
Mustajuuri on terveellinen herkkujuures – nappaa vinkit kasvatukseen ja reseptit
Mustajuuri on eksoottinen herkkuvihannes, jonka ravintoarvoa ylistetään kilvan. Sen kasvatus onnistuu koko maassa. Tummakuoristen juurien lisäksi mustajuuri tuottaa lehtisatoa alkukaudella ja kukkanuppuja myöhemmin kesällä.
Mustajuuri (Scorzonera hispanica) on monivuotinen asterikasvi, joka kasvattaa ensimmäisenä vuonna lehtiruusukkeen ja toisena kukat. Mustajuuri vaatii pitkän kasvuajan, mutta kasvatus onnistuu koko maassa. Juurisato nostetaan myöhään syksyllä tai keväällä ennen kasvun alkamista.
Tummakuoristen juurien lisäksi mustajuuri tuottaa lehtisatoa alkukaudella ja kukkanuppuja myöhemmin kesällä. Nuput maistuvat miedoilta, lehdet pähkinäisiltä ja hieman karvailta. Juuren maku on makeahko. Inuliinia sisältävät juuret kasvavat 20–30-senttisiksi ja enintään neljän sentin paksuisiksi.
Mustajuuri – kasvatus onnistuu näillä vinkeillä
Mustajuuren kasvupaikka
Mustajuuri vaatii runsasravinteisen, syvään muokatun ja kivettömän kasvualustan, jotta juuret pääsevät syvälle maahan. Mustajuuri tarvitsee ainakin 40 sentin paksuisen kasvualustan. Jos pellon multakerros on ohuehko, kasvia kannattaa viljellä harjussa. Maan sopiva pH on 6,5–7.
Voit myös kokeilla hiekkaviljelyä. Hiekkapenkki aikaistaa kylvöaikaa keväällä, helpottaa pitkien juurien kasvattamista ja edistää talvehtimista. Ihanteellinen hiekka on raekooltaan 0–8 mm:n.
Mustajuuren lajikkeita
’Géante Noire de Russie’
Pitkä-, ohut- ja meheväjuurinen perinnelajike.
Hoffmann’s Schwarze Pfahl
Saksalainen lajike on pitkäjuurinen ja satoisa.
’Lange Jan’
Makeahkot juuret. Lajike ei haaraudu herkästi.
Duplex
Runsassatoinen lajike on suosittu Euroopassa.
Mustajuuren kylvö
Kylvä neulasmaiset siemenet keväällä maan kuivahdettua parin sentin syvyyteen. Kastele kylvörivi hyvin ja peitä penkki harsolla. Voit kylvää mustajuuren myös myöhään syksyllä vettä läpäisevään kohopenkkiin. Peittele siemenet hiekalla tai hiekansekaisella mullalla.


Mustajuuren harvennus
Harvenna taimet noin 10 sentin välein. Harvennustaimet ovat syötäviä. Peitä maa viherkatteella ja huolehdi kastelusta.
Mustajuuren kastelu ja lannoitus
Mustajuuri on arka veden puutteelle juuren paksuuntumisvaiheessa, joten kastelusta on syytä huolehtia.
Mustajuurelle voi antaa lisälannoitusta keskikesällä, sillä paalujuuri jatkaa kasvuaan talven tuloon asti. Syyskuun alussa juuri on vielä laiha.

Mustajuuren kukinta
Mustajuuren kukintovanat kannattaa poistaa heti, kun ne huomataan. Kukinta ei heikennä juuren laatua, jos kukintovanat poistetaan niiden kehityksen alkuvaiheessa.
Mustajuuren sadonkorjuu
Korjaa juuret myöhään syksyllä ennen pakkasia tai keväällä ennen kasvun alkamista. Ohuet juuret voit myös jättää maahan jatkamaan kasvuaan. Poista niistä nuput jo pieninä.
Loppusyksyn kasvua voi edistää peittämällä maan naateilla tai lehdillä. Näin lämpö säilyy maassa.
Nosta juurisato maasta varovasti lapiota ja talikkoa avuksi käyttäen. Juuret katkeilevat herkästi ja vuotavat maitiaisnestettä. Maahan jääneestä juurenpalasta voi seuraavana vuonna kasvaa kukkiva kasvi.
Pidennä juurten nosto-aikaa syksyllä levittämällä penkin päälle esimerkiksi puiden lehtiä.

Kasvata lehtiä, nuppuja ja siemeniä
- Mustajuuren talvehtiminen onnistuu parhaiten läpäisevässä maassa. Se kukkii toisena vuonna kirkkaankeltaisin mykerökukin ja kypsyttää siemeniä, joista voi kylvää uutta satoa. Laji voi myös kylväytyä itsestään.
- Syksyllä maahan jätetyistä juurista voi kerätä alkukaudella nuoria lehtiä sellaisenaan syötäväksi. Niiden makua ja rakennetta miedontaa ja mureuttaa kasvuston valkaiseminen eli peittäminen pimentävällä katteella kasvun käynnistyessä keväällä.
- Myöhemmin kesällä kasvusto tuottaa nuppuja, jotka ovat parhaimmillaan nuorina ja pehmeinä. Mykeröstä nypityt terälehdet maistuvat vaikkapa salaatissa.
Mustajuuren käyttö ruoanlaitossa
- Valkeamaltoinen juuri hyödynnetään keitettynä muhennoksissa tai parsan tapaan sekä raakaraasteena.
- Juuren sisältämistä hiilihydraateista pääosa on inuliinia.
- Juuressa on paljon kuitua. Maku on pähkinäisen makeahko.
- Mustajuuri voidaan pakastaa ryöpättynä. Juuret säilyvät kellarissa hiekkaan upotettuna.
Muokattu 20.6.24 klo 14.20: Lisätty mustajuurireseptejä. Muokattu 29.10. klo 16.55. Lisätty tietoa mustajuuren kasvattamisesta.