Mokkapalat kertovat Ruotsi-suhteestamme, kahvirakkaudestamme ja vaurastumisestamme – ja rahaa mokkapaloilla on kerätty kenties miljoonia
Onnea, 80-vuotiaat mokkapalat! Ensimmäinen mokkapalaresepti julkaistiin Ruotsissa vuonna 1945. Vaikka ruotsalaiset keksivät mokkapalat, suomalaiset todella rakastavat niitä. Toimittaja Virpi Salmi selvitti, miksi juuri mokkapaloista on tullut meille niin tärkeitä.
Rakastan leipomista ja olen harrastanut sitä koko ikäni, mutta on tunnustettava, etten pitkään aikaan pitänyt mokkapaloja suuressa arvossa.
Syitä siihen on kaksi. Varhaisnuoruudessani 1980-luvulla mokkapalat olivat aikansa trendileivonnainen, jota tehtiin ja tarjottiin kyllästymiseen asti. Ennen internetiä reseptivalikoima oli huomattavasti rajallisempi, eikä kukaan ollut kuullutkaan monista Amerikan- tai edes muiden Euroopan maiden leivonnaista. Keittiöissä leivottiin sitä mitä kotien keittokirjavalikoimista, kotitalouskirjoista tai lehtien ruokasivuilta löytyi.
Mokkapalat edustivat silloin perinteisen pullan rinnalla jotakin nuorekasta, ihanan makeaa ja suklaista. Ei ollut kekkeriä, joissa niitä ei olisi ollut tarjolla. Ja kekkereitä riitti. Lastenjuhlat ja nimipäivät juhlittiin kahvikestien merkeissä, ja tarjoomukset leivottiin itse.
Parhaiden lapsuudenystävieni perheessä mokkapaloja kutsuttiin tuulamantortuksi, joskaan en muista, oliko niiden pohja vaalea, kuten virallinen ero kuuluu. Mokkapalojen pohjataikinassa on siis kaakaota, tuulaman- tai tuulomantortun pohjaan sitä ei laiteta.
Mokkapalojen alkuperä johtaa Ruotsiin, kuten monen muunkin suomalaisleivonnaisen.
Toinen syy ylenkatseelleni mokkapaloja kohtaan oli ajan myötä kehittynyt leivontasnobismi.
1990-luvun puolivälin jälkeen internet alkoi pursuta reseptejä, ja Suomi alkoi muutenkin kansainvälistyä EU:hun liittymisen myötä. Kun leivonnaistietämykseni kasvoi, aloin katsella mokkapalareseptejä kriittisesti. Niissähän ei ole suklaata ensinkään, vain kaakaojauhetta. Taikinaan laitetaan vähänlaisesti rasvaa, sekin usein margariinia, ja koostumus notkeutetaan maidolla. Siksi pohja ei ole erityisen maukas, vaan helposti kuivuva ja turhan huokoinen.
Kuorrutetta on ohjeissa usein niin vähän, että sitä on mahdotonta saada riittämään koko pellilliseen. Pitää olla kuumassa vedessä lämmitetty hyvä, leveäteräinen veitsi, jolla niukan massan levittäminen onnistuu. Silti reunoilta jää helposti kaistale kuorruttamatta, ja parhaimmillaankin kuorrutusta on parin millin verran.
Aloin kutsua mokkapaloja köyhän miehen brownieiksi ja leivoin mieluummin niitä oikeita brownieita, joihin tulee voita ja runsaasti suklaata ja jotka paistetaan niin, että ne jäävät sisältä kosteiksi ja meheviksi.
Mokkapalojen alkuperä johtaa Ruotsiin, kuten monen muunkin suomalaisleivonnaisen. Hotelli- ja ravintolamuseon amanuenssin Tiina Kiiskisen mukaan ensimmäinen mokkapalaresepti julkaistiin ruotsalaisessa Sju sorters kakor -reseptikirjassa vuonna 1945. Kirja käännettiin myös suomeksi.
Käy järkeen, että kahvia rakastavat suomalaiset ottivat leivonnaisen omakseen. Makean leipomisen suosio myös yltyi 1950-luvulla, kun sotien jälkeen päästiin pikkuhiljaa elintarvikkeiden sääntelystä. Niukkuuden jälkeen sokerihammasta todella kolotti.
Kiiskisen mukaan alkuperäisissä ruotsalaisissa mockarutor-ohjeissa oli runsaasti suklaata, mutta suomennettaessa se usein vaihdettiin kaakaoksi. Sitä oli meillä helpommin saatavilla, ja se oli halvempaa.

1940-luku
Ensimmäinen mokkapalaresepti julkaistaan ruotsalaisessa Sju sortens kakos -reseptikirjassa vuonna 1945.
1950-luku
Suomessa makean leipomisen suosio yltyy, kun elintarvikkeiden säännöstely lakkaa.
1970-luku
Resepti kulkee vielä nimellä mokkaruutu, sillä mokkapala tarkoittaa yleisesti mokkanahkapalaa.
1980-luku
Mokkapala-sana vakiintuu tarkoittamaan nimenomaan leivonnaista.
2020-luku
Mokkapala 80 vuotta! Tänä vuonna kahvipöytien suosikki juhlii pyöreitä merkkipäiviään.
Ruotsalaisohjeissa mokkaruutujen päälle ripotellaan kookosta, meillä nonparelleja. Olen yrittänyt selvittää, miksi ruotsalaiset rakastavat kookosta, kun taas suomalaiset useammin inhoavat sitä – vaikka monessa muussa asiassa meillä on samankaltainen ruokamaku.
Yksi selitys on, että kookoksen kaltaiset eksoottiset raaka-aineet päätyivät Ruotsiin maan suurvalta-aikoina ja levisivät hovin trendeinä ensin yläluokkaisen kansan pariin. Ruotsissa on myös suosittu leivonnainen Silviakaka, ilmeisesti nykyisen kuningattaren mukaan nimetty, joka muistuttaa vähän mokkapaloja, paitsi on kauttaaltaan vaalea. Se tehdään pellille, ja siihen tehdään vaniljan makuinen voikreemikuorrutus – ja päälle ripotellaan runsaasti kookosta.
Aasian ruokatrendien myötä Suomessakin on alettu tottua kookoksen makuun, väittäisin – ja sehän on herkullinen maku. Tiedä sitten, uskaltaisiko koulun diskon kahvioon tehdä mokkapaloja, jotka on viimeistelty kookoksella.
Mokkapalaohjeissa tarvitaan myös ”vahvaa kahvia”. Se on ihanan vanhanaikainen määre. Ei siis mitään laihaa pula-ajan kahvia! Lapsena leipoessa kuvailun epämääräisyys huolestutti, ja kyselin äidiltä, että miten vahvaa sen oikein piti olla. (Ihan tavallista suodatinkahvia, opin.)
Toinen työläs asia oli odottaa, että mokkapaloja varta vasten keitetty kahvi ehti jäähtyä riittävästi. Liian kuuma kahvi tai sulatettu rasva kypsentää taikinan munat ja pilaa rakenteen.
Nykyohjeissa taikinaan ei laiteta kahvia kovinkaan usein, vaan sitä tulee pelkästään kuorrutukseen. Entä jos osan taikinan nesteestä vaihtaisi kahviin?
Silmämääräisesti näyttäisi myös siltä, että 2020-luvun leipojille myös kuorrutuksen määrää on joissakin ohjeissa lisätty. Esimerkiksi Yhteishyvän reseptissä kuorrutukseen tulee sata grammaa voita tai margariinia ja seitsemän desilitraa tomusokeria. Se alkaa jo kuulostaa riittävältä!
Katso myös resepti: Modernit mokkapalat yhdistävät todella runsaan kuorrutteen ja mehevän pohjan
Seuraaviin diskoihin tehtiin kaksi pellillistä mokkapaloja per lapsi. Rahaa virtasi leirikoulukassaan.
Suhteeni mokkapaloihin koki renessanssin, kun lapsen yläkoulun saksan-ryhmä alkoi kerätä rahaa leirikouluun. Olin toki takaraivon perukoilla tietoinen, että mokkapalat ovat olleet suosittuja myyjäisleivonnaisia, mutta nyt elettiin 2010-lukua, haloo! Erään oppilaan vanhempi sitä paitsi ilmoitti saavansa diskoon myytäväksi berliininmunkkeja. Olin satavarma, että nykylapset ostavat mieluummin niitä kuin ruskeita, littanoita kotileivonnaisia.
Olin niin väärässä.
Mokkapalat myytiin heti, minkä jälkeen tarjolla oli munkkeja ja eioota. Munkit eivät kelvanneet. Seuraaviin diskoihin tehtiin suosiolla kaksi pellillistä mokkapaloja per lapsi. Rahaa virtasi leirikoulukassaan. Lapset viettivät lopulta viisi päivää Berliinissä ja saivat vielä joka päiväksi yli 30 euroa ruokarahaa.

Mokkapalojen yhteiskunnallinen merkitys ei ole vähäinen. Niillä on kerätty vuosien varrella epäilemättä miljoonia euroja eri koulujen ja urheiluseurojen tarpeisiin. Mokkapaloista on tullut lasten kouluun ja harrastuksiin liittyvän varainkeruun symboli.
Lisäksi mediassa rakastetaan keskustella mokkapalojen nimistä. Ruotsiksi ruudut voivat olla myös kärleksmums tai snoddas, suomeksi aiemmin mainittujen lisäksi tunnetaan ainakin suklaapelti ja Porin seudulla käytettävä masaliisa, jonka alkuperä on epäselvä, kuten monien kansan suussa kulkevien nimien.
Ritva Kylli on historian yliopistonlehtori Oulun yliopistossa ja kirjoittanut kaksi erinomaista tietokirjaa suomalaisen ruoan historiasta: Suomen ruokahistoria: suolalihasta sushiin ja Ruokaa reissussa: Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffetiin.
Kylli tutkaili historiallista sanomalehtiarkistoa ja huomasi, että vielä 1970-luvulla ”mokkapala” tarkoitti lehdistössä mokkanahasta leikattuja paloja ja niistä tehtyjä vaatteita ja asusteita. Sen sijaan mokkaruutu-nimisten leivonnaisten ohjeita kyllä löytyi. Vasta 1980-luvulla mokkapala alkoi esiintyä pelkästään leivonnaisen nimenä, ja seuraavalle vuosikymmenelle mennessä se oli jo kahvipöytien vakiotarjottava.
Miksiköhän mokkapaloja ei ole ollut tarjolla Linnan juhlissa? Siinä olisi itsestään selvä itsenäisyyspäivän leipomus.
Mokkapalojen suosiota Kylli ymmärtää hyvin.
”Lapsena siskojen kanssa leipoessa oli mahtavaa, kun sai kohtalaisen vähällä vaivalla kokonaisen pellillisen makeaa herkkua aikaiseksi. Monet leivontaohjeet ovat aika työläitä ja vaativat vähän myös väkertämistä, mutta mokkapalat olivat mukavan suoraviivainen valmistettava”, hän sanoo.
Se on kyllä totta! Pullakin on huomattavasti työläämpi leipoa. Mokkapaloissa täytyy kyllä vatkata sokeri ja munat vaahdoksi, mutta se on reseptin vaativin vaihe. Ja tosiaan, makeannälässä määrä voi täysin ymmärrettävästi korvata laadun.
Kylli myös tunnistaa ajatuksen siitä, että mokkapalat ovat suomalaisessa yhteiskunnassa enemmän kuin pelkkä leivonnainen.
Miksiköhän niitä ei ole ollut tarjolla Linnan juhlissa? Siinä olisi itsestään selvä itsenäisyyspäivän leipomus, jossa yhdistyvät suomalaisten Ruotsi-suhde, symbolinen sotien jälkeinen vaurastuminen, suomalaisten rakkaus kahviin ja nostalginen 1980-luku unohtamatta nykypäivän vaali- ja kentänlaitakahveja, joissa hörpätään pahvimukista ja haukataan jonkun leipomaa mokkapalaa.
Itse käytin mokkapaloja myös kasvatusmielessä. Pidin itsestään selvänä, että yläkouluikäinen lapsi leipoo ne leirikouluvarainkeruuseensa itse. Lapsi valitteli keittiöstä, että muiden vanhemmat leipovat ne lastensa puolesta. Tein aiheesta ”pöyristyneen” somepäivityksen: ”Ette kai oikeasti leivo! Keskittykää!” (Neuvoin kyllä tekemään kuorrutuksen kaksinkertaisena.)
Koronakeväänä suomalaiset väkersivät kodeissaan huomattavasti enemmän mokkapaloja kuin hapanjuurileipää.
Kun Google paljasti ensi kertaa maakohtaiset haetuimmat reseptit, Suomessa ykkösenä komeili mokkapalojen ohje. Tästä kertoi Helsingin Sanomat alkuvuodesta 2012.
Googlen trendeistä näkee, että kiinnostus mokkapaloihin on sahaavaa. Vähäisin kiinnostus niihin näyttäisi olevan keskikesäisin ja jouluisin. Erityisen suosittua niiden reseptin googlaminen oli koronakeväänä 2020, siis silloin, kun ihmiset jäivät eristyksiin koteihin. Mediassa puhuttiin silloin hapanjuurileivonnasta, mutta hakutulosten perusteella suomalaiset väkersivät kodeissaan huomattavasti enemmän mokkapaloja kuin trendileipää.
Ohjeesta on loputtomasti variaatioita, kuten miso-kinuskimokkapalat, pinkit mansikkamokkapalat, vihreillä karkeilla koristellut Käärijä-mokkapalat, brownie-mokkapalat, mokkapalamuffinssit ja niin edelleen.
Joka ikisellä leivontavaikuttajalla on oma ohjeensa. Anni Ihamäen ohjeeseen tulee turkkilaista jogurttia, Kinuskikissan appelsiinimehua ja ohjeesta on tietysti myös vegaanisia versioita. Esimerkiksi Chocochilin reseptissä munat on vain jätetty pois ja nestettä on enemmän. Ja taikinassa on myös kahvia! Minna Kauppi esittelee Instagramissa mokkapalapeltiään, joka on runsaan nonparellimäärän takia pinnaltaan melkein valkoinen. Sekin on muuten leivottu lapsen harrastuksen kahvikioskiin.
Itse olen hyväksynyt, että mokkapalat ovat sellaisia kuin ovat. Ne eivät ole mitään köyhän miehen brownieita, vaan omanlaisensa suomalainen perinneleivonnainen, jossa näkyy lähihistoria monella tavalla.
Samalla olen muuttunut vähän puritaaniseksi. Mokkapalat mokkapaloina, ja jos päälle laitetaan mansikka-miso-marmeladi-kinuskia, on kyseessä ihan toinen leivonnainen. Mutta kuorrute aina tuplana!