Millainen historia talolla on?
Isä rakensi talon hartiapankilla pitkästä tavarasta. Korpijärven rannalta lohkaistu tontti on Isometsän suvun maita. Ukin kuoltua maaomistukset jaettiin 13 sisaruksen kesken. Asuin itse talossa parikymppiseksi, jolloin piti muuttaa kaupunkiin lähelle parempia latuja.
Millaiset liikuntamahdollisuudet seudulla oli?
Nykypäivän lapsi sanoisi, että eihän siellä voi tehdä mitään. Maaseutu antoi kyllä hyvät puitteet liikuntaan, mutta mitään ei ollut valmiina. Kaikki keksittiin ja tehtiin itse: ladut, luistelukenttä, pallopelien maalit. Me ja viereisen kylän pennut kokoonnuimme usein pelaamaan yhdessä. Vaikka harjoituspäiväkirjaan tuli välillä vain vähän tavaraa, liikuntaa oli aamusta iltaan. Saatoin pyöräillä parikin kertaa päivässä seitsemän kilometrin päässä asuvan kaverini luokse urheilemaan yhdessä.
Osallistuitko kotitöihin?
Isä ja äiti olivat molemmat muualla töissä. Me lapset huolehdimme maalaistalon perustyöistä, pilkoimme polttopuut, teimme lumityöt ja nostimme syksyllä perunat.
Mitä lapsuudenkotisi sinulle opetti?
Varmaan kaikki oppivat kotoa rajoja ja vastuita. Siihen aikaan lapselle annettiin aika paljon vastuuta jo siksi, että ajat olivat niukemmat ja perushommat tehtiin käsin eikä koneilla. Kaikkia tarvittiin. Pikkulapsenakaan ei voinut valittaa, että en muuten tee. Se opetti ahkeruutta. Ja mielelläänhän sitä seurasi vanhempien veljien ja siskoni esimerkkiä ja teki itse perässä.
Mitä talolle kuuluu nyt?
Isä kuoli vuonna 2009, ja äitikin on joutunut muuttamaan kaupunkiin. Talo jäi meille lapsille. Yksi tuttava halusi ostaa sen, sillä se on hienolla paikalla järven rannassa. Nyt se on täysin remontoitu. Käyn siellä melkein aina, kun olen Torniossa. Uusi omistaja lämmittää minulle mielellään rantasaunan.
