Nurmikon ei tarvitse näyttää futiskentältä! Se voi mutkitella, laineilla, kukkia tai sitä voi halkoa pieni puro – 9 inspiroivaa esimerkkiä!
Pihasuunnittelu
Nurmikon ei tarvitse näyttää futiskentältä! Se voi mutkitella, laineilla, kukkia tai sitä voi halkoa pieni puro – 9 inspiroivaa esimerkkiä!
Pehmeästi muotoilluilla nurmialueilla saa tilan tuntua runsaiden perenna-alueiden väliin.

1. Hurmaavat kiemurat

Pehmeillä nurmiväylillä kelpaa käyskennellä ja löytää mutkan takaa yhä upeampia kasviyhdistelmiä. Näin huolitellut reunat nurmikolle saa kanttaamalla reunat kerran tai kaksi kuussa. Istutusalueille on valittu kasveja, jotka eivät ole hanakoita levittäytymään. Sellaisia ovat esimerkiksi värimintut, tädykkeet ja hohdekukat.

Mikä kanttaus?

Kanttaamisessa istutusalueen ja nurmikon välistä napataan noin 15 sentin pala pois, jolloin rajalle muodostuu ikään kuin pikkuinen syvänne. Helpoiten homma sujuu siihen tarkoitetulla kanttausraudalla, mutta pistolapiollakin pääsee alkuun.

2. Tausta väripilkuille

Nurmialue laineilee pehmeästi mutta tarkkarajaisesti istutusalueiden reunoille. Arkkitehtina työskentelevän asukkaan mielestä värejä ei saa olla kerralla liikaa. Vihreän eri sävyjen sekä kellertävien ja harmaansinertävien pensaiden rinnalle puhkeaa alkukesästä violetteja kukkia, kuten jättilaukkoja. Heinäkuussa on punaisten ja keltaisten kukkien aikakausi, elokuussa vaaleanpunaisten vuoro.

3. Pala niittyä

Kiehtovan kontrastin – ja pölyttäjäkeitaan – saa luotua jättämällä hoidetun nurmen keskelle kukkaniityn. Huolitellun ilmeen ystävä voi rajata alueen tarkasti muotoon ja jopa korostaa sitä katseen vangitsevalla puutarhakoristeella. Tässä puutarhassa linnut kylpevät päivänkakkaroiden keskellä.

Näin perustat niityn

Valitse niitylle aurinkoinen ja kuiva paikka. Niukkaravinteisuus on tässä tapauksessa vain hyvästä! Poista vahvat rikkaruohot ja muokkaa maata tarvittaessa. Sekoita kotimaisten kukkien siemeniä hiekkaan ja kylvä. Niitä niitty joka vuosi elokuussa ja kerää niitetyt kasvit pois, jotta maa ei muutu liian ravinteikkaaksi.

4. Ympyrälle asetu

Nurmikkoa on tässä puutarhassa vain pieni pala, mutta siitä on tehty pihan keskipiste. Istutus- ja oleskelu­alueet on perustettu puolikaariksi nurmikon ympärille. Heti nurmiympyrän reunoilla sijaitsevat huolitelluimmat alueet, joilla kukkivat esimerkiksi pionit, kurjenpolvet, ruusut, ja mirrinmintut. Niiden jälkeen kaaret muuttuvat yhä luonnonmukaisemmiksi, kunnes puutarha sulautuu metsään.

Ympyrän kaava

Täydellisen ympyrän saat luotua kahden puukepin ja niiden väliin solmitun narun avulla. Toinen keppi merkkaa haluttua keskipistettä, toinen kiertää piirtämässä ympyrää. Myös puutarhaletku on hyvä apuri ympyrän reunojen hahmottelemiseen.

5. Kukkiva nurmikko

Löytyisikö nurmikolta sijaa kukille? Ehkä ainakin paikoilta, joilla nurmikko ei kukoista. Haraa maan pinta rikki ja kylvä vakoihin siemeniä. Valitse kasveja, jotka kestävät sen, että niiden päältä hurauttaa toisinaan leikkurilla. Kaunokainen on kukkanurmikoiden klassikko, mutta kokeile myös kangasajuruohoa, valkoapilaa, niittyhumalaa ja sarviorvokkia. Ja syksyn tullen sujauta maahan pieniä sipulikukkia!

6. Tilaa katseelle

Kahden hehtaarin tontilla laajat nurmialueet tuovat avaruutta ja hengähdystauon suurten ja runsaiden perenna-alueiden väliin. Nurmikot korostavat pihalla kulkevan joen muotoja, saavat vesialueen näyttämään kokoaan suuremmalta ja ohjaavat katsetta pitkälle luoden illuusion rajattomasta tilasta. Tässä maalaispuutarhassa nurmikko halutaan pitää lyhyenä, joten se leikataan 5–6 päivän välein. Penkissä etualalla kukkii syysvuokko.

7. Jämptisti rajattu

Nurmikon ja istutusalueen reunan korottaminen tekee siitä paitsi näyttävän, myös helppohoitoisemman. Reunuksiin voi käyttää vaikkapa puunrankoja, kierrätystiiliä tai luonnonkiviä. Kohopenkissä viihtyy myös valtaosa kasveista. Ilmettä pehmentävät reunusten yli kurkottelevat kasvit, esimerkiksi kuvan hopeahärkki.

Reunus luonnonkivistä

Valikoi kivet huolella ja asettele ne toistensa lomaan niin, etteivät ne keiku. Kun käytät suuria kiviä alla ja saat murikat aseteltua sopivasti limittäin, kiviä ei tarvitse muurata yhteen. Tee ulkoreunasta mahdollisimman yhtenäisen muotoinen, jotta kivien väleihin ei muodostu koloja, joista ruohon leikkaaminen on hankalaa.

8. Veden solinaa

Nurmikko on heti mielenkiintoisempi, kun sitä halkomaan on tehty pieni puro. Korkeusero on pihassa loiva, ja vesi virtaa hiljalleen kivipengerryksen lomasta. Puron alaosassa kasvaa siperiankurjenmiekka, puoliväliin on ilmestynyt rentoakankaali.

Oma pikku puro

Puron pohja muotoillaan allaskumista ja peitellään huolellisesti kivillä niin, ettei kumi pilkota niiden alta. Jos tontilla ei virtaa vettä luonnostaan, tarvitset pumpun, joka nostaa veden alaosan altaasta letkua pitkin puron yläosaan.

9. Vihreä käytävä

Tämän potagerin omistaja suosii selkeitä linjoja, joten istutukset ja kylvöt on tehty linjalankoja apuna käyttäen. Myös nurmikäytävä on viivasuora. Kaksivuotisella tulikukalla on kuitenkin lupa levittäytyä istutusalueella minne haluaa. Nurmen ja istutusten rajaa kukittaa mäkimeirami, joka on pölyttäjien suosikki. Vaikka nurmi vaatii leikkuuta, se saattaa olla helppohoitoisempi vaihtoehto käytävälle kuin esimerkiksi sora, josta pitää säännöllisesti harata pois siementaimia.

1 kommentti