
Rakuuna – ohjeet yrtin kasvatukseen ja hoitoon
Rakuuna menestyy mainiosti niin pihamaalla kuin ruukkukasvinakin. Monivivahteiset ja aniksenmakuiset lehdet tekevät ranskanrakuunasta yhden herkullisimmista mausteyrteistä. Venäjänrakuunan etuna on kestävyys ja helppohoitoisuus. Poimi vinkit, joiden avulla onnistut rakuunan kasvatuksessa ja pääset nauttimaan aromikkaasta oman maan sadosta!
Ranskalainen ja venäläinen rakuuna
- Rakuunasta (Artemisia dranunculus) on olemassa kahta eri viljelymuotoa: ranskalaista ja venäläistä rakuunaa.
- Monivivahteiset ja aniksenmakuiset lehdet tekevät ranskanrakuunasta yhden herkullisimmista mausteyrteistä. Ranskanrakuuna kaipaa huolenpitoa, jotta se säilyy elinvoimaisena – parhaiten talven selättävät nuoret kasvustot, joiden voimakasta myöhäistä sadonkorjuuta on syytä välttää.
- Venäjänrakuunan etuna on kestävyys ja helppohoitoisuus. Rotevakasvuinen viljelymuoto talvehtii myös Pohjois-Suomessa. Sen lehtien maku on voimakas.
- Ranskanrakuuna kasvaa yleensä 50–80 sentin, venäjänrakuuna reilun metrin korkuiseksi.
- Ranskanrakuunaa voi lisätä ainoastaan jakamalla tainta tai juurruttamalla pistokkaasta, kun taas venäjänrakuunaa voi kasvattaa myös siemenestä.
- Ranskanrakuunaa (Artemisia dracunculus Sativa-Ryhmä) ja venäjänrakuunaa (A. d. Glauca-Ryhmä) on myynnissä sekä taimina että ruukkuyrtteinä. Venäjänrakuunasta kasvaa meillä myös vanhoja kasvikantoja, joiden aromikkuudessa on vaihtelua.
Rakuuna: kasvatus avomaalla
Rakuunan kasvupaikka
Kasvata rakuunoita aurinkoisessa tai puolivarjoisassa paikassa. Ihanteellinen maa on multavaa, kalkkipitoista, keskiravinteista ja läpäisevää. Vesi ei saisi jäädä seisomaan juuristoon etenkään talvisin. Maanparannukseen ja lannoitukseen sopivat esimerkiksi kompostimulta ja vihersilppu.
Voit myös kasvattaa rakuunaa kasvilavassa, jossa kasvi on lämpimässä kohopedissä.
Istuta taimet keväällä säiden lämmettyä siten, että taimiväliksi tulee 20 senttiä ja riviväliksi 50 senttiä.
Rakuunan kylvö
Kylvä venäjänrakuunan siemenet ruukkuihin huhti–toukokuussa, ranskanrakuunaa ei voi lisätä siemenistä. Esikasvatus on suorakylvöä suositeltavampaa, sillä siemenet ovat pieniä ja niiden itäminen on hidasta. Taimettuminen vie 2–3 viikkoa 20 asteessa. Suoraan maahan kylvettäessä ripottele siemenet tasaiseen kylvöriviin ja peittele ohuelti hienojakoisella mullalla.
Rakuunan lisääminen
Lisää rakuunoita jakamalla sekä latva- ja välipistokkaista. Leikkaa versoista alku- tai keskikesällä 10–15 sentin pätkiä. Laita pistokkaat kuohkeaan multaan, suojaa ne ilmavasti muovihupulla ja juurruta valoisassa paikassa. Voit myös laittaa pistokkaat juurtumaan ensin vesilasiin.
Rakuunan hoito
Paranna maata keväisin kompostimullalla. Huolehdi rakuunan säännöllisestä kastelusta ja tue tainta tarvittaessa. Maa kannattaa kattaa ruohosilpulla tai muusta kasvijätteestä tehdyllä hakkeella. Katekerros estää kosteuden haihtumista maasta ja lannoittaa omalta osaltaan kasvustoa.
Rakuunan jakaminen
Jaa kasvusto muutaman vuoden välein ja suitsi leviämistä.
Ranskanrakuunan kasvatus ja hoito
- Ranskanrakuunaa on mahdollista kasvattaa Oulun korkeudella asti, kun kiinnität sen talvenkestoon huomiota. Aurinkoinen paikka ja läpäisevä maa ovat tärkeitä. Kohopenkki on suositeltava talvimärkyyden välttämiseksi.
- Elinvoimainen ja nuori juurakko talvehtii parhaiten. Siksi ranskanrakuuna kannattaa uusia jakamalla kolmen tai jopa parin vuoden välein.
- Jotta kasvi ehtii varautua talveen, versoja kannattaa saksia reippaasti ainoastaan heinäkuun lopulle saakka. Tällöinkin kasvustoon kannattaa jättää 15–20 sentin korkuinen sänki. Loppukaudella kasvista voi napsia tuorekäyttöön lyhyitä verson pätkiä.
- Lumettomina pakkasjaksoina ranskanrakuuna hyötyy suojaamisesta esimerkiksi havun oksilla, puiden lehdillä tai kasvuharsosta tehdyllä mytyllä. Kuivien varsien leikkaamisen jättäminen kevääseen auttaa ehkäisemään jääpoltetta ja keräämään lunta juurakon suojaksi. Ilman suojausta kasvi saattaa paleltua.
Voit pätkäistä venäjänrakuunan 10–15-senttiseksi, kun haluat kuivattaa tai pakastaa satoa.


Rakuuna: kasvatus ruukussa
Rakuunan kasvupaikka
Rakuuna tarvitsee myös ruukkukasvatuksessa aurinkoisen tai korkeintaan puolivarjoisen ja suojaisan kasvupaikan. Voit istuttaa kasvin parvekelaatikkoon tai isoon ruukkuun, jolloin kasvin juurilla on riittävästi tilaa.
Rakuunan hoito
Tue kasvustoa kepeillä tai langoilla, jolloin rennot varret eivät lamoa. Kastele ja lannoita kasvia säännöllisesti nestemäisellä luomulannoitteella.
Rakuunan talvetus
Ennen talven tuloa rakuuna kannattaa istuttaa maahan, sillä ruukussa se paleltuu. Toinen vaihtoehto on siirtää rakuuna viileään paikkaan talvehtimaan. Huonelämpötilaan talvehtimaan siirretty taimi pudottaa todennäköisesti lehtensä ja kuolee kuivassa huoneilmassa.

Rakuunan sadonkorjuu ja säilöntä
Korjaa satoa vähitellen kevätkesästä syksyyn. Parhaimmillaan lehtien maku on ennen kukintaa. Leikkaa versoja istutusvuonna säästeliäästi. Seuraavana kesänä venäjänrakuuna kestää pari leikkuukertaa.
Säilö rakuunaa pakastamalla tai kuivaamalla. Jos kuivatat rakuunaa, kerää yrtistä 2–3 oksan kimppuja. Ripusta rakuunakimput pimeään ja ilmavaan paikkaan. Voit myös napsia kasvista pelkät lehdet ja kuivattaa ne ilmavassa paikassa. Pakkaa lopuksi kuivunut rakuunasato tiiviisiin lasipurkkeihin, jotka säilyttävät kasvin aromit parhaiten.
Rakuuna sopii ranskalaisten klassikkokastikkeiden, kalan, äyriäisten, kanan, munaruokien sekä salaattien maustamiseen.

Muokattu 10.6.24 klo 8.50: Lisätty rakuunaa sisältäviä reseptejä. Juttua on täydennetty (kasvatus avomaalla ja ranskan- ja venäjänrakuunan erot 15.10.24 klo 13.55).