”Kun olin 11-vuotias, kirjoitin äidille kirjeen ja liimasin sen hänen tietokoneeseensa. Kirjeessä kerroin, että oikeasti olen poika enkä tyttö.

Jo pienenä olin leikeissä aina poika, ja leluni olivat Star Wars -ukkoja ja Transformereita. Käytin poikamaisia vaatteita, ja jos jouduin joskus pukeutumaan mekkoon, minulla oli alaston olo. Vähän kuin olisi ollut vain paita päällä.

Ensimmäisen kerran sanoin asian ääneen viisivuotiaana, mutta silloin puheeni sivuutettiin pikkulapsen juttuina. Viidennellä luokalla yksi kaverini alkoi kutsua minua pojaksi, ja silloin aloin itsekin kyseenalaistaa asian kunnolla. Etsin tietoa netistä ja löysin Youtubesta englanninkielisiä videoita transsukupuolisuudesta eli siitä, että tuntee olevansa eri sukupuolta kuin kehonsa. Tajusin, että tämä onkin ihan normaalia.

Saman vuoden syksynä kerroin asiasta koulussakin. Suurin osa kavereista oli vain, että ’ai, okei, sä olet nyt jäbä’. Kaikki eivät edes tienneet, mitä trans tarkoittaa. Nyt käyn poikien vessassa, ja se on kaikille ok. Ja vaikka ei olisikaan, menisin silti.

Täällä Helsingissä on varmasti helpompaa kuin pienillä paikkakunnilla. Helsingissä on muitakin transnuoria, ja on tärkeää, että voin puhua heidän kanssaan.

Äiti antaa minun olla sellainen kuin olen. Kaikki kaverit sanovat, että äiti on tosi cool, ja niin hän onkin. Monen äidit ovat sellaisia, että ’et saa tehdä sitä tai tätä’. Meillä on enemmän sellainen kaveriäitisuhde. Äiti on antanut minun esimerkiksi laittaa venytyskorut korviin ja värjätä hiuksia.

En koe voivani olla minä tässä vartalossa. Murrosikä ahdistaa. Välttelen suihkussa käymistä, en mene uimahalliin tai saunaan ja pidän vaatteita päällä 24/7. Haluan sukupuolenkorjausleikkaukseen heti, kun se täysi-ikäisenä on mahdollista, mutta jonot ovat pitkät.

Parhaalta tuntuu se, kun joku sanoo, ettei ole koskaan pitänytkään minua tyttönä. Tai kun ihmiset unohtavat koko asian: jos kesällä valitan kuumuutta, ja joku sanoo, että ota sitten paita pois.

Ikäviäkin kommentteja on tullut, mutta yritän olla ottamatta niitä itseeni. Isovanhemmille asian hyväksyminen on ollut vaikeampaa, mutta äiti sanoo, että he kyllä yrittävät ymmärtää.

Toivoisin, että kaikki ihmiset tajuaisivat, että sukupuoli ei ole housuissa vaan pään sisällä. Ja miksi esimerkiksi koulussa pitää aina puhua tytöistä ja pojista? Uudessa opetussuunnitelmassa tätä on yritetty muuttaa, mutta silti on aina tyttöjen ja poikien liikuntatunnit ja tyttöjen ja poikien jonot. Ja kun hengaan kavereideni kanssa, meitä puhutellaan tytöiksi. Miksei voisi sanoa vaikka vain, että tyypit?”

”Mesi on ainoa lapsi ja vanhempiensa mielestä tietysti täydellinen. Kun Mesi syntyi, ajattelin, etten halua enempää lapsia vaan annan kaikkeni tälle yhdelle.

Välimme ovat läheiset. Olen aina tehnyt paljon töitä kotona, ja Mesi on kulkenut mukanamme keikoilla ja festareilla. Olen pyrkinyt olemaan läsnä ja kuuntelemaan. Nykyään se on toki paljon sitä, että ’oletko syönyt ja onko bussikortissa rahaa’.

Kun sain Mesin kirjeen, ajattelin, että okei, en tiedä tästä asiasta tarpeeksi. Jo parin tunnin päästä olin etsimässä tietoa transtukipisteen sivuilta. Vaikka en kunnolla edes tiennyt, mitä transsukupuolisuus tarkoittaa, samalla asia ei tullut yllätyksenä. Ymmärsin, että olin nähnyt sen aina, en vain ollut tajunnut sitä.

Mesi oli jo pienenä poikatyttö, jota eivät kiinnostaneet korut tai käsilaukut. Mekon sain pakotettua päälle ehkä kerran vuodessa. Mesillä oli monta vuotta rastat, koska hän ei halunnut, että hänen hiuksiaan harjataan.

Ihailen Mesin rohkeutta, avoimuutta ja ennakkoluulottomuutta. Hän uskaltaa jutella tuntemattomien kanssa ja kunnioittaa ihmisten erilaisuutta. En itse ollut nuorena samanlainen. Toisaalta ajattelen, että jokaisen sukupolven täytyykin kehittyä asenteiltaan siitä, mitä omat vanhemmat ovat olleet.

Mesin transsukupuolisuus on kasvattanut myös minua. Se on tuonut ulos omasta kuplasta ja herättänyt miettimään vähemmistöjen oikeuksia muutenkin, esimerkiksi vammaisten ja saamelaisten asemaa.

Ihmisten asenteellisuus suututtaa. Se, kun nyt käydään keskustelua, kuinka ’pojat eivät saa olla poikia ja tytöt tyttöjä’. Ei se ole keneltäkään pois, että näistä asioista puhutaan. Meidänkään lähipiirissämme moni ei ollut tullut aiemmin ajatelleeksi, että on ongelmallista, että lapsia turhaan sukupuolitetaan. Mutta jo se, että asian tiedostaa, on tosi iso harppaus.

Toivon, että Suomessa transnuorille saataisiin käyttöön blokkerihoidot, joilla murros iän alkaminen siirtyy. Ne lykkäisivät väistämättömiä muutoksia niin paljon, että nuori saisi aikaa harkita. Hoidot eivät ole täysin vaarattomia, mutta toisaalta kehon muuttuminen voi aiheuttaa masennusta ja itsetuhoisuutta. Mieti itse, miltä tuntuisi olla 13-vuotias tyttö, joka pelkää kasvavansa kaksimetriseksi kuten isänsä? Mesillä blokkereita ei voisi enää käyttää, koska murrosikä on jo niin pitkällä.

Jos Mesin nimi ei olisi Mesi, se voisi olla Sissi tai Sisu. Mesi on perinyt meiltä vanhemmilta periksiantamattomuutta, joka hänessä on vielä tuplaantunut. Mesi tekee heti kaiken satasella. Hän ei ollut esimerkiksi koskaan lumilautaillut, mutta halusi kokeilla, koska uskoi olevansa siinä tosi hyvä. Ja niin hän olikin.

Stressaan elämää vähemmän, mitä vanhemmaksi Mesi tulee, koska näen, että kaikki menee hyvin. Toivoisin, että kaikki ne ihanat suunnitelmat, joita Mesin päähän pälkähtää, olisivat hänelle mahdollisia. Että hän voisi olla vaikka astronautti, tai ihan mitä vain haluaa.”

Mesi: Luovuus. Äiti on graafikko ja minäkin piirrän paljon. Ja kummallakin on tosi pitkä pinna.

Milla: Meitä on vaikea saada hermostumaan. Tunnistan itseni myös siinä, että Mesin huone on usein kuin pommin jäljiltä. Olin lapsena samanlainen.

Mesi: Liikunnallisuus.

Milla: Minä en ole niin motorisesti kehittynyt kuin Mesi. Hän osaa esimerkiksi ajaa yksipyöräisellä.

Mesi: Se, kun tulee himaan, ja on ruokaa! Äiti on hyvä kokkaamaan.

Milla: Olen yksinhuoltajaäidin kasvattama ja asuimme isovanhempieni luona. Opin, että rakkaus osoitetaan ruoalla. Mesissä kivointa on tarttuva nauru. Yhdessä on kiva hassutella.

Mesi: Katsomme Netflixiä ja matkustamme paljon, sellaisiin paikkoihin, joissa on meri ja pääsee snorklaamaan.

Milla: Teemme pyöräreissuja joka kesä. Pienenä Mesi kulki peräkärryssä ja peräpyörässä, nykyisin omalla pyörällä. Reissussa ihmetellään maisemia eikä aseteta mitään tavoitteita.

Milla: Mesi on hyvä leipomaan näyttäviä ja herkullisia leivonnaisia.

Mesi: Äiti järjestää tosi hauskoja juhlia, usein naamiaisia.

Sateenkaariperheen äiti: "Onnea varjosti huoli puolison asemasta"

Eija Ahvo ja Susanna Haavisto tietävät, että kaveri kannattelee

Vapaaehtoistyö doulina toi Jaanan ja Heidin yhteen