Keltaista, pinkkiä, liilaa, valkoista ja oranssia. Atsaleat ja alppiruusut helottavat kilpaa mäntyjen katveessa halikkolaisen Paavo Martin puutarhan lounaisrinteessä. Paikka tarjoaa vierailumme aikaan kesäkuun alussa kaikista värikkäimmän esityksensä, joskin eri aikaan kukkivien lajien ja lajikkeiden ansiosta kukintaa kestää yhteensä kolmisen kuukautta.

– Se alkaa usein jo huhtikuussa, kun dahurian­alppiruusu avaa pienet violetit kukkansa. Kukintakauden päättää heinäkuun puolella valkoinen appalakkienalppiruusu, Paavo kertoo.

Kukinnan lisäksi Paavo nauttii alppiruusujen ainavihannasta lehdistöstä, heleänvihreästä uudesta kasvusta ja kauniista kukkanupuista. Hän kehuu erityisesti nukka-alppiruusun ruusunpunaisia nuppuja, jotka koristavat kukintoja yhtä aikaa vaaleanpunaisten kukkien kanssa. Laji kukkii tasaista tahtia vuodesta toiseen, mutta ylettömään täyskukintaan pensas ei puhkea koskaan. Paavo kertoo, että se poikkeaa muista rhodoista.

– Useimmat alppiruusut voi jakaa kahteen porukkaan: yhdet kukkivat kauniisti vuosittain, toiset taas vain joka toinen vuosi.

Jälkimmäiseen joukkoon kuuluu puistoalppiruusu ’Nova Zembla’, joka avaa huonoina vuosina vain muutaman kukinnon. Nyt meneillään on paras mahdollinen vuosi, ja syvän magentanpunaiset kukinnot hehkuvat rinteessä täyteläisinä.

Yakushimanalppiruusua ’Morgenrot’ Paavo kuvailee uskolliseksi joka vuoden kukkijaksi. Hänen pihallaan esiintyy vain harvoin yli 25 asteen pakkasia, jotka tuhoaisivat sen kukkanuput.

Toisin kuin Paavon rhodo-harrastuksen alkuvaiheessa kolmisenkymmentä vuotta sitten, nykyisin tarjolla on lukuisia lajikkeita. Hän kummasteleekin hieman siniliilan ’Catawbiense Grandiflorum’ -puistoalppiruusun kestosuosiota taimikaupassa. Omasta pihastaan hän hävitti sen jo vuosia sitten.

– Pensaaseen majoittuivat alppiruusujauhiaiset, jotka piinasivat kasvia imemällä lehdistä kasvinesteitä. Jauhiaisen erittämään tahmaiseen mesikasteeseen iski nokisienikin.

Perhosmaiset valkoiset jauhiaiset eivät ole rinteessä enää ongelma, sillä rhodoissa vilistää toukkia syöviä muurahaisia.

– Muurahainen on ollut iän kaiken metsän terveyspoliisi, tietää Paavo, eläkkeellä oleva metsätalousinsinööri.

Yaskushiman- ja nukka-alppiruusuilla on ötökkää vastaan myös suoja omasta takaa: lehtien alapintaa peittävä samettinen nukka.

Useimmat Paavon atsaleoista kukkivat alppiruusuista poiketen hienosti joka vuosi. Lajikkeiden ja risteymien lisäksi rinteessä kasvaa myös luonnonlajeja, jotka ovat päätyneet rinteeseen vähän sattumalta. Paavo osui vuosia sitten Puutarhakeskus Kauppilaan (nykyään Flör) juuri, kun sinne oli saapunut niitä kuormallinen.

– Innostuin heti erikoisista kasveista.

Moni taimi on osoittautunut loistohankinnaksi. Etenkin ruso- ja kelta-atsalea saavat Paavolta runsaasti kehuja.

– Rusoatsalean kukat ovat pieniä, mutta niitä on valtavasti. Kelta-atsalea taas on erityisen vaivaton laji, suorastaan joka paikan pensas.

Rhodojen kukoistusta edesauttavat tuulensuojaisa rinne ja mäntyjen luoma katve. Suuren osan atsaleoista Paavo on istuttanut eturivistöön, jossa ne saavat enemmän valoa kuin syvemmällä metsässä olevat alppiruusut.

– Kun paikka on oikea, pensaat pärjäävät vähällä hoidolla.

Kuihtuneiden kukintojen poistamisenkin Paavo on huomannut tarpeettomaksi. Eniten vaivaa vaatii kastelu hellekausina. 90 vuoden ikää lähestyvän miehen aika kuluukin kesällä laajassa puutarhassa pitkälti muiden kasvien parissa. Onneksi puutarhatöistä ei ole pulaa.

– Kaksi kertaa viikossa pitää saada hyvä hiki, niin pysyy kunnossa.