Suomalaiset ovat useimmiten palkinneet urheilusankarinsa. Viimeistään mitalit olympialaisissa ovat kirvoittaneet monelta kunnalta tontin tai stipendin paikallisille urheilusankareille.
Tonttia on pidetty hyvänä tapana palkita menestyjiä jo melkein sata vuotta. Antwerpenin maratonilla 1920 olympiakultaa voittanut Hannes Kolehmainen sai kansalaiskeräyksellä maatilan Piikkiöstä. Mutta millaista on elämä palkintotontilla? Tuleeko talosta julkinen nähtävyys? Miten paikkakuntalaiset suhtautuvat?
Olympiamitalisti Aino-Kaisa Saarisen komea 450-neliöinen kivitalo uudella Mallasharjun asuinalueella valmistui juhannukseksi vuonna 2012. Taloprojekti oli kuitenkin alkanut jo vuosia aiemmin. Aino-Kaisa ja siippansa Tom Gustafsson olivat hahmotelleet unelmataloa Hollolaan, mutta sopivaa paikkaa ei ollut löytynyt, vaikka kiireinen pari oli käynyt katsastamassa tarjolla olevia tontteja.
Tontinetsintä kiiri myös kunnanvaltuutettujen korviin. Asia oli hyvin muistissa, kun kunnan päättäjät alkoivat miettiä vuonna 2009, miten arvokisoissa menestynyt urheilutähti pitäisi palkita.
Nopeasti heräsi ajatus, että mikä olisikaan parempi tapa pitää urheilusuuruus paikkakunnalla kuin oma tontti. Arvokas lahja olisi samalla osoitus kuntalaisten arvostuksesta. Aino-Kaisa oli sentään juuri hiihtänyt Tšekin Liberecin MM-kisoista kolme kirkkainta mitalia ja yhden pronssin. Ensimmäisistä olympialaisistaan muutama vuosi aiemmin hän oli saanut viestipronssia, ja hän oli selkeä mitalitoivo myös edessä häämöttävissä Vancouverin olympialaisissa.
Niinpä Aino-Kaisan ja Tomin 55-neliöisen kaksion postiluukusta tipahti arvokas kuori: kunta halusi palkita hiihtotähtensä vapaavalintaisella tontilla. Vaihtoehtona oli myös stipendi, mutta valinta oli helppo.
– Kyllä se oli unelman täyttymys tietyllä tapaa. Tuntui hienolta, että kunta halusi pitää minut täällä ja että suorituksiani arvostettiin näin paljon. Olen tosi kiitollinen edelleen ja myös siitä, ettei tästä ole tullut mitään pahaa verta paikkakunnalla, Aino-Kaisa sanoo.
Ensimmäinen ja viimeinen taloprojekti
Hollolan kunta antoi virallisen lupauksen tontista yleisötilaisuudessa loppuvuonna 2009. Aino-Kaisa ja Tom tiesivät, että keskustan tuntumaan, aivan kunnan ylläpitämän ladun varteen, oli suunniteltu uutta asuinaluetta. Sinne tulisi heidän kotinsa.
Tarkkasilmäinen voi erottaa samaisen ladun valotolpat pariskunnan yhdistetyn keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen suurista ikkunoista. Latu kulkee lähimmillään vain 20 metrin päässä tontin rajasta. Talvella hiihtämisen voi aloittaa suksivaraston ovelta, josta pääsee pienen rampin kautta suoraan ladulle.
Maisemat ovat Saariselle kovin tutut. Hän on asunut koko elämänsä Hollolassa ja hiihtänyt sen hyvin hoidettuja latuja koko ikänsä. Kunnassa on noin 20 000 asukasta, ja liki jokainen tunnistaa hänet.
– Tuntuu mukavalta, kun lenkkipolulla ja kaupassa ihmiset tervehtivät. Täällä ei kuitenkaan olla tungettelevia.
Ei niin, että Aino-Kaisaa olisi kovin usein kaupoissa näkynyt. Ennen Amanda-tyttären syntymistä matkustuspäiviä oli 200 vuodessa. Kun hiihtäjä oli Suomessa, hän palasi kotiin usein vasta yömyöhällä. Harjoitusohjelma on edelleen tiukka.
Kotiin on aina mukava palata: Hollolassa ja omassa unelmatalossa on hyvä jatkaa elämää, sillä koti on suunniteltu loppuelämää varten.
– Kyllä tämä oli meidän ensimmäinen ja viimeinen taloprojektimme. Haluan ja toivon, että voin asua täällä koko elämäni. Työpaikkoja löytyy aktiiviuran jälkeen varmasti läheltä. Lahteen on vain 10 minuuttia ja Helsinkiin reilu tunti, Aino-Kaisa pohtii.
Energiapihi kivitalo
Näyttävä, kaksikerroksinen ja kellarilla varustettu kivitalo on käytännössä lähes nollaenergiatalo. Siinä on maalämpö ja varaava takka. Talosta tuli teknisesti juuri niin hyvä kuin Aino-Kaisa ja Tom olivat vuosien varrella suunnitelleet.
Suunnittelu kesti vuoden päivät ja rakentaminen saman verran. Arkkitehti Tuija Mustonen piirsi talon täysin pariskunnan toiveiden perusteella. Tärkeää oli, että arki rullaisi mahdollisimman helposti ja talossa voisi asua vanhempanakin. Jos ikä toisi mukanaan liikuntaesteitä, perhe voisi oleskella vain katutasossa.
Sisustussuunnittelijaksi pari valitsi Taina Laajoen jo ennen kuin tontista saati talosta oli vielä tietoakaan. Aino-Kaisa ja Tom ihastuivat hänen kädenjälkeensä Heinolan asuntomessuilla vuonna 2004.
– Minulla tai Tomilla ei ole intohimoa sisustamiseen. Meillä ei ole materiaalien tuntemusta eikä kykyä hahmottaa näin suurta tilaa. Tiesimme kyllä, mitä halusimme, mutta emme olisi osanneet toteuttaa toiveitamme. Tainalla oli heti hyvät visiot. Tykkään talostamme valtavasti, Aino-Kaisa ihastelee.
Nyt jo ystäväksi muuttunut suunnittelija neuvoi, missä kohdin sisustuksessa voi pihistää ja mihin kannattaa satsata. Tuloksena syntyi ajaton sisustus, jota ei tarvitse muuttaa kovin pian.
Työllä ansaittu lahja
Saarinen on viisinkertainen olympiamitalisti ja yksi 2000-luvun menestyneimmistä suomalaisurheilijoista.
– Välillä pysähdyn ajattelemaan, miten onnekas olenkaan. Olen saanut urheilusta itselleni työn ja pystynyt ansaitsemaan sillä tämän talonkin, Aino-Kaisa sanoo.
Oma tontti ja talo ovat hänen jo iäkkäille vanhemmilleenkin konkreettinen osoitus siitä, että tyttären päätös keskittyä urheiluun oli hyvä ratkaisu.
– Vaikka he ovat aina pitäneet urheilua hyvänä harrastuksena, se ei ole tuntunut heistä oikealta ammatilta tai yhtä kunnialliselta kuin muut työt. Äidille olen sanonut moneen kertaan, että katso nyt, tällainen talo minulla on. Ja ihan työtä tekemällä!
