakkaus vuoden kauneimpaan vuodenaikaan ja leivontaan näkyy monin tavoin Sini ja Antti Sillanpään ja heidän lastensa Tuuren ja Ellen kodissa Uuraisilla. Porot ja joulupukit seikkailevat keittiön astioissa, ja lasten kanssa koristeltu kuusi notkuu kuppikakun, jäätelötötterön ja tikkunekkujen muotoisista koristeista. Niiden lomassa vilahtaa jopa pieni piparkakkutalo.
”Joulu on täyttä taikaa. Aloitan tunnelmoinnin viimeistään lokakuun kääntyessä marraskuuksi. Piparit tuoksuvat keittiössä pian sen jälkeen. Joulupukkeja, lumiukkoja, lahjapaketteja ja yksisarvisia syntyy yhtä lailla kotileipomoni asiakkaille kuin oman kodin herkkusuille”, Sini kertoo.
Leipuri-Sini muistelee leiponeensa piparkakkutaloja jo lapsena. Yksi hänen tekemistään piparkakkutaloista löytyi edesmenneen isoäidin muistojen kätköistä.
”Isoäitini nosti sen esille joka joulu kymmenen vuoden ajan.”
Lapsuusjoulujen piparit koristeltiin äidin kanssa vedestä ja tomusokerista tehdyllä pikeerillä. Nykyisin Sini jatkaa perinnettä Tuuren ja Ellen kanssa. Isä Anttikin liittyy joukkoon yhteisen ponnistuksen eli perhepiparkakkutalon rakennusvaiheessa. Tuuresta isä on melkein yhtä hyvä rakentaja kuin äiti.
”Kukin koristelee yhden seinän, ja lopuksi ne kasataan taloksi. Lopputulos on aina yhtä ihana, koska jokainen seinä on tekijänsä näköinen. Talo myös syödään porukalla. Ranskanpastillikaton materiaalit voivat tosin kadota parempiin suihin jo rakennusvaiheessa”, Sini kertoo.
Keittiössä soi taukoamatta Jouluradio, ja sen siivittämänä valmistuvat sekä piparkakkutalot että piparkakut. Joulukuun alusta Sillanpäillä ovat myös seikkailleet tontut Patu ja Pinkkinen. Ellelle ja Tuurelle metkat tontut jättävät pieniä paketteja joulusukkiin. Aattoaamuna sukkiin on sujahtanut vaivihkaa palapelejä, värikyniä ja ehkä myös pussukallinen vastustamattomia joulukarkkeja.
”Me kaikki uskomme tonttuihin. Merkkejä Patun ja Pinkkisen käynneistä ilmaantuu pitkin joulukuuta. Tontut ovat vähän ilkikurisia. Ne ovat tehneet äidin patakintaista itselleen makuupussit, koristelleet kuusen puhtailla pyyhkeillä ja piirtäneet perheenjäsenille viikset perhekuvaan.”
Piparkakkutaikinan Sini tekee valmiiksi jo edellisenä päivänä. Näin se saa levätä yön yli rauhassa. Ohjeita hän on kokeillut vuosien varrella ties kuinka monia. Kaikki ovat toimineet, kunhan taikina on sisältänyt riittävästi jauhoja. Myös valmistaikina on Sinin mielestä hyvää rakennusmateriaalia. Aluksi hän mitoittaa talon ruutupaperille viivoittimella.
”Innokkaita talonrakentajia vinkkaan olemaan tarkkana, jotta mittasuhteet eivät muutu, kun valmiiksi leikattuja osia siirtää pellille. Tästä syystä teen ikkuna-aukotkin vasta pellillä.”
Sini paistaa kerrallaan vain samankokoisia osia, jotta palamisen riski vähenee. Paistamisen jälkeen hän siirtää osat jäähtymään pöydälle levitetyn leivinpaperin päälle. Pellin reunoillekin epätasaiseksi noussut talon osa suoristuu näin paremmin. Osat saavat jäähtyä päivän tai kaksikin. Silloin ne ovat varmasti riittävän kovia.
”Odottavalla on pitkät tunnit, niin suuri into on päästä rakentamaan. Mutta itsehillintä palkitaan. Hyvin kovettuneet osat on huomattavasti helpompi kasata kuin vasta uunista nostetut ja vielä pehmeät”, Sini vinkkaa.
Vihdoin koittaa h-hetki. Pikeeritkin ovat valmiina. Sini on sekoittanut taloja varten kolme erilaista pikeeriä, joista jokaisessa on eri määrä tomusokeria. Seinien kasaukseen tarvitaan melko jäykkä pikeeri, jossa on runsaasti tomusokeria. Koristeiden ja ikkunoiden tekemiseen hän sekoittaa vähemmän tomusokeria sisältävät massat.
”Pikeeri on maalattavissa heti, kun se on kovettunut. Maalaamiseen käytän vettä tai kirkasta alkoholia ja geeliväriä. Kun laimennuksessa käyttää alkoholia, maalin pinta kuivuu nopeammin”, Sini neuvoo.
Tätä juttua tehtäessä Sinin piparkakkumaailma näyttää Vanhalta Porvoolta. Hän on mitoittanut ja toteuttanut talot kaupungista näkemiensä kuvien avulla. Keskusaukiolla seisoo piparikuusi, jonka alla itse valkoparta jakaa lahjoja. Liivatelehtisten ikkunaruutujen takaa tuikkivat kynttilöiden valot, ja kirkonkellot soivat lähistöllä.
”Piparikaupungissa voi kävellä lumista tietä, joka on sokeria. Isoimmat kinokset syntyvät marenkimuruista. Taivaalta sataa tomusokeria talojen ylle. Joulu kaupungissa huokuu tarinoita”, Sini tunnelmoi.
Mistä joulun taika oikeastaan syntyy? Se syntyy yhdessä olemisesta ja välittämisestä. Ja tietenkin myös tontuista sekä ympäri taloa leijailevasta makean mausteisesta piparkakuntuoksusta.
Sinin parhaat piparitalovinkit:
- Levitä piparkakkutalon seinäosien reunoille jäykempää pikeeriä. Se estää löysemmän pikeerin valumista yli reunojen.
- Pikeeriin jääneitä reikiä on helppo korjata hammastikun avulla. Sillä voi vetää pikeeriä haluttuun suuntaan.
- Talon seinät voi koristella ennen kasaamista. Tällöin välttyy siltä, että koristeet valuisivat pois paikaltaan.
- Pikeerikoristeita voi pursottaa leivinpaperille niin, että piparitalon kaava on alla. Läpikuultava kaava auttaa hahmottamaan mittasuhteet.
- Piparkakkutalon tekeminen kannattaa jakaa usealle päivälle. Ensimmäisenä päivänä tehdään itse taikina. Toisena valmistetaan osat ja paistetaan ne. Kolmantena kuorrutetaan seinät pikeerillä, maalataan ja koristellaan. Vasta viimeisenä päivänä kasataan talo valmiiksi.