Kotivinkki

”Mietin, lyönkö tuolin autotalliin vai peitänkö sen viltillä” – Johanna, Minna ja Jaana kertovat rumien mutta rakkaiden huonekalujensa tarinat

”Mietin, lyönkö tuolin autotalliin vai peitänkö sen viltillä” – Johanna, Minna ja Jaana kertovat rumien mutta rakkaiden huonekalujensa tarinat
Johannan olohuonetta hallitsee möhkönojatuoli. Jaanan muhkea kirjahylly ei istu kodin sisustukseen, ja Minna on aina pitänyt seinäkelloa vähän kauheana. He eivät kuitenkaan luovu näistä huonekaluista, sillä niillä on tarina.
Julkaistu: 7.9.2021

"Möhkötuolissa on sylitelty viittä vauvaa"

Johanna Alakopsan olohuonetta hallitsee vanha nojatuoli. Hän asuu Raahessa puolisonsa ja viiden lapsensa kanssa.

Johanna Alakopsan kookas nojatuoli on täydellinen löhö­paikka. Tuolin vivusta vääntämällä jalkojen alle levittyy rahi.

”Meidän kotimme rumilus on tämä sininen nojatuoli. En voi enää sietää sinistä väriä. Tuoli on aikanaan ostettu ensimmäiseen omistusasuntooni. Esikoiseni oli silloin pikkuinen vauva, ja tänä vuonna hän täyttää 17 vuotta.

Ostin tuolin Oulusta huonekaluliikkeestä, muistaakseni Kallen Kalusteesta. Silloin tykkäsin sinisestä, ja kotonani oli myös sininen sohva ja sininen tehosteseinä.

Mieheni siinä istuu nykyisin useimmin. Lukee läppäriltä uutisia tai katsoo telkkaria. Isin syli on monesti täynnä, kun 3- ja 5-vuotiaat kiipeävät syliin.

"Välillä tuntuu, että voisin polttaa tuolin pihamaalla. Mitä teen, kun se on niin hirviän näköinen?"

Tuoli on minusta ruma. Välillä tuntuu, että voisin polttaa sen pihamaalla omin käsin. Nykyään tykkään selkeämmistä muodoista. Haaveilen yksinkertaisesta sinapinkeltaisesta väripilkusta harmaan ja mustan sisustuksen keskelle.

Tämä tuoli on kunnon möhkö. Kun järjestämme kotona juhlia, mietin etukäteen, lyönkö tuolin autotalliin vai peitänkö sen viltillä. Mitä teen, kun se on niin hirviän näköinen?

Monta vuotta olemme etsineet tilalle uutta tuolia.

Vanha tuoli on kuitenkin edelleen meillä, koska tilalle ei ole yksinkertaisesti löytynyt yhtä hyvää löhöpaikkaa. Se keinuu ja siinä on vipu, jota kääntämällä jalkarahi ponnahtaa esiin. Siinä pystyy oleilemaan makuuasennossakin.

Arvostan pysyviä ja kestäviä huone­kaluja enkä halua vaihtaa kalusteita samaan tahtiin kuin verhoja. Mieheni on ammatiltaan puuseppä, eikä hänkään tykkää, jos sanon, että lähdetään käymään Ikeassa.

Tuoliin liittyy myös rakkaita muistoja. Minulla on viisi lasta, ja kaikki heistä on yöllä saatu syötettyä ja heijattua uneen tässä tuolissa. Istuin siinä silmät ristissä ja silittelin vauvaa poskesta.

En silti usko, että kaipaan tuolia, jos siitä joskus luovumme.”

"Perintöhylly tuo mieleen lapsuuden sunnuntait"

Jaana Pikkujämsän isovanhempien kirjahylly löysi paikkansa olo- ja makuuhuoneesta. Jaana asuu Helsingissä puolisonsa ja kahden lapsensa kanssa.

Jaana Pikkujämsän ­perintöhylly on sijoiteltu osina ympäri kotia. Yhdessä osassa on yli 300 Jaanan vanhaa Aku Ankan taskukirjaa. ”Haluaisin niistä eroon, mutta puolisoni haluaa säilyttää ne lapsia varten. Kukaan ei ole koskenut niihin viiteen vuoteen”, Jaana sanoo.

”Kahdeksankymppiset isovanhempani ovat olleet huone­kalualalla yli 60 vuotta. He asuivat aiemmin isossa oma­koti­talossa, josta muutto pienempään tuli ajankohtaiseksi noin kahdeksan vuotta sitten.

Koska kaikki tavarat eivät olisi mahtuneet uuteen kotiin, ennen muuttoa me lähisukulaiset kävimme laputtamassa eli merkkaamassa omiin nimiimme ylimääräisiksi jääneet huonekalut ja esineet, jotka tahdoimme omaan kotiimme.

Merkkasin itselleni palisanterista valmistetun kirjahyllyn. Muistan sen hyvin jo lapsuudestani, sillä vietin isovanhemmillani kaikki sunnuntait. Teininä sovimme, että siivoan heidän kotinsa, kun tulen sunnuntaivierailulle.

Olen siis pyyhkinyt pölyt kirjahyllystäkin useamman vuoden ajan. Se on minulle tuttu ja rakas.

Palisanteri on arvokasta, eikä siitä enää valmisteta mitään, koska puuta ei saa kaataa sen uhan­alaisuuden vuoksi.

"Rakas hylly näyttää uusien kalusteiden keskellä vanhanaikaiselta. Mietin sen uusimista viikoittain."

Kirjahylllykokonaisuus on valtava. Olohuoneessamme on yksi osa hyllyä, makuuhuoneessa toinen, ja varastossa on vielä yksi osa. Sille ei ole löytynyt paikkaa asunnostamme.

Kun hylly tuli meille, asuimme vuokralla. Myöhemmin muutimme omistusasuntoon. Samalla aloimme pikkuhiljaa uusia kalusteita oman näköisiimme. Ostimme uuden sohvan ja tv-tason.

Erityisesti nyt korona-aikaan on ollut aikaa olla kotona ja katsella ympärilleen kriittisin silmin. Rakas hylly näyttää uusien kalusteiden keskellä vanhanaikaiselta. Olen ryhtynyt ajattelemaan, että hyllykin pitäisi uusia. Mietin tätä asiaa viikoittain.

Pienkerrostalomme on rakennettu vuonna 1958, joten haaveilen toisinaan 60-­luvun sirosta kirjahyllystä. Nykyinen hylly on suuri ja vie tilaa myös lattialta.

Arvostan isovanhempiani ja tiedän, että alan ammattilaisina he ovat valinneet omaan kotiinsa parhaat materiaalit. Siksi hyllystä luopuminen mietityttää. On myös vaikea ajatella, mistä tällainen iso hylly löytäisi uuden kodin.

Hyllystä luopuminen tuntuisi varmasti haikealta ja kaduttaisikin ennen pitkää. Luultavasti tunteet tulisivat pintaan viimeistään siinä vaiheessa, kun isovanhemmistani aika joskus jättää. Hylly on heidän perintöään minulle.”

”Tärkeää kelloa eivät saa edes omat lapset”

Minna Pasanen ripusti perintökellon olohuoneen seinälle. Hän asuu Pihtiputaalla puolisonsa ja neljän lapsensa kanssa.

Vanha seinäkello kulkeutui Minna Pasaselle isältä, joka puolestaan peri sen omalta sedältään.

”Isäni kuoli, kun olin 16. Hän oli perinyt omalta sedältään vanhan vedettävän seinäkellon, joka raksutti meillä seinällä koko lapsuuteni. Isän kuoltua ilmoitin äidille, että kello on sitten minun, kun jonain päivänä muutan kotoa.

Tiesin, että kello muistuttaisi minua isästä. Häneltä ei paljon muuta tavaraa jäänyt. Minulla on isältä yksi villapaita, joitain valokuvia – ja kello.

Olen muuttanut vuosien varrella monta kertaa, ja aina kello on muuttanut mukanani. Se on ollut esillä monenlaisissa asunnoissa pienestä vuokrayksiöstä nykyiseen omakotitaloomme.

Aina sen paikka on ollut olohuoneen seinällä, kuten lapsuudessanikin. En ole edes ajatellut, että sen voisi ripustaa jonnekin muualle. Muu sisustus on vaihtunut moneen kertaan, mutta kello ei.

"Olen miettinyt, pitäisikö se maalata, mutta maalattuna kello ei tuntuisi enää samalta."

Jos tosin nyt valitsisin kotiini uutta kelloa, en tuollaista sinne laittaisi. Minusta kello on ruma. Olisipa se edes vaalean koivun sävyinen tai musta. Joskus olen miettinyt, pitäisikö se maalata. Musta kello sopisi paremmin esimerkiksi harmaaseen sohvaamme, mutta maalattuna kello ei tuntuisi enää samalta.

Kello on niin tärkeä, etten uskalla viedä sitä huoltoon kenelle tahansa. Minun pitäisi etsiä alan kova ammattilainen, joka varmasti tietää, mitä tekee.

Minulla on neljä lasta, jotka ovat syntyneet isäni kuoleman jälkeen. Hekin tietävät, että kello on papan. Vaikka joku lapsistani sanoisi tahtovansa kellon itselleen, en usko, että luopuisin siitä.”

Tutkija: Suomalainen sisustaa käytännöllisyys edellä

Kodin rakkaita rumiluksia voi ehkä piilotella somekuvista, mutta luopua niistä ei hevillä voi.

Tällaisia omaa silmää vähemmän miellyttäviä kalusteita ja sisustus­esineitä löytyy varmuudella melkein jokaisesta kodista, vaikka esimerkiksi sisustus­lehtien sivuilla näkeekin vain harmonisesti kalustettuja asuntoja.

Jos esineen on perinyt tärkeältä ihmiseltä tai siihen liittyy muistoja jostakusta, sen tunne­arvo on valtava. Samalla esineeseen alkaa helposti kiinnittyä tarinoita, joko tosia tai keksittyjä, sanoo makua ja kulutusvalintoja tutkinut sosiologi Riie Heikkilä.

Esimerkiksi jos voitelee aamulla leivän ukin omin käsin valmistamalla voiveitsellä, voi helposti kuvitella ukin tekemässä samaa.

– Minulla itselläni on isoäitini isän nikkaroima keinuhevonen, joka on aika kauhean näköinen. En myöskään tuntenut tekijää henkilö­kohtaisesti. Mutta se on tärkeä esine, sillä se muistuttaa sukuhistoriastani, Heikkilä sanoo.

Tarinoiden kautta elottoman tavaran merkitys kasvaa. Mukava ajatus sukulaisesta tai ystävästä istumassa nuhjuisessa nojatuolissa tekee tuolista itsestäänkin jopa persoonan.

Suomalaiset ovat kuitenkin ennen kaikkea käytännöllisiä sisustajia, Heikkilä huomauttaa. Hän on tehnyt aiheesta systemaattista tutkimusta kansallisesti edustavien, yli tuhannen osallistujan aineistoilla kahdessa eri tutkimusryhmässä.

– Suomalaiset erottuvat sisustajina toisistaan erittäin vahvasti taloudellisen aseman ja koulutuksen perusteella. Kodeissa siis tulevat konkreettisesti näkyviin yhteiskuntaluokat. Vaikka ihmiset helposti ajattelevat, että oma maku on persoonallinen, saman luokan sisällä sisustetaan varsin samalla tavalla. Esimerkiksi keskiluokalla on samat Artekin pöydät ja Louis Poulsenin valaisimet.

Kansainvälisesti vertailtuna olemme taas vaatimattomia sisustajia. Täällä ei ökyillä, vaan käytännöllisyys on suomalaisten ideaali, Heikkilä sanoo. Taustalla voi vaikuttaa esimerkiksi suomalaisen muotoilun vahva perinne.

– Arabiat ja muut käyttöesinevalmistajat ovat olleet tärkeitä kansallisia instituutioita, ja arjen estetiikka on ollut arvossaan myös kodeissa.

Kaikki tavara ei kuitenkaan tule koteihin jäädäkseen. Kodin esineet vaihtavat tiuhaan tahtiin omistajaa somen kirppisryhmissä, ja Suomen suurin vertaiskauppa-alusta Tori.fi teki vuonna 2020 oman ennätyksensä sekä kävijämäärissä että kaupankäynnissä.

Meilläkotona.fissä vuoden 2021 alussa tehdyssä verkkokyselyssä noin 80 prosenttia vastaajista sanoikin, että haaveilee kodin ilmeen uusimisesta. Nykyisin sellainen onkin mahdollista aiempaa useammille.

Varallisuus on kasvanut ja tavaroiden hinta vastaavasti halventunut, kun tuotantoa on siirretty globalisaation vuoksi halpojen työ­voima­kustannusten maihin. Samalla materiaalit ovat muuttuneet kertakäyttöisemmiksi. Uusi pöytä ei ehkä näytä ensi vuonna enää uudelta.

– Näistä syistä monelle on varmasti kaukainen ajatus, että jotakin tavaraa säilyttäisi ikuisesti. Ihan toinen tilanne on ollut meidän vanhempien ja etenkin heidän vanhempiensa kohdalla. He aidosti ajattelivat, että totta kai tavarat periytyvät sukupolvelta toiselle.

Nyt uusille käyttäjille periytyvät vain harvat ja valitut, mikä on hälyttävää ilmaston kannalta.

Kodin rakkaat rumilukset ovatkin arvokkaita myös tässä mielessä: ekologisempaa on aina käyttää jo omistamaansa tavaraa kuin hankkia uusi tilalle.

1 kommentti