Materiaaliopas: villa
Sisustus
Materiaaliopas: villa
Lämpöä eristävä ja likaa hylkivä villa on ikisuosittu materiaali kodintekstiileissä.
Julkaistu 24.3.2015
Avotakka

Vaikka markkinoille on tulvinut uusia teknisiä materiaaleja, villa on säilyttänyt suosionsa läpi vuosisatojen niin sisustus- kuin vaatetusmateriaalinakin. Siitä valmistetaan esimerkiksi käsityölankoja, vaate- ja verhoilukankaita, mattoja sekä huovutusvillaa.

Mattojen valmistuksessa suositaan pitkää ja karkeaa kuitua, kun taas pehmeissä, ylellisissä huovissa käytetään merinolampaan hienolaatuista alusvillaa. Materiaalin jatkojalostuksen ansiosta esimerkiksi verhoilukankaiden kirjo on kasvanut paljon. 1970-luvulta tutut, karkeat sohvakankaat ovat saaneet rinnalleen upeita vaihtoehtoja.

Mikä villa?

Villasta puhuttaessa viitataan yleensä lampaasta saatavaan eläinkuituun. Lampaat keritään tavallisesti keväisin ja syksyisin, ja teurastettavista lampaista hyödynnetään nahka villoineen taljoiksi. Villan laatu ja käyttötarkoitus vaihtelevat lampaan rodun ja sen mukaan, mistä kohtaa eläintä kuitu on peräisin.

Yhdessä vuodassa saattaa olla jopa viittä erilaista kuitua. Eri laadut poikkeavat toisistaan hyvinkin paljon. Mitä kiharampaa villa on, sitä hienompaa kuitua siitä saadaan. Kihara sitoo itseensä ilmaa, joten se on myös lämpimämpää. Lisäksi siitä saadaan joustavampaa lankaa ja pehmeämpiä tuotteita kuin karkeasta, vähemmän kiharasta kuidusta.

Villan ja siitä valmistettujen tuotteiden laatua kontrolloi International Wool Secretariat -yhteistyöelin. IWS on tehnyt tunnetuksi kansainvälisiä villamerkintöjä. Merkit takaavat tuotteelle tietyt, samat ominaisuudet ympäri maailmaa. Woolmark-merkki kertoo, että tuote on sataprosenttisesti uutta, puhdasta villaa. Woolmark blend -merkistä sen sijaan voi päätellä, että tuotteessa on 50–99 prosenttia uutta, puhdasta villaa. Wool blend -merkki tarkoittaa, että villaa on 30–49 prosenttia käytetyistä materiaaleista.

Villan käyttö sisustuksessa

Joustavat villa- ja villasekoitekankaat sopivat erityisen hyvin kalusteiden verhoiluun. Mattomateriaalina villa on erinomainen, koska se eristää lämpöä ja hylkii likaa. Kudottuna tai neulottuna villa sopii torkkupeitteiksi ja koristetyynyiksi, lampaantaljat taas lämmittävät niin istuimilla kuin mattoinakin. Huovutetusta villasta tehdään istuinalusia, koreja ja tabletteja, jopa mattoja. Villasta valmistetut tuotteet sopivat kodin akustoiviksi elementeiksi, ja huovasta tehdäänkin usein tuotteita tähän tarkoitukseen.

Koska eri laatuja on niin runsaasti, villa käy yhdistettäväksi melkeinpä mihin vain. Pehmeyden tuntu korostuu kovien materiaalien rinnalla, joten esimerkiksi villakankaalla verhoiltu metallirunkoinen tuoli on aina toimiva yhdistelmä.

Villan hyviä ominaisuuksia ei voi kopioida.

Villan ominaisuudet

Plussat ja miinukset

+ ekologinen materiaali, jota voidaan käyttää uudestaan, ja se hajoaa luonnossa

+ luonnollisen rasvansa ansiosta hylkii kosteutta

+ pysyy kuosissaan eikä rypisty helposti

+ paloturvallinen materiaali

– villa ei ole kovin luja kuitu, joten sitä käytetään usein sekoitteena esimerkiksi polyamidin kanssa

Lue lisää:

Kommentoi »