"Kun aloin odottaa kolmatta lastamme, tuntui kuin olisin raskaana ensimmäistä kertaa. Edellisestä synnytyksestäni oli yhdeksän vuotta, ja tuleva jännitti minua. 

Heti raskaustestin tehtyäni tiesin, että haluan Jaanan mukaan synnytykseen. Olimme tutustuneet 11 vuotta aiemmin doularyhmässä, jota hän veti. Ryhmän doulat toimivat vapaaehtoisina tukihenkilöinä synnytyksissä. Sen jäsenet myös kokoontuvat säännöllisesti ja keskustelevat kokemuksistaan.

Jo aloittaessani ryhmässä Jaana oli kokenut konkari. Luonteeltaan hän on lempeä, iloinen ja rauhallinen. Hän tuntui juuri oikeanlaiselta tukihenkilöltä omaan synnytykseeni, ketään hösöä en kestäisi.

Kun tulin vuosien tauon jälkeen raskaaksi, lähetin Jaanalle varovaisen viestin. Hän suostui heti. Mieheni Juha tulisi tietysti myös synnytykseen, mutta ajatus Jaanan kokemusta huokuvasta läsnäolosta rauhoitti.

Odotusaikana tapailimme ja viestittelimme tiuhaan. Pohdimme pelkojani ja ihmettelimme kolotuksiani.

Jesse syntyi yllättäen viisi viikkoa etuajassa. Oli kesäinen iltapäivä, kun minulta alkoi valua lapsivettä. Tyttäreni muistaa, että sai päivälliseksi vain kasan perunoita ja ketsuppia, kun muuta ei ehditty laittaa.

Synnytys sujui nopeasti. Ennen h-hetkeä istuin jumppapallolla ja pidin Juhaa kädestä, Jaana hieroi selkääni. Kun vauva syntyi, en saanut häntä syliini. Varsinaista hätää ei ollut, mutta ennenaikaisen syntymän takia vauva piti viedä heti lääkärin luo. Vauva tarvitsi tukea hengitykseen, ja lopulta hän oli vastasyntyneiden osastolla viisi vuorokautta.

Itse kotiuduin synnytystä seuraavana päivänä. Ero vauvasta tuntui rankalta. Suhasin autolla kodin ja sairaalan väliä, ja kun radiossa soi Robinin Sua varten, itkin vuolaasti.

Doulan ja tuettavan suhteessa liikutaan herkällä maaperällä. Meillä kaikki sujui hienosti. Yhteinen kokemus on tiivistänyt minun ja Jaanan välejä. Hän on tutustunut koko perheeseemme.

Olen aina ollut luonteeltani hieman jännittäjä. Jaana on vuosien varrella ja etenkin yhteisen synnytyksen myötä opettanut minua vapautumaan.

Kun Heidi aloitti doularyhmässäni, hän oli vasta 20-vuotias. Ajattelin heti, että hän vaikuttaa ikäistään kypsemmältä. Huomasin, että ikäerostamme huolimatta olemme samanlaisia, rauhallisia ja tasaisia luonteita – kuin sielun siskoksia. Varmasti sen takia Heidin kanssa on aina ollut helppo olla.

Kun Heidi pyysi minua doulakseen, liikutuin syvästi. Olin jo oikeastaan ehtinyt lopettaa doulaamisen. En silti epäröinyt hetkeäkään. Ajattelin, että vau: juuri minä saan tämän kunniatehtävän. En ollut koskaan aiemmin ollut tutun naisen tukihenkilönä, vaikka olen ollut doulana noin 45:ssä synnytyksessä.

Synnytys on ihmiselämän voimakkaimpia kokemuksia. Itse en olisi halunnut esimerkiksi äitiäni tai siskoani mukaan synnytyksiini. Uskon, että se, että olimme Heidin kanssa tuttuja mutta emme superläheisiä, vaikutti siihen, että Heidi pyysi minut doulakseen.

Synnytys oli nopeudessaan kiihkeä mutta upea. Ajattelen, että synnyttäjällä ja hänen puolisollaan on synnytyksessä aina oma, erityinen katse- ja tunneyhteytensä. Doulan tehtävä on auttaa muuten.

Olen jälkeenpäin miettinyt, olisinko voinut tiukemmin vaatia kätilöä antamaan vauvan synnytyssalissa hetkeksi Heidille. Odotus venyi lopulta aika pitkäksi, mikä oli Heidille rankkaa. Hän on onneksi sanonut, ettei toimintani jäänyt häntä vaivaamaan.

Koko Heidin perheestä on tullut minulle tärkeä. Jesse-vauva on tietysti aivan erityinen. Ajattelen, että doulana olen paitsi vanhempien, myös lapsen tukena. Minusta on loogista, että hätäisesti syntyneestä vauvasta tuli herkkä lapsi. Omat lapseni ovat aikuisia, ja toivon, että saisin vielä lapsenlapsia. Suhde Jesseen helpottaa vauvankaipuutani.

Vaikka olen tuntenut Heidin jo 12 vuotta, en ole tiennyt, millainen hän on doulana. Keväällä sain nähdä tämänkin puolen, kun eräs synnyttäjä pyysi minut doulakseen ja Heidin varadoulakseen. Tapaamisessamme huomasin, kuinka hienolla ja herkällä tavalla Heidi osasi kohdata synnyttäjän.

Vaikka olemme tunteneet kauan, emme ole koskaan olleet kahdestaan. Aina jaloissa on pyörinyt vähintään lapsia ja lemmikkejä. Seuraava tavoite voisi olla, että teemme jotakin yhdessä, vain me kaksi.”

Heidi: Stressi ei näy Jaanasta. Hän osaa pitää ohjat käsissään ja olla samalla rento, aina hymyssä suin.

Jaana: Heidi osaa doulana tehdä herkkiä kysymyksiä oikeista asioista.

Heidi: Jaana käyttää usein huiveja. Ne sopivat hänelle.

Jaana: Kaikki asut pukevat Heidiä. Hänen hiuksensa ovat myös aina hyvin huolitellut.

Heidi: Hetki ennen Jessen syntymää. Jaanan ansiosta en tarvinnut lääkkeellistä kivunlievitystä.

Jaana: Olimme Jessen synnytyksessä hyvä kombo, Heidi, Juha ja minä. Jokaisella oli oma tehtävänsä. 

Heidi: Lastenhoito, leikillään voisi sanoa, että Jessen hoito. Niin hyvin heillä meni, kun Jaana oli kaksin vauvan kanssa.

Jaana: Kun tulen Heidille kylään, hän ottaa minut aina lämpimästi vastaan. Pöydässä on pullaa ja tulee olo, että minusta pidetään huolta.

Heidi: Jaanasta oli mieletön tuki, kun Jesse oli osastolla. Hän osasi rauhoittaa ja selkeyttää ajatuksiani.

Jaana: Doulatyön 20-vuotisjuhlassa Heidi piti koskettavan puheen. Silloin tuli itku.

Heidi: Muuta en vaihtaisi kuin polvikivun, joka Jaanaa vaivaa.

Jaana: Heidi voisi jättää turhan ujouden ja kainouden.