Maton valinta – 4 vinkkiä eri tiloihin
Sisustus
Maton valinta – 4 vinkkiä eri tiloihin
Maton valintaan vaikuttavat sisustustyyli, lattian väri, tila ja kalusteiden koko. Sopivin matto löytyy helpoiten, kun valintaa tehdessä kiinnittää huomioita muutamiin oleellisiin seikkoihin.
Julkaistu 21.10.2016
Avotakka
1. Maton koolla on merkitystä. Ruokailutilaan sijoitettava matto on liian pieni, jos ruokapöytä ei mahdu kokonaan sen päälle. Pituussunnassa maton tulisi olla vähintään 60 cm pöytää pitempi. Leveyssuunnassa maton on ulotuttava reilusti ruokatuolien alle. Esimerkiksi, jos pöydän koko on 80 x 160 cm, sopiva maton koko on 160 x 240 cm. Myös materiaalivalintoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Esimerkiksi juutti-, hamppu- ja sisalmatot ovat taas muodissa. Bali-matto ja William-tuolit, Affari. Samantyylinen Panama sisalmatto,Vm -Carpet.
2. Kokonaisuudesta tulee helposti lattea tai tunkkainen, jos maton ja lattian sävyt ovat samat. Matto on parhaimmillaan silloin, kun sen värit erottuvat selkeästi lattiasta. Valkoiselle ja vaalean puun väriselle lattialle sopivat mustavalkoiset, tummat sekä värikkäät matot. Huomioi värien lisäksi myös koko: oleskelutilaan ei kannata sijoittaa liian pientä mattoa, vaan sen tulisi olla sohvaa pitempi. Ganin Kilim Mosaïek-matto sekä pääkuvan Knotwork-matto, Catalina.
3. Tummaan lattiaan sopivat parhaiten siniset,vaaleat sekä pastellinsävyiset matot, jotka korostuvat lattiasta kauniisti ja samalla syventävät tumman pinnan sävyä. Perusväreistä esimerkiksi musta ja punainen saattavat puolestaan näyttää tummalla lattialla liian kovilta ja räikeiltä. Durkham-villamatto, Ellos.
4. Pelkistettyyn, vaaleita puupintoja suosivaan sisustukseen sopii muhkea nukkamatto, jossa on graafiset värit. Samaan tyyliin istuvat myös ryijyt ja pörröiset karvalankamatot. Väri- ja kuviovalintoja tehdessä kannattaa huomioida tilan koko: pienessä huoneessa toimii parhaiten yksivärinen tai liukuvärjätty matto. Kuviollinen matto saattaa helposti näyttää liian levottomalta. Suvanto-nukkamatto, Forme.

Lue lisää:

Kommentoi »