Säilyykö joulupöydässä hyvä fiilis, jos vain yksi saa mantelin?
Joulupuurostani on aina löytynyt jokaiselle manteli, mutta ei löydy enää. Lasten painostuksesta tänä jouluna vain yksi onnekas saa mantelin. Tuleeko tästä ikimuistoisin joulu ikinä, sen aika näyttää, kirjoittaa tuottaja Natalia Rehbinder.
Olen keittänyt perheemme joulupuuron 30 vuotta – ja koska jouluna hyvä tahto, puurosta on varmuudella löytynyt jokaiselle manteli. Kun lapset olivat pieniä, saatoin annostellessani puuroa huolehtia, että kaikille tuli puuron mukana yllätys. Voi sitä iloa ja riemua, kun omalta lautaselta löytyi manteli tai kaksi! Ei haitannut (vielä silloin), että myös vierustoverin lautaselta löytyi samainen ihme. Ilo oli käsin kosketeltavissa.
”En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksei yhtenä päivänä vuodesta voisi kaikilla olla satumainen onni! ”
Lasten kasvettua teini-ikään alkoi nurina: ei puurossa kuulu olla jokaiselle mantelia – vain yksi per puuro ja yksi onnekas, joka sen saa. 15 vuotta olen taistellut tätä vastaan ja kuunnellut ”järkisyitä”, joiden mukaan vesitän koko mantelin kätkemisen idean. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksei yhtenä päivänä vuodesta voisi kaikilla olla satumainen onni!
Tänä jouluna käännän takkini. Keitän puuron kuten aina mantelimaitoon, haudutan rakkaudella ja lempeydellä, mutta pudotan joukkoon yhden ainoan kuoritun mantelin. Kun annostelen puuroa, pidän katseeni visusti puuropadan ulkopuolella, etten vahingossakaan näe, kenen lautaselle yksinäinen manteli päätyy. Tuleeko tästä ikimuistoisin joulu ikinä, sen aika näyttää.
Jottei joulu ole yhden mantelin varassa, aion ilahduttaa perhettäni juustokävyllä. Siinä on ainakin paljon siemeniä purtavaksi.
Omannäköistä joulua!
