Ritokosken perheen elämä muuttui, kun isä-Jukan vanhemmat halusivat luopua omakotitalostaan Kristiinankaupungissa. Perhe asui Porissa. Jukalla oli hyvä työpaikka Pohjolan Voimalla, samoin Sari-vaimolla keskussairaalassa. Tytär oli vasta aloittanut koulunkäynnin. Jukan vanhemmat olivat jo jonkin aikaa sanoneet, että Kristiinankaupungin talo teettää heille liikaa työtä. Ajatus paluusta Pohjanmaalle ehtikin kypsyä kuukausia kaikkien perheenjäsenten mielissä.
Sitten koitti se hetki, jolloin jotain radikaalia pitäisi tehdä tai talo joutuisi vieraille. Aiemmin rakennustöitä tehnyt Jukka soitti rakennusmestarikaverilleen Kristiinankaupunkiin ja selitti tilanteen.
– Kaverini sanoi heti, että jos itselläni on firma, hänen työnantajansakin kautta saisi rakennuskeikkaa. Ajelin saman tien tuttuun tilitoimistoon johtajan pakeille ja parin päivän päästä olin yrittäjä.
Jukka muutti Kristiinankaupunkiin samana syksynä. Tytär tuli perässä heti, kun joululoma alkoi. Vaimolla jatkuivat työt Porissa vuodenvaihteeseen. Aluksi ei ollut ihan varmaa, mitä 1800-luvun lopulla rakennetulle Museoviraston suojelukohteelle oikein tehdään. Auttaisivatko Ritokosket Jukan vanhempia talonhoidossa ja asuisivat jossain lähellä vai rakennettaisiinko heille oma talo samalle tontille? Parhaaksi vaihtoehdoksi kirkastui talon ostaminen pois Jukan vanhemmilta. Nämä kuitenkin saisivat jäädä siihen tai piharakennukseen asumaan niin pitkäksi aikaa kuin haluaisivat.
– Myöhemmin vanhemmat löysivät ensin läheltä kerrostaloasunnon vuodeksi ja sitten sopivan rivitalonpätkän, Jukka kertoo.
Jukka Ritokosken vanhemmat olivat hankkineet pitkänmallisen kaksikerroksisen talon 1970- ja 80 -lukujen vaihteessa. Sitä ennen perhe oli asunut Haminassa. Asuinpinta-alaa oli 180 neliötä ja maa-alaa 1 700 neliömetriä korttelin läpi jatkuvalla tontilla. Merenlahtikin pilkotti maisemassa ja tunnelma oli kuin Vanhassa Raumassa.
Peruskorjaukset 1980-luvun alussa tehtiin Museoviraston valvonnassa. Julkisivuun ja huonejärjestykseen vaikuttavat muutokset – ja melkein kaikki muukin – piti hyväksyttää rakennustarkastajalla.
– Silloin tunnistin itsekin rakennushommat omaksi alakseni, Jukka muistelee.
Kun talo noin 30 vuotta myöhemmin siirtyi nuoremmalle polvelle, sisäpuoli kaipasi kipeästi uusimista. Pinnat piti joka tapauksessa vaihtaa, joten talosta sai helposti oman kodin oloisen.
Keväällä 2010 Ritokosket maalasivat piha- ja päärakennuksen ja tekivät sisätiloihin pintaremontin.
Seuraavana talvena he remontoivat olohuoneen ja keittiön sekä muurasivat uuden tulisijan. Lakattu lautalattia hiottiin ja maalattiin.
Yläkerran kylpyhuone uusittiin ja tytär sai huoneen yläkerrasta. Remonttia on tehty vähän kerrallaan, ja paljon ideoita on vielä toteuttamattakin. Perheen haaveissa on kaivaa vanhan hirsitalon alkuperäistä olemusta esiin.
– Kun haluaa säilyttää vanhaa, remontti on tehtävä harkiten. Omassa työssäni on ollut mielenkiintoisia kohteita, olen saanut niistä ideoita kotiinkin. Vieraille tehtyjen töiden takia omat projektimme ovat hidastuneet, Jukka harmittelee.
Avainseikka Ritokoskien muutossa Jukan lapsuusmaisemiin oli se, että omin käsin remontoitu talo ei saa joutua vieraille. Myös tyttären saaminen leppoisampaan ja turvallisempaan paikkaan elämään lapsuutta ja nuoruuttaan oli tärkeä syy Pohjanmaalle paluuseen.
– Ei tuntunut hyvältä, että me vanhemmat olimme kaikki päivät töissä. Eikä Pori muutenkaan tuntunut omalta paikalta. Muistin oman huolettoman lapsuuteni ja halusin tarjota lapselleni samaa. Isovanhempien apukin oli tarpeen. Luotin siihen, että kyllä työt järjestyvät, kun niitä vain aletaan järjestää. Kristiinankaupunki on vanhan ajan pikkupaikka, jossa palvelut ostetaan niiltä, jotka tunnetaan, Jukka valottaa.
Tyttärellä oli jo paljon samanikäisiä kavereita Porissa, ja koulussakin oli hyvä ja tiivis yhteishenki. Niistä luopuminen oli kova paikka. Onneksi joitakin kavereita oli vielä Kristiinankaupungissakin, jossa perhe oli jo asunut ennen Poriin muuttoa tytön ollessa pieni.
Ritokosket ovat porilaisten hyvien ystävien kanssa tekemisissä edelleen. Porista he jäivät kaipaamaan harrastuksia: siellä oli enemmän peliporukoita ja muuta yhdessä tehtävää kuin Kristiinankaupungissa. Perheen viime vuodet ovat kuluneet lähinnä uusiin töihin ja kouluun totutellessa ja taloa remontoidessa. Nyt, kun käytännön elämä alkaa olla uomissaan, perheellä on enemmän aikaa miettiä vapaa-aikaa ja tehdä uusia tuttavuuksia.
– On tuntunut hyvältä olla taas siellä, missä pitääkin. Jatkan tavallaan vanhempieni työtä, ja kaikki on kohdillaan. Oma tytärkin saa kasvaa tässä ympäristössä, siitä tulee luontaista jatkuvuutta. Täällä on useampia juurille palanneita kavereitakin. He käyvät vaikka toisella puolella maata töissä, kunhan saavat asua omassa kotitalossa, Jukka toteaa.
Harkitsetko muuttoa lapsuudenkotiin?
- Tee realistinen hinta-arvio, mitä tarpeelliset remontit tulisivat maksamaan. Mieti, millä aikataululla muutkin kuin välittömästi tehtävät remontit pitäisi tehdä ja millaisin kustannuksin.
- Selvitä talon kunto yhtä perusteellisesti kuin jos olisit ostamassa sitä ulkopuoliselta. Teetä talossa kuntotutkimus pätevällä kuntotarkastajalla.
- Talon historian tuntemisesta voi olla paljon hyötyä talon laittamisessa kuntoon. Todennäköisesti tiedät, mitä talolle on milloinkin tehty ja kuka sitä on remontoinut, joten tarvittaessa tiedät, mistä saat muutoksista tarkempaa informaatiota.
- Älä hanki lapsuudenkotia pelkästään tunnesyistä vaan tarpeeseen. Omakotitalossa riittää korjaamista, huoltamista ja ylläpitämistä.
- Punnitse sitäkin, että paluu lapsuusmaisemiin voi palauttaa mieleen myös huonoja muistoja.
- Lapsuudenkodin voi ostaa sukulaiskauppana, jolloin kauppahinta saa olla 25 prosenttia markkinahintaa matalampi. Jos hinta on sitä edullisempi, verottaja voi periä lahja- ja varainsiirtoveroja.
- Mieti, mistä asioista olet valmis luopumaan ja vaihtamaan ne lapsuudenkodin ja ympäristön tarjoamiin vaihtoehtoihin. Muutolla voi olla vaikutuksia esimerkiksi harrastuksiin, työhön ja vapaa-ajan viettomahdollisuuksiin sekä omaan ja lasten kaveripiiriin.
Kuvat Tomi Hirvinen
