Näin saat amarylliksen kukkimaan uudelleen
Piha ja puutarha
Näin saat amarylliksen kukkimaan uudelleen
Oletko ihmetellyt, miksi jotkut amaryllikset kukkivat uudelleen ja toiset puskevat pelkkiä lehtiä? Amarylliksen uudelleen kukitus onnistuu yleensä, jos sipuli saa levätä tarpeeksi.

Ritarinkukat (Hippeastrum-hybridit) – joita nimitetään myös amarylliksiksi – ovat suhteellisen helppoja kukitettavia, jos ostat loppusyksystä valmiin sipulin. Jatkokasvatus voi tuottaa ongelmia, mutta tiedot kasvuvaatimuksista auttavat uudelleen kukittamisen onnistumisessa.

Ritarinkukat ovat kotoisin Etelä-Amerikan vuoristojen trooppisista tai subtrooppisista olosuhteista, mutta Suomen kesäkauden lämpötilat riittävät niille hyvin.

Kasvukauden jälkeen ritarinkukat vaativat parin kuukauden lepokauden viileässä paikassa. Sen aikana alkaa nuppujen kehitys. Kun nuput ilmestyvät näkyviin, istuta sipulit uuteen multaan ja ota kasvit huoneenlämpöön ja valoon.

Suomessa ritarinkukat kukitetaan yleensä jouluksi, mikä on kasvin kannalta epäedullista, sillä vuoden lopussa auringonvaloa on todella vähän. Kukinnan jälkeen lehdet ja sipulit pitäisi saada voimakkaaseen kasvuun, jotta sipuliin kertyisi vararavintoa seuraavan syksyn kukkaversojen kasvattamiseen.

Paras tapa saada ritarinkukat kasvamaan hyvin on, jos pidät kukinnan jälkeen sipulit mahdollisimman hyvässä valossa ja vaihdat uuden mullan kevään edetessä. Mikäli kasvit vaipuvat lepoon jo keväällä, sipulit eivät kehity tarpeeksi suuriksi.

Istuta amaryllis kesäksi ulos

Kesäkaudella sipulit pitäisi saada hyvään kasvuun, jotta niistä kasvaa mahdollisimman suuret. Parasta olisi istuttaa sipulit ulos esimerkiksi eteläseinustalle ja lannoittaa reilusti kompostoidulla lehmän- tai hevosenlannalla tai kanankakkarakeilla.

Sipulit pitävät lämmöstä, joten pieni lehtien palaminenkaan ei ole haitaksi. Maa ei saa kuitenkaan kuivua, sillä se voi pysäyttää sipulien kasvun. Syksyyn mennessä sipulien pitäisi olla jo varsin komeita.

Anna sipulien levätä syksyllä

Lopeta kastelu hyvissä ajoin ennen pakkasia, nosta sipulit ylös ja leikkaa lehdet ja suurin osa juurista pois. Ritarinkukilla on usein sieni-infektioita, jotka näkyvät punaisina alueina sipulin pinnassa. Pahimmin vioittuneet pintakerrokset kannattaa poistaa.

Sen jälkeen sipulit pitäisi saada lepoon viileään ja pimeään paikkaan vähintään kahdeksi kuukaudeksi. Tämä on tärkeää, koska tuolloin kukkanuppujen kehitys alkaa sipulin sisällä.

Kun kukkanuppuja alkaa näkyä, istuta sipulit uuteen multaan, kastele kevyesti ja nosta valoon. Liika lämpö saa kukkavarret venymään turhan pitkiksi, joten +20 astetta tai hiukan alle olisi sopiva.

Mikäli sipulit eivät ole kesän aikana kasvaneet tarpeeksi tai lepokausi on ollut liian lyhyt, kukkanuppuja ei kehity.

Talonpoikaisamaryllis (Hippeastrum rutilum) ei siedä lepokautta pimeässä eikä lehtien leikkaamista.

Lue lisää:

3 kommenttia