Tähän puutarhaan ei pitänyt panostaa aikaa eikä vaivaa. Loviisan Skinnarbystä 2009 ostetusta talosta oli tulossa Minna ja Kari Järvisen talvimökki, jossa ei kärrättäisi multaa eikä etenkään suunniteltaisi uusia istutuksia.

Toisin kävi. Pariskunta alkoi viettää Vårkulla-tilallaan entistä pidempiä aikoja: Minna teki osan viikkoa etätöitä ja Kari ajoi tunnissa työpaikalleen Helsinkiin. Viime toukokuussa he muuttivat pysyvästi talvimökilleen. Vuokrakodista Helsingissä on luovuttu ja Pyhtään mökki on myynnissä.

Tulijaa vastaanottaa perennojen runsaus, lukuisat istuskelunurkkaukset sekä kiehtovat koriste-esineet. On vaikea uskoa, ettei tässä olla vuosikymmeniä vanhassa puutarhassa, vaan muutaman viime vuoden aikana tehdyssä paratiisissa.

Pihanlaitto vei pala palalta mennessään. Järviset ovat molemmat kovia innostumaan ja alkuun päästyään ahkeria tekemään. Minna vastaa suunnittelusta ja istutuksista, Kari raivaa ja rakentaa.

Lähtötilanteessa pihalla kasvoi lähinnä koiranputkea, voikukkaa ja peltokortetta. Talon seinustalla rehotti juhannusruusu ja takapihalla villiintynyt syreeni sekä pätkä orapihlaja-aitaa, jota joku oli käynyt leikkaamassa, vaikka talo oli ollut tyhjillään kymmenkunta vuotta.

Aarteena ruohikon seasta löytyi kaksi pionin lehteä, jonka valtaisan juurakon Minna heitti kompostin päälle ennen kuin jakoi sen useaan osaan ja laittoi maahan. Nyt pioni palkitsee joka kesä muhkeilla vaaleanpunaisilla kukilla.

Alkuun kuntoon laitettiin alapiha, koska se näkyy tielle. Ensimmäisen kukkapenkkinsä Minna teki vanhan omenapuun alle.

– Puu pudotti valtavasti omenoita, ja se teki ruohonleikkuusta hankalaa. Käytännön syistä tehty kukkapenkki miellytti omenapuuta, joka rikkaruohoista päästyään innostui kasvamaan.

Pian Minna innostui sorakäytävistä. Niitä piti saada ja paljon! Sora osoittautui hyväksi valinnaksi savisessa maassa.

Maansiirtotöitä Järviset eivät tehneet, vaan laittoivat suoraan nurmen päälle kankaan ja siihen soraa. Toistaiseksi järjestely on toiminut hyvin, eikä soraa ole tarvinnut lisätä. Soralla peittäminen lopetti liukastelun sateen kastelemilla poluilla.

Kari hoitaa sorakäytäviä itse rakentamallaan haralla, johon löytyi malli ruotsalaiskartanon pihasta. Lankkuun on naulattu jykevät rautanaulat, ja painona toimii kivilaatta. Kartanoissa haraa vedettiin hevosilla, Vårkullassa narun päässä on ihminen.

Minna viimeistelee käytävät kitkemällä, mutta vain kevyesti. Mansikat saavat rönsyillä käytäville, ja soralle siementänyt sormustinkukka saa kasvaa polulla ennen siirtoa paremmalle kasvupaikalle.

Monet kasvit on tuotu vanhalta mökkipihalta. Sinne on tullut Minnan Excel-taulukoiden mukaan istutettua 500–600 lajia tai lajiketta. Nykyisessä puutarhassa valikoima on pienempi, harvinaisuudet ovat saaneet jäädä, kun tavoitteena on helppohoitoisuus.

Alun perin Minna suunnitteli istuttavansa paljon helppohoitoisia pensaita ”eläkepuutarhaksi”, mutta ihan niin ei käynyt. Vaikka pensaitakin on, perennat ja sipulikukat ovat pääroolissa. Kevään aloittavat krookukset ja tulppaanit, sitten on pionien, liljojen, astereiden ja muiden perennojen vuoro.

– Lempikasvejani ovat aina sillä hetkellä kukkivat. Vaikka pionit ovat upeita kukkiessaan, niiden muisto haalenee, kun tulee uusia ihasteltavia. Jos joitakin suosikkeja olisi nimettävä, Minna mainitsee ”viidakkokasvit” eli komealehtiset kuunliljat ja kilpiangervot.

Savimaan takia tontilla suositaan kohopenkkejä, jotka vuorataan paksulla sanomalehtikerroksella ja täytetään pussimullalla. Sanomalehtivaraston täydennyksestä vastaa Minnan täti, joka kerää kaikki postiluukusta tulleet paperit talteen.

Rikkaruohoihin Minnalla on mutkaton suhde. Hän ei juuri kitke, paitsi neljää inhokkiaan: vuohenputkea, vuohenkelloa, voikukkaa ja peltokortetta. Kun hän ohimennessään nyppäisee kukkapenkissä kasvavan keltanon, se saa jäädä muiden istutusten sekaan kuivumaan ja lannoittamaan maata.

– En lannoita enkä kastele kasveja niiden istutusvuotta lukuun ottamatta. Ne pärjäävät, jotka kestävät tämän periaatteeni.

Kukkineet kukat Minna pilkkoo paloiksi istutusten juurille. Tällainen paikallaankompostointi sopii hänelle, ja kasvitkin kiittävät kukoistuksella. Syksyisin kasvustot saavat jäädä leikkaamatta.

Puutarhurina Minna pitää itseään ennen kaikkea sisustajana. Nättiä pitää olla, ja kaikkien tulee sopia toisiinsa. Minna tietää, ettei hänen tyylinsä miellytä kaikkia, mutta ei välitä siitä. Tärkeintä on, että puutarha on kaunis hänen ja Karin silmille.

Käytännöllisyydestä Minna on valmis tinkimään, kun löytyy jotain sykähdyttävää. Hyvä esimerkki on lahjaksi saatu punamultainen penkki, jolla ei voi istua.

– Kenelle edes tulee mieleen käyttää penkkiin punamultaa? Värihän tarttuu vaatteisiin.

Nyt jo vinoksi kallistuneella penkillä on keskeinen rooli alapihalla. Se on ilo silmälle, mutta siis istumakelvoton.

Onneksi viereisen omenapuun alla on toinen istumaryhmä. Sen marmoripöytiä kirpputorifaniksi tunnustautuva Minna pitää löytöinä. Vanhat naarmuiset pöytälevyt kirkastuivat, kun ne pestiin ja vahattiin autovahalla. Nyt ne kestävät ulkosäilytyksen talvellakin.

– Parasta pihassamme on tunnelma. Aivan kuin olisi etelässä, maaseudulla Ranskassa istuskelemassa rauhallisesti puutarhassa.