Vaaleanpunainen vadelmakuorrute kieppuu Drilon Perollin pitelemästä tyllasta paksuna säikeenä kullanruskean munkin ylle. Sen seuraksi hän pursottaa vielä ananas-passiontäytettä ja vaniljakreemiä ja asettelee täytteiden lomaan valkosuklaaseen kastetun mansikan. Munkin reunoja koristaa Kitkat-rouhe.

– Kaikki luulevat aina, että minä leivon munkit, mutta kyllä se on Drilon, jonka keksintöä nämä ovat, kertoo Edina Perolli.

Kaikki lähtee taikinasta, ja siitä Drilon on todella tarkka. Jos munkit ehtivät nousta liikaa, erä menee roskiin.

– Taikinan pitää olla pehmeää, suussa sulavaa sekä hyvin kohonnutta, muttei liiaksi. Munkilla pitää olla oikea muotonsa, kuvailee Drilon muutaman neliön keittiössään.

Kahvilatilan puolella vitriini notkuu koristeltuja munkkeja erilaisina makuyhdistelminä. Kerrallaan vitriinissä on aina 63 eri makua, joista osa vaihtelee sesongin mukana. Mikään niistä ei ole syntynyt sattumalta.

– Ehdotin kerran Kinder Maxin päälle vadelmaa, mutta Drilon korjasi heti, ettei se sovi, koska kuorrutteen alla on banaania. Kyse ei ole vain hyvästä ulkonäöstä vaan tarkasti mietityistä makuyhdistelmistä.

Oikeastaan Munkkiksen leivonnaisissa ei ole kyse munkeista ainakaan sanan perinteisessä merkityksessä. Runsaat koristeet, rinkiläreiän puute sekä hiivalla kohotettu taikina saavat aikaan sen, ettei oikein voi puhua donitseistakaan. Kyse on munkkiksista, Perollit kertovat.

Kahvilan tarina alkoi vuonna 2019, kun Loimaan Mellilässä 9-tien varressa lounasravintolaa ja autoilijoiden taukopaikkaa pitäneet yrittäjät päättivät avata Loimaan keskustaan sivupisteeksi kahvilan, jota Edina hoitaisi yksin. Aluksi tarjolla oli pikkusuolaista ja perinteisiä sokerimunkkeja, mutta pikkuhiljaa syntyi idea koristelluista munkeista. Kun ne alkoivat vetää väkeä, alkuperäinen ravintola suljettiin kokonaan.

Alkuun taikinan matka jauhoista munkeiksi kesti kuutisen tuntia, mutta kokemuksen kautta aika on saatu pudotettua jopa kolmasosaan. Merkonomi ja rakennusalan ammattilainen ovat joutuneet opettelemaan kahvilatyöt käytännön kautta.

Yksi taikinan salaisuuksista on tiettyjen jauhojen käyttö, Edina kertoo.

Mistä jauhoista sitten on kyse?

– Sitä ei Drilon taida paljastaa.

Vuoden 2021 kesällä Munkkiksen jono ulottui kahvilan ovelta puolen korttelin ympäri. Sana munkkiksista oli lähtenyt kiirimään sosiaalisessa mediassa ja saanut yleisön villiintymään. Pikkuiselle Loimaalle saavuttiin Oulua myöten maistamaan koristeltuja munkkeja. Satoi tai paistoi, asiakkaat jonottivat leivonnaisia jopa tunteja.

Edina ja Drilon huhkivat kahvilassa yötä myöten.

– Pienen kahvilan pöydätkin olivat täynnä kohoamassa olevia munkkeja. Joskus yöllä päätimme mennä tähän penkille vartiksi nukkumaan, mutta nukuimmekin vahingossa puoli tuntia. Koko ylikohonnut taikinaerä joutui roskiin, muistelee Edina.

Mikä sai jaksamaan sellaista tahtia?

– En tiedä, mistä silloin saatiin voimia. Se oli hullua aikaa. Eniten stressasi se, ettei ole tavaraa myytäväksi, vaikka jono oli niin pitkä. Kaikki meni sitä mukaa kun saatiin tehtyä.

Kiireessäkin asiakkaat kannustivat. Joskus jonosta huudeltiin keittiöön tsemppiä.

Viime kesänä suosio tasoittui jo niin, että jono ulottui enää kahvilan ikkunasta näkyvään katuvaloon asti. Talvet ovat olleet huomattavasti kesiä hiljaisempia. On ollut aikaa ladata akkuja ja kehitellä tuotteita.

Munkkishuuman ollessa kuumimmillaan Perollit saivat puhelun ison kauppaketjun myyntijohtajalta, joka ehdotti yhteistyötä: tuotanto voitaisiin automatisoida niin, että munkkiksia saisi jatkossa myös kauppojen hyllyiltä ja huoltoasemilta.

Perollit kieltäytyivät, sillä liikeideana on tehdä tuotetta sydämellä ja käsityönä. Heistä munkkiksien maku ei voi pysyä samana, jos mukaan otetaan koneet. Tuotteen erikoisuuskin katoaa, jos sitä saa joka paikasta.

Perolleilla itselläänkin on kyllä ollut haluja laajentaa. Loimaan kahvilatila on kieltämättä pieni, ja olisihan tuote isommissa kaupungeissa lähempänä asiakaskuntaa – nytkin suurin osa asiakkaista tulee muilta paikkakunnilta.

­– Yritimme laajentaa Turkuun pariinkin liiketilaan, mutta tuli vastaan vesivahinkoa ja museoviraston määräyksiä. Myös isäni sairastuminen viivästytti suunnitelmia. Luotettavaa työvoimaakin on ollut vaikea löytää, Drilon kertoo.

Edes muualle myyntiin Perollit eivät ole tuotteitaan mielellään antaneet.

– Drilon on tarkka siitä, että munkkiksia myydään vain saman päivän tuotteena. Joidenkin kumppanien kanssa tämä ei ole toteutunut.

Munkkiksen vitriinin edessä iskee helposti runsaudenpula. Ottaisinko kesäistä marjaa vai sittenkin kinuskia? Raparperi-valkosuklaa kiehtoo sekin, samoin sitruuna.

Edinan mukaan on tavallista, että munkkia valitessa huokaillaan ja tuskaillaan. Suuri valikoima on osa elämystä: jos itse munkkikset ovat runsaita, niin miksei sitten valikoimakin.

– Kehotan asiakkaita ottamaan sen, mikä ensimmäisenä kiinnostaa. Ei kannata miettiä liikaa, Edina sanoo.

Vaikka munkit ovat isoja, asiakkaat jaksavat syödä munkkinsa viimeiseen muruun asti. Tähdepusseja pyydetään vain harvoin.

– Kerran yksi parivaljakko söi yhteensä seitsemän munkkia. Emme olleet työntekijän kanssa uskoa silmiämme.

Entä syövätkö Perollit munkkeja itse?

– Maistelimme juuri uutta valikoimaan tullutta munkkia. Piti syödä vain puolikas, mutta kokonainen meni, kertoo Edina.

Ja pitäähän sitä maistaa. Sitruunamunkkis maistuu makealta ja kirpeältä, ja rapeat sitruunalla maustetut marenginpalat tuovat vastakohtaa kuorrutteiden tahmeudelle.

Yhden asiakkaan Edina kertoo valittaneen, että munkkis on liian makeaa. Siihen oli hankala vastata: onhan makeus osa överimunkin ydinolemusta.