Viherpiha

Ruusu soikoon, mitä kaunottaria! Michaelin puutarhassa kasvaa yli 500 eri ruusua – nyt konkari kertoo parhaat vinkkinsä

Ruusu soikoon, mitä kaunottaria! Michaelin puutarhassa kasvaa yli 500 eri ruusua – nyt konkari kertoo parhaat vinkkinsä
Stundarsin idyllisessä kylässä Vaasan kupeessa kukoistaa yksi Suomen kenties kauneimmista ruusutarhoista. Sen tarhuri Michael Luther on kovalla työllä saanut menestymään mitä vaativimpia lajikkeita. Michael on verraton tietopankki siitä, miten ruusukaunottaret saa viihtymään.
Julkaistu: 28.4.2020

Kovin opettaja Michael Lutherin ruusukorkeakoulussa ovat rannikon tuuliset ja kylmät, joskus jopa lumettomat talvet. Ne ovat pakottaneet hänet kehittämään istutus- ja talvisuojauskikkoja, joiden ansiosta hänen puutarhassaan kukoistaa myös mitä herkimpiä ruusukaunottaria.

Useat puutarhurit pitävät ruusuja liian haastavina kasveina. Michael kuitenkin muistuttaa, että lajikkeita on tarjolla koko skaala.

– Esimerkiksi juhannusruusut tai vaikka ’Thérèse Bugnet’ ja ’Louise Bugnet’ ovat erittäin vaatimattomia maaperän ja kasvupaikan suhteen. Yleensä pensasruusut ja varsinkin tarhakurtturuusujen perheeseen kuuluvat lajikkeet ovat helppohoitoisia ja kiitollisia. Ja sitten on vaativia nirppanokkia, jotka eivät tahdo menestyä millään, hän sanoo.

Michael testailee ja kehittää jatkuvasti keinoja, miten saisi herkimmätkin ruusulajikkeet selviämään III-vyöhykkeellä.
Hulluus iski täydellä teholla, enkä vieläkään ole parantunut.

Lutherit muuttivat taloonsa 1970-luvulla. Suuri perhe panosti hyötytarhaan, ja pihamaalla kasvoi lähinnä perunaa, porkkanaa ja muuta syötävää.

– Kun lapset muuttivat pesästä 1990-luvulla, siirryimme vaimoni kanssa enemmän huvipuolelle, Michael hymyilee istuessaan nyt valtavan kukkaloiston ja ruusumeren ympäröimänä.

Lopullinen ruusuhurahdus tapahtui, kun Michael tutustui ruusuja saaristossa viljelevään Ingmar Lindqvistiin.

– Hulluus iski täydellä teholla, enkä vieläkään ole parantunut. Harrastus on laajentunut alkuperäisistä kestävistä pensasruusuista mitä erilaisimpiin moderneihin pensas-, ryhmä- ja englantilaisiin ruusuihin. Olen haalinut kaikkea villiruusuista pitkälle jalostettuihin lajikkeisiin, hän luettelee.

Michael haluaa puutarhassaan ensisijaisesti nauttia ruusuistaan, mutta myös kerryttää kokemusta ja ymmärrystä siitä, millaiset ruusut näillä leveyspiireillä voivat pärjätä ja mitä kaikkea se vaatii.

Austinruusu ’Wollerton Old Hall’.
Floribundaruusu ’Rödhätte’.

Michaelin puutarhassa kasvaa tällä hetkellä noin 500 erilaista ruusulajia ja -lajiketta. Toki pihan läpi on kulkenut jopa 200 sellaista ruusua, jotka eivät ole länsirannikon talvia kestäneet. Harva ruusukokeilu hylätään kuitenkaan kerrasta, vaan sille annetaan pari kolmekin mahdollisuutta.

– Valitsen kokeiluun yleensä sellaisia lajikkeita, joilla on jotain annettavaa: ulkonäkö, tarina tai historia. Kokeilen joka vuosi muutamaa uutta lajiketta ja istutan ne mielestäni mahdollisimman soveltuvaan paikkaan.

2000-luvun alussa 2000 neliön tontti kävi pieneksi, mutta onneksi Michael sai luvan käyttää 1500 neliötä Mustasaaren kunnan viheraluetta.

– Aluksi tonttimme oli matala ja kostea, mutta kunnan maiden myötä rakensimme pienen kukkulan, mikä toi enemmän vaihtelua ja elämää. Tilaa porkkanalle ja perunalle on nykyään kuitenkin vain vähän, hän nauraa.

Michael Luther on verraton tietopankki siitä, miten harvinaiset ruusukaunottaret saa viihtymään III-vyöhykkeellä. Hän nojaa vahvaan kokemukseen puutarhassaan, jota vaikeat talvet kurittavat. Yksi nyrkkisääntö Michaelilla kuitenkin on, ja se pätee kaikkialla: mitä vaativampi ruusu on, sitä enemmän pitää kantaa huolta huolellisesta istuttamisesta, hoidosta ja talvisuojauksesta.

Valtaosa Michaelin ruusuista kukkii jatkuvasti pitkin kesää. Osa taas kukkii ensin runsaasti, pitää pienen tauon ja jatkaa sen jälkeen pienemmällä kukinnalla syksyyn saakka.
Ruukussakin viihtyvä ryhmäruusu ’Ingrid Bergman’ vaatii talvisuojauksen.
Ruusutarha on täydentynyt hiljalleen, osa kerrallaan. Nyt se on täynnä tuoksua, tunnelmallisia polkuja ja puutarhahuoneita.

Michaelin vinkit ruusujen ystävälle

1. Istuta kohopenkkiin

Ruusut rakastavat aurinkoa. Istuta ne siis mahdollisimman valoisaan ja lämpimään paikkaan. Oman puutarhansa priimapaikat Michael varaa aina vaativimmille ruusuilleen, joiden täytyy saada vähintään kuusi tuntia suoraa aurinkoa päivässä. Kestävämmät lajikkeet joutuvat joskus tyytymään varjopaikkoihin.

Ruusuja myydään sekä paljasjuurisina että astiataimina. Paljasjuuriset täytyy istuttaa viimeistään juhannuksena, mutta ruukussa kasvatetun taimen istutuskausi on pitkä.

Jotta ruusu varmimmin selviytyisi talvesta, se kannattaa istuttaa keväällä.

– Itse hankin pääasiassa paljasjuurisia ruusuja, sillä tilaan niitä usein Euroopasta ja toimitus on silloin helpompaa. Ruusun menestykseen istutustyylillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä.

Jotta ruusu varmimmin selviytyisi talvesta, se kannattaa istuttaa keväällä. Jos istutus jää syksyyn, ruusu ei aina ehdi juurtua kunnolla, jolloin vaikea talvi koituu helposti sen kohtaloksi.

Istutuksen pääsääntö on huolehtia veden valumisesta pois ruusun ympäriltä. Jos vesi jää seisomaan, syksyn ensimmäiset pakkaset tekevät kasvista heti selvää jälkeä. Ruusu kannattaakin aina istuttaa kohopenkkiin, joka on 15–20 senttiä maanpintaa korkeammalla ja muodoltaan kalteva.

Michaelin mukaan Keski-Euroopassa ruusuilla pätevät eri säännöt kuin meillä Pohjolassa. Siellä ruusuilla suositaan savipitoista maata, mikä taas ei meillä talvien vuoksi toimi ollenkaan.

– Täällä ei riitä, että kaivetaan kuoppa saveen ja lisätään hiekkaa. Veden on myös päästävä pois savikuopasta. Koska oma puutarhani on savipitoinen, olen panostanut maan parannukseen lisäämällä hiekkaa, kompostia ja turvetta. Olen jopa käyttänyt istutuksessa salaojaputkia, jotta vettä ei kerry liikaa.

Koska routa etenee aina ylhäältä alaspäin, ruusu pitää istuttaa riittävän syvälle. Suurin osa ruusuista on vartettuja eli niiden maanpäällinen osa on eri lajia kuin juuristo. Jos yläosa paleltuu, juuresta kasvaa vain villiruusua. Varttamiskohta on siksi pyrittävä saamaan niin syvälle maahan, että vaikka maanpinta jäätyisi ja varsi kuolisi, syvemmältä vartetusta osasta voi vielä nousta uusia versoja. Minimissään varttamiskohdan on oltava 15 senttiä maanpinnan alapuolella.

– Sama sääntö koskee omajuurisia ruusuja. Astiataimen multapinta kannattaa myös aina upottaa noin 15 sentin syvyyteen. Silloin ruusuun todennäköisesti jää riittävästi elävää kasvustoa, vaikka pintaosat paleltuisivat. Valitsen aina ensisijaisesti omajuurisia, en vartettuja ruusuja, koska silloin voin olla varma, että juuresta nouseva kasvusto on juuri se haluttu ruusu.

Teehybridiruusu ’Papageno’.

2. Leikkaa vain tarvittaessa

Ruusujen leikkauksella voi edistää kasvin haaroittumista ja kukintaa, joskin se samalla myös myöhentää nuppuaikaa ja kukkimista.

Monet uudestaan tai jatkuvasti kukkivat ruusut paleltuvat talven aikana niin alas, että on välttämätöntä leikata kuolleet versot hyvin läheltä maan pintaa. Silti ne kukkivat hyvin kesällä saman vuoden versoilla.

– Koska meillä Suomessa kesä on lyhyt, en ole harrastanut lisäleikkausta kovin paljon, Michael tunnustaa.

Joskus leikkaaminen voi pelastaa ruusun.

Isoja ruusuja kannattaa sentään leikata, jotta ne eivät valtaa liikaa tilaa ja säilyttävät muotonsa. Edellisen vuoden versoilla kukkivat lajikkeet saattavat parhaimmillaan tehdä jopa kolmen metrin vuosiversoja. Niitä Michael leikkaa pitkin kesää haaroittumisen ja seuraavan kesän kukinnan lisäämiseksi.

Joskus leikkaaminen voi pelastaa ruusun. Erityisesti jos herkkä ruusu on paleltunut maan tasalle ja uusia versoja alkaa nousta tyvimullan sisältä vasta heinäkuussa, Michael ei päästä niitä kukkimaan.

– Leikkaan nuput pois, jotta ruusu laittaisi kukinnan sijaan kaikki voimansa seuraavasta talvesta selviämiseen. Kukinnan voi aina yhdeltä vuodelta uhrata.

Floribundaruusu ’Rokoko’.
Michaelin ruusutarhassa tuholaisia ei häädetä myrkyillä. Kirvat jätetään lintujen ja leppäkerttujen hoidettaviksi, toukat ja nuppuja syövät vattukärsäkkäät Michael poimii käsin pois.
Floribundaruusu ’Baronesse’.

3. Muista syyslannoitus

Ruusutarhurille hyvät hevostallisuhteet ovat kullanarvoiset. Keväisin myös Michaelin ruusut saavat juurilleen mustaa kultaa eli palanutta hevosenlantaa.

– Sahanpuruun sekoitettua lantaa ei saa suoraan käyttää, vaan sen pitää maatua pari kolme vuotta terpeenien erittymisen vuoksi. Syksyllä kerätty puhdas lanta ehtii puolestaan talven aikana palamaan täydelliseksi lannoitteeksi.

Keväällä Michael lisää lantaa, kesällä biologisen käymälän typpipitoista nestettä. Lisäksi hän antaa kukille vähätyppisempää perunalannoitetta, joka on ruusulannoitteen halvempi versio. Koska Michaelilla on valtavasti lannoitettavaa, hän suosii rakeita, ettei lannoitevettä tarvitse kantaa tolkuttomia määriä.

– Sekoitan istutuskuoppaan joko kompostia tai lantaa, kalkkia sekä luujauhoa. Jos ruusu on uudestaan kukkiva, se saa myös kevätlannoituksen.

Syyslannoitetta ei pidä antaa syksyllä vaan elokuun puoliväliin mennessä.

Jatkuvasti tai uudestaan kukkivien ruusujen kukinnasta saa mahdollisimman runsaan, jos niitä lannoittaa 2–3 kertaa kesä-heinäkuun vaihteeseen asti. Kerran kukkivat pensasruusut tarvitsevat lannoitusta korkeintaan kerran vuodessa.

Syyslannoitus on kuitenkin ruusulle se kaikista tärkein ravinne. Se edistää kasvin tuleentumista eli talvilepoon asettumista ja antaa voimaa selättää seuraavan talven pakkaset.

– Syyslannoitteen nimi on kuitenkin väärä, sillä sitä ei pidä antaa syksyllä vaan elokuun puoliväliin mennessä. Lannoitteen pitää imeytyä maahan, ja ruusun pitää ehtiä hyödyntää se. Kasvukautta pitäisi olla 6–7 viikkoa jäljellä, kun syyslannoite levitetään. Meillä kasvukausi päättyy syyskuun loppupuolella.

4. Suojaa talveksi

Lumen suojaavaa vaikutusta ruusuille ei voi yliarvioida. Mitä enemmän lunta kertyy, sitä paremmin ruusut pärjäävät. Pohjanmaan rannikolla talvet voivat kuitenkin olla lumettomia, ja niitä vastaan Michael on kehittänyt omat keinonsa.

– Ruusun ensimmäinen talvi on hankalin. Jos se on selvinnyt 3–4 talvea, se on jo paremmassa turvassa.

Huolellinen tyvimullitus parantaa vaativien ruusujen talvenkestoa. Siinä ruusun juuren tai varren ympärille lisätään talveksi 20 senttiä korkea keko läpäisevää multaa. Kun maanpintaa näin nostetaan ruusun ympärillä, roudan pureutuminen ruusun juuriin kestää kauemmin. Lisäksi syksyllä vesi valuu paremmin pois ruusun läheltä, ja jäätymisen riski pienenee.

Ruusun ensimmäinen talvi on hankalin.

Tyvimullituksessa ei saa käyttää kompostia, sillä tarkoituksena ei ole ravita kasvia. Tavallinen turve ei myöskään kelpaa, sillä se imee liikaa vettä. Paras materiaali on hiekkapitoinen tai kuivana pysyvä maa-aines, kuten talvensuojaturve. Lisämaa kohottaa penkkiä vuosien varrella. Sen voi siksi halutessaan kerätä keväällä pois.

– Itse käytän hiekkapitoisen maan lisäksi kahta muuta suojaa: haravoituja lehtiä sekä risuja, jotka levitän vasta, kun maanpinta on parin sentin syvyydeltä ehtinyt jäätyä. Liian aikaisin levitettyinä lehdet kastuvat ja homehtuvat.

Michael levittää kuivia lehtiä erityisesti arkojen ruusujen ympärille, sillä vähälumisina talvina ilmava mutta kiinteä lehtipeite korvaa osittain suojaavan lumen vaikutuksen. Risusuojauksen hän tekee niille ruusuille, jotka kukkivat edellisvuoden versoilla eivätkä kestä kevätahavaa. Kevätahavassa ruusun versot lämpiävät ja kuivuvat maalis-huhtikuun auringossa, kun ruusu ei vielä pysty nostamaan vettä jäätyneestä maasta.

– Taivutan ruusunoksat syksyllä pensastuilla alas. Sen jälkeen lisään niiden päälle risuja varjostamaan tulevan kevään auringolta.

Havuja Michael ei käytä, sillä ruusujen talvisuojaa ei saa ottaa pois ennen roudan sulamista. Jos havut jättää paikoillaan maan sulamiseen asti, neulaset ehtivät karista ja niistä erittyä maahan terpeenejä, jotka ovat ruusuille myrkkyä.

Edellisvuoden versoilla kukkivat ruusut tekevät joskus jopa kolmen metrin vuosiversoja. Michael leikkaa ja siistii niitä haaroittumisen ja kukinnan edistämiseksi.
Kommentoi »