Pihajasmike
Tuntomerkit: Silmut sijaitsevat vastakkain ja ovat piilossa talven aikana. Versoissa näkyy vain edellisvuoden lehden kannan vaalea arpi. Keväällä arpeen tulee halkeama, jonka alla pieni silmu häämöttää. Viininpunaisten tai kastanjanpunaruskeiden versojen kärjissä saattaa olla edelliskesän kukintojen jäänteitä. Hennot versot katkeavat herkästi. Vanhojen versojen kuori irtoaa levyinä tai hilseilee.
Kasvutapa: Kasvaa 2–3-metriseksi, pystykasvuiseksi pensaaksi. Nuoret, hennot versot siirottavat versojen kärjissä.
Pensashanhikki
Tuntomerkit: Pienet silmut sijaitsevat piilossa lehtimäisten korvakkeiden alla. Puna- tai kellanruskeita versoja peittää hennon valkokarvainen nukka. Valkoista karvaa on myös edellisvuoden kukinnoissa, joita näkee usein oksien kärjissä. Vanhoista oksista kuori irtoaa suikaleina.
Kasvutapa: Kun pensas saa kasvaa luonnollisesti, oksat alkavat vanhemmiten hiukan kaartua. Lajista tulee 1–1,5 metriä korkea. Vanhana se saattaa näyttää risuiselta.
Ruusuangervo
Tuntomerkit: Versosto on tumman kastanjanruskea tai viininpunaruskea. Silmut ovat pienet ja vaaleanruskeat. Ne sijaitsevat oksalla kierteisesti. Versojen kärjissä saattaa olla jäänteitä edelliskesän huiskilon muotoisesta kukinnosta.
Kasvutapa: Hennot ja pystykasvuiset versot kasvavat vanhassa pensaassa tiheässä. Ruusuangervo kasvaa noin metrin korkuiseksi.
Pihasyreeni
Tuntomerkit: Vastakkain sijaitsevat vihreät tai kellanvihreät silmut ovat isoja ja pulleita. Harmaanruskeiden versojen kärjissä näkyy usein vanhan kukinnon jäänteitä, joissa roikkuu isohkojen siemenkotien kuorenkappaleita.
Kasvutapa: Pystykasvuiset versot haaroittuvat vastakkain. Joskus latvasilmun kasvu kuihtuu ja kaksi sivuversoa ottaa vallan. Kasvaa 3–5-metriseksi. Vanhemmiten painava latva voi saada versot kaartumaan alaspäin. Kasvattaa juurivesoja, vanha pensas runsaastikin.
Valkolumimarja
Tuntomerkit: Nuoret versot ovat kaljuja, tumman punaruskeita tai ruskeaita. Silmut sijaitsevat versoissa vastakkain. Silmuparit sijaitsevat aika kaukana toisistaan, mikä saa versot näyttämään melko paljailta. Valkoiset marjat jäävät versoihin pitkälle alkutalveen saakka ja painavat versot kaarelle.
Kasvutapa: Versot kasvavat tiheässä, ja siksi pensas saattaa näyttää risuiselta. Kasvaa noin 1,5 metrin korkuiseksi.
Koreanonnenpensas
Tuntomerkit: Koreanonnenpensaan vaaleanruskeat, hieman siirottavat, kapeat ja pitkät silmut sijaitsevat vastakkain. Versojen vaalean harmaanruskean kuoren pinnassa on runsaasti korkkihuokosia, mikä saa kuoren näyttämään epätasaiselta. Pensas kukkii keväällä ennen lehtien puhkeamista.
Kasvutapa: Voi kasvaa 1–1,5 metrin mittaiseksi. Oksisto on kaarevahaarainen. Laji muodostaa juurivesoja, ja iäkkään pensaan oksisto kasvaa tyveltään hyvin tiheästi ristiin rastiin.