Luovan suuruudenhullun rönsyilevä labyrintti! Astan puolen hehtaarin puutarha Kiteellä on tehty edullisesti ja kierrättäen

Julkaistu Viherpihassa 1/2021.

Jos perhosista lähtisi ääntä, puutarhassa olisi käynnissä sinfonia.

Nytkin orkesterissa on jo monta soittajaa: kuuluu suihkulähteen solinaa, sirkkojen siritystä ja hyönteisten pörinää. Asta Parkkosen puutarha on kuin keidas aavikolla – tai siis perisuomalaisen metsän keskellä.

Kun Parkkosen viisihenkinen perhe rakensi talon Kiteelle 12 vuotta sitten, piha laitettiin käytännöllisesti nurmikolle. Muuttoa seuranneesta kesästä asti Asta on korvannut nurmea istutuksilla pala kerrallaan.

Nyt nurmikosta ei ole etupihalla jäljellä ripaustakaan, vaan puutarha rönsyää erikorkuisia kasveja ja puita, oleskelupaikkoja, ruukkuja ja tavara-asetelmia. Niiden välissä kulkee polkuja kuin labyrintissa. Vähän väliä eksymme kuvaajan kanssa toisistamme ja huhuilemme toisen olinpaikkaa. Tämä on seikkailu!

Asta on puutarhassaan antaumuksella suuruudenhullu. Kaikkea on paljon, ja vaikka ollaan Itä-Suomessa Kiteen korkeudella, kasvillisuus on rehevää. Herneet ja salaatitkin näyttävät miltei pensailta.

– Tämä on minulle henkireikä ja elämäntapa, Asta luonnehtii.

Runsautta ei ole rakennettu suurella rahamäärällä vaan pitkäjänteisyydellä, luovuudella ja paneutumisella. Suurimman osan taimista Asta on saanut, jonkin verran hän on ostanut niitä kirpputorilta. Nyt taimihankinnat ovat jäissä. Uusia kasveja tekisi kyllä toisinaan mieli, mutta ongelmaksi koituu, etteivät ne mahdu enää mihinkään, eikä vanhoja raski poistaa.

Vain yhdessä vaiheessa suuruus on alkanut ahdistaa. Astasta tuntui, ettei hän hallitse puutarhaansa enää, kun perennat levisivät silmissä. Yhden kesän tuskailtuaan hän antoi periksi.

– Tajusin, ettei tällaista massaa voi hallita, joten olen antanut rönsytä. Tiili- ja kivireunukset ovat jääneet istutusten alle, ja osa poluista on mennyt umpeen. Tykkään kieltämättä keväästä, kun kaikki on vielä pientä.

Hän kitkee puutarhassa vain muutaman kerran kesässä. Enemmän Asta keskittyy kukkien ja kasvihuoneessa kasvavien vihannesten kasteluun. Portailla on pieni armeija kastelukannuja.

– En kerkeä niin paljon vettä kantaa kuin kasvit tarvitsisivat. Lapsetkin sanovat, etten tee kesäisin muuta kuin kastelen.

Asta muistaa onneksi myös ihailla puutarhaansa. Suosikkiaikoja ovat valkoisen jasmikkeen kukinta alkukesästä sekä valkoisten ja vaaleanpunaisten syysleimujen ja valkoisten syyshortensioiden kukkaloisto syyskesällä.

Perhe ruokailee paljon pihalla, ja päälle kymmenvuotiaat lapset ovat oppineet laittamaan itse tulet kaivonrenkaaseen tehtyyn tulipaikkaan ja grillaamaan perheelle ruoan.

Tulipaikka ja pieni muutaman hengen pihapöytä on sijoitettu viihtyisän lammen viereen. Pihalampi tehtiin seitsemisen vuotta sitten. Keväisin koko perhe seuraa sinne kerääntyviä sammakoita ja ihmettelee sammakonkudun runsautta. Suihkulähde käynnistyy joka toinen tunti, ja lomalla ajan kulun voi päätellä solinasta tai hiljaisuudesta.

Isommalle porukalle tarjoilut katetaan talon viereen pergolaan. Tukia pitkin kasvavat humalaköynnökset luovat sille seinät, ja ristikkokatto ja tiililadottu lattia rajaavat sitä entisestään muusta pihasta. Pergolan suojaan mahtuu istumaan sohvalle tai penkeille, ja pöytänä toimii liinalla peitetty pino kuormalavoja. Kattoon on ripustettu värikkäitä valosarjoja, lyhtyjä ja ilmapalloja koristamaan tilaa. Suurissa ruukuissa on paljon näyttäviä kesäkukkia kuten kosmoskukkaa, rusokkia ja samettikukkaa.

Muualtakin pihasta löytyy oleskelupaikkoja. Istahtaa voi hetkeksi vaikka terijoensalavan alle. Eniten Asta on panostanut terassin viihtyisyyteen. Sinne on lisätty seiniä vanhan kompostin rustiikkisista laudoista, ja katossa on pergolan tapaan ristikko. Sen päälle on nostettu vielä raudoitusverkkoja, joihin on hyvä ripustaa amppeleita ja kankaisia köynnöksiä.

Kesäkeittiötä ei ainakaan vielä ole, mutta lavakasvimaan viereen on kannettu keittiönurkkaukseksi puinen kaappi, joka näyttää hilseilevine maaleineen romuromantiikan perikuvalta. Asta kuvailee olevansa ”romuroope”, jolle kaikki sukulaiset kärräävät ylimääräiset tavaransa kuten pyöränrungot ja vanhat pihalaatat.

Keittiönurkan ympärille on kasvanut hiljalleen vallaton viidakko. Minikasvimaassa on tänä kesänä perunaa, porkkanaa, hernettä, salaatteja ja tilliä, toisina kesinä jotain muuta. Perinteistä kasvimaata Asta ei edes halua, lava ja kasvihuone riittävät hyvin.

Asta ei myöskään haaveile enää suuremmasta puutarhasta, mutta odottaa mielenkiinnolla, miltä pihassa näyttää 5–10 vuoden kuluttua. Silloin korkeuseroja tulee lisää, kun puut kasvavat suuremmiksi. Nykytilanne tuntuu vasta alulta, kun hedelmäpuut eivät ole täydessä mitassaan. Havutkin kasvavat vielä, muun muassa tuijat, pilarikatajat, matalat pallotuijat ja himalajankatajat.

Piha on entistä metsitettyä peltoa, ehkä siksi kasvit viihtyvät siellä niin hyvin. Kun maata kaivaa, se kuhisee kastematoja. Asta ei lannoita puutarhan kasveja joka vuosi, ainoastaan kesäkukkia. Hän ei ole kiinnittänyt huomiota maan pH-arvoon tai ostanut erikoismultia, vaan perennat ja havut kasvavat samassa mullassa sulassa sovussa.

– Moni voisi luulla, että täällä asuu suurempikin puutarhuri. Onhan se koomista, etten sellainen ole! Mikä ei viihdy, ei viihdy.