Maikki perusti pihansa niittyalueet no dig -menetelmällä eli maata kaivamatta: ”Niityt edustavat minulle vapautta, rentoutta ja yllätyksellisyyttä”
Maikki Autio pitää kahden niittyalueensa villistä ilmeestä, mutta kitkee silti niiltä ei-toivotut kasvit: ”Niittyni ovat kuin hiusmallit, joita laitetaan kaksi tuntia, että lopputulos näyttäisi huolettomalta”, hän sanoo.
”Kontrolloidut puutarhat eivät ole minun juttuni. En ole sellainen ihminen, joka suunnittelisi kukkapenkit viimeisen päälle ja siirtelisi kasveja paikasta toiseen. Sen sijaan pidän niityistä. Ne edustavat minulle vapautta, rentoutta ja yllätyksellisyyttä. Siksi perustin kaksi niittyaluetta pihaani, joka vielä kymmenen vuotta sitten oli aika lailla puskittunut.
Löysin pienen punaisen omakotitalon, kun muutin Laitilaan työni perässä. Paikkakunta oli minulle vieras, eikä minulla ollut puutarhanhoidostakaan kokemusta. Ihastuin taloon, joka on hehtaarin tontilla.
Aikanaan piha oli ollut tunnettu upeista kukkaistutuksistaan. Sittemmin se oli jäänyt vähälle hoidolle. Viimeiset vuodet ennen muuttoani nurmikkoa oli leikattu talon ympäriltä, mutta muuten piha oli kasvanut umpeen. Tontti olisi ehkä tuntunut ihan liialliselta, jos minulla olisi ollut sen suhteen jokin tavoite. Sen sijaan näin puutarhassa seikkailun.
Ensimmäinen kesäni täällä meni pihaa siistiessä. Poistin pajut ja muut rohmut, jotka leviävät kaikkialle ja peittävät kaiken. Seuraavana syksynä perustin etupihalle kaksi isoa niittypenkkiä no dig -menetelmällä. Sen pointtina on, että maata ei kaiveta, koska se häiritsee maan pinnan alla eläviä organismeja. Kaivaminen myös vapauttaa ilmaan hiilidioksidia. Kaivamisen ja kääntämisen sijaan maata ruokitaan lisäämällä sen pinnalle vuosittain kerros kompostia tai katetta. No dig -meiningin myötä se, mikä kasvaa, kasvaa pihassani isosti. Omenapuideni alla lipstikka hujahtaa lähes kaksimetriseksi.
Niittypenkkieni kohdalla ei alkujaan kasvanut oikein mitään. Laitoin nurmikonkaltaisen päälle pahvia ja kärräsin sen päälle multaa. Tilaamani multakuorma oli yllättävän savinen, mutta päätin käyttää sen silti. Ostin monta erilaista niittysiemensekoitusta, koska en tiennyt, mikä savisella maalla menestyisi. Tein pohjat ja kylvin siemenet syksyllä.
Keväällä niitty alkoi itää. Penkeissä on kasvanut esimerkiksi puna-apilaa, päivänkakkaraa ja pietaryrttiä. Kuivien ja kuumien kesien jälkeen niissä kasvaa enemmän heinäkasveja. Viime kesä oli sateinen, joten odotan jännityksellä, miltä penkeissä tulevana kesänä näyttää. Jos jokin kohta kaipaa paikkaamista, voin laittaa siihen pahvia, multaa ja lisää niittysiemeniä.
Niittyni ovat kuin hiusmallit, joita laitetaan kaksi tuntia, että lopputulos näyttäisi huolettomalta. Nostan voikukat voikukkaraudalla ja poistan niittypenkeistä nokkoset, pajut ja villivadelmat. Nokkosia kasvatan kuitenkin erikseen talon edustalla olevassa aurinkoisessa kukkapenkissä. Jollekin muulle se saattaisi hyvän sijaintinsa vuoksi olla talon paraatikukkapenkki. Minä kerään kevään ensimmäisistä nokkosista syötävää. Kesän ajan teen lopuista lannoitetta.
Niittyni ovat öttiäisiä ja hyönteisiä varten. Voin poistaa kirvoja käsin, mutta jätän aina vähän jäljelle. Kasveja saa mennä toukkien suihin.
Pidän puutarhassani fiiliksestä, joka syntyy, kun kasvien kanssa menee myötäkarvaan. Kun niitä ei turhaan komentele, syntyy omanlaisensa kädenjälki. Esimerkiksi esikoita ilmestyy pihassani sinne tänne. Esikot voivat kuulemma kasvaa samalla paikalla vaikka 50 vuotta. Ne saavat olla puutarhassani sijoillaan, minä voin kiertää.”
Lue myös juttu Maikin koko puutarhasta: Kylän kuuluisan kukkatalon puutarha oli pusikoitunut pahasti – sitten sen pelasti puutarhanoviisi, joka ei aluksi ”erottanut persiljaa nokkosesta”
