Puutarhanhoitoa rutkasti helpottava no dig -viljely valloittaa maailmaa – ja se on tämän miehen ansiota! Lähes miljoona ihmistä seuraa, kun Charles Dowding viljelee kasvimaataan
Charles Dowding on perustanut no dig -kasvimaansa jäykälle eteläenglantilaiselle savimaalle maata kääntämättä. Kasvun perustana on paksu kerros kompostia. "Sadon määrä kasvaa, ja samalla maan kunto kohenee", Charles kuvailee viljelytavan etuja.
Charles Dowding vaikuttaa hieman voipuneelta mutta hyväntuuliselta videohaastattelun alkaessa. Kiireisen no dig -gurun aikataulussa on vapaata vasta iltamyöhällä, sillä viime aikoina päivät ovat kuluneet tiiviisti kuvauksissa.
Charlesin Homeacres-tilalla Somersetissä tehdyt videot ja kuvat kertovat seikkaperäisesti no dig -viljelystä, siis menetelmästä, jossa viljelypenkit peitetään säännöllisesti kompostikatteella eikä maata koskaan kaivella. Julkaisut ovat keränneet maailmanlaajuista huomiota sosiaalisessa mediassa: Charles Dowdingin YouTube-tilillä on yli 600 000 tilaajaa, Instagramissakin seuraajien määrä lähentelee puolta miljoonaa. Hän uskoo, että kateviljelystä on tullut niin suosittua pitkälti juuri sosiaalisen median ansiosta.
– Olen viljellyt näillä samoilla menetelmillä jo lähes 40 vuotta, mutta aiemmin en saanut ajatuksilleni juuri minkäänlaista julkisuutta, hän kertoo.
Koronapandemia näkyi Charlesin mukaan selvänä kasvupiikkinä hänen some-kanavillaan, kun koteihinsa jumiin jääneet ihmiset innostuivat puutarhaharrastuksesta. Vielä merkittävämpänä syynä menetelmänsä maailmanvalloitukseen hän pitää ilmastonmuutosta ja yleistä ympäristötietoisuuden nousua.
– No dig tekee hyvää maan pieneliöstölle, jonka merkitystä on vasta viime aikoina alettu ymmärtää. Koska maata ei kaiveta tai käännetä, maan pieneliöstö ei häiriinny. Lisäksi no dig -viljely sitoo maahan hiiltä.
Charles Dowding on viljellyt koko ikänsä. Hän kasvoi maitotilalla Somersetissä eteläisessä Englannissa. Vanhemmat vannottivat, ettei poika seuraisi heidän jalanjälkiään, ja Charles lähtikin yliopistoon opiskelemaan maantiedettä. Opiskeluaikana heräsi kuitenkin kiinnostus kasvissyöntiin ja puhtaaseen ruokaan, ja pian valmistumisensa jälkeen Charles päätti omistautua viljelylle, vanhempien toiveista huolimatta. Ensimmäisen kaupallisen vihannestarhansa hän perusti kotitilan laidunmaille 1980-luvun alussa. Päästäkseen eroon rikkakasveista hän käänsi maan ja muokkasi viljelypenkit käsin. Samalla hän tajusi harmistuneena, että vastaava työmäärä olisi edessä joka vuosi.
Työläs perinteinen viljelymenetelmä meni pian kokonaan uusiksi, kun Charles luki Ruth Stoutin teoksen No Work Gardening. Stout oli amerikkalainen kateviljelyn pioneeri, jonka ensimmäinen aihetta käsittelevä teos ilmestyi jo vuonna 1955. (Kirjan suomenkielinen käännös Vaivatonta puutarhanhoitoa – kateviljelyn opas ilmestyi vasta 1986.) Stoutin lailla Charles luopui kokonaan maan kääntämisestä ja alkoi levittää katteita viljelypenkeilleen kerran vuodessa.
– Stout neuvoi käyttämään katteena heinää, mutta huomasin jo ensimmäisenä kesänä, että etanat viihtyivät todella hyvin heinäkatteen alla. Menetin niille monia taimia. Päädyin kokeilemaan katteena kompostia, ja etanaongelmat loppuivat siihen.
Kompostikatteen ansiosta työ muuttui helpommaksi. Viljelypinta-alat kasvoivat vuosi vuodelta, ja vihannessadolle löytyi hyvin ostajia, mutta 1990-luvun alussa Charles halusi kokeilla jotain uutta. Seuraaviin vuosiin mahtui no dig -viljelyä niin Zambiassa kuin Ranskassakin, mutta lopulta Charles perheineen palasi takaisin Somersetiin 1990-luvun lopulla ja perusti sinne salaatin viljelyyn keskittyvän kaupallisen vihannespuutarhan. Erilaisista salaattilaaduista kootut pussit olivat myyntimenestys paikallisissa ruokakaupoissa.
Homeacresin tilasta tuli Charlesin koti vuonna 2012, kun hänen piti avioeronsa jälkeen löytää itselleen uusi viljelypaikka. Tilan kasvillisuus oli villiintynyttä ja maa hyvin rikkaruohoista, mutta Charlesilla oli valmiit suunnitelmat jälleen uudelle no dig -puutarhalle. Sitä varten muuttokuormaan kuului myös lasti kompostia.
– Maa täällä on todella savipitoista. Talvella se on hyvin märkää, kesällä kovin kuivaa. Mutta minulle savimaa sopi hyvin, sillä aiemmissa puutarhoissani olin oppinut, että se on mitä parhain no dig -viljelyssä. Itse asiassa minun oli mahdollista hankkia Homeacres vain siitä syystä, että naapurit pitivät maan laatua täällä niin hirveänä, ettei kukaan muu halunnut ostaa tilaa, Charles kertoo ja nauraa.
Charlesin viljelymenetelmät ja rikkakasvien vähäisyys vihannespenkeissä olivat herättäneet huomiota jo edellisellä tilalla käyneissä vieraissa, joten Charles päätti keskittyä uudessa puutarhassaan lähinnä viljelymenetelmien opetukseen ja kirjoittamiseen. Hän on julkaissut vuodesta 2007 lähtien kaikkiaan 14 viljelyopusta. Harmi kyllä yhtäkään niistä ei ole käännetty suomeksi. Tilalla viljellään yhä salaatteja ja muitakin vihanneksia myyntiin, mutta entistä pienimuotoisemmin.
– Nykyään intohimoni on kertoa ihmisille no dig -viljelystä, sillä se tekee puutarhanhoidosta niin paljon palkitsevampaa ja vähemmän työtä vaativaa. Sadon määrä kasvaa, ja samalla maan kunto kohenee.
Todisteeksi menetelmän toimivuudesta Charles perusti kymmenen vuotta sitten kaksi saman kokoista, vierekkäin olevaa vihannespenkkiä. Toinen on tehty perinteiseen tapaan maata kääntämällä, toinen edustaa no dig -tyyliä. Penkkeihin istutetaan joka vuosi samaan aikaan samat taimet ja lopuksi niiden sato punnitaan. Säännöllinen kirjanpito paljastaa, että no dig -penkki tuottaa säiden vaihtelusta huolimatta joka vuosi vähintään saman verran satoa kuin toinen penkki, usein jonkin verran tätä enemmän.
Kaiken lisäksi no dig -penkin sato syntyy pienemmillä työpanoksilla, koska paksu kompostikate ehkäisee tehokkaasti rikkakasveja ja pidättää niin hyvin kosteutta, että kastelutarve vähenee. Perinteisen tyylin penkkiä taas rikkakasvit riivaavat, ja se kärsii helposti kuivuudesta. Kuivaksi päässeessä penkissä suuri osa kastelusta ei edes imeydy kunnolla maahan vaan valuu pois kuin vesi hanhen selästä.
Charles kertoo jo tottuneensa kysymyksiin, onko no dig -viljely todella niin auvoista kuin miltä se hänen puheissaan kuulostaa. Eikö menetelmässä ole mitään miinuspuolia? Sopiiko se aivan jokaiselle tarhurille? Hän miettii vastaustaan pitkään.
– Minun on oikeasti vaikea keksiä mitään. Myönnän, että no dig -puutarhan perustaminen vaatii usein vähän enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä kuin perinteiset menetelmät. Väitän kuitenkin, että siitä eteenpäin kaikki käy helpommin. Se sopii hankalinakin pidetyille maalaaduille. Hyötyviljely on minun erikoisalaani, mutta samat periaatteet pätevät myös koristekasveille.
Hyötykasveista ainoastaan perunan viljely vaatii Charlesin mielestä tarhurilta hieman enemmän vaivannäköä. Tavallisesti perunoiden istutusta varten maahan kaivetaan vako, johon siemenperunat asetellaan ja peitellään. No dig -perunoita varten katekerrokseen tehdään viilto, josta siemenperuna ujutetaan noin viiden sentin syvyyteen. Koska uudet mukulat kasvavat melko pinnassa, kesän aikana perunapenkkiin lisätään kompostikerros, jotta perunat eivät saisi valoa ja vihertyisi. Sadonkorjuu on mutkatonta, koska pottuja ei tarvitse kaivella ylös maan uumenista. Ne nousevat katekerroksesta kevyesti naatista kiskaisemalla.
Katso myös: Haluatko aloittaa no dig -viljelyn? 40 vuotta maata kaivamatta viljellyt Charles Dowding kertoo, mitä tehdä
