”Täällä maa on ihan tomua. Puff vain se haihtuu tuuleen” – ylenpalttinen ruusutarha karussa saaressa on mykistävä näky

Perämeri on tyyni, poutapilvet maleksivat verkkaisesti taivaalla. Kun pystykorva Musti on asettautunut paikalleen veneen kokkaan, Lisbeth Kadenius työntää veneen irti rantahiekasta. Matti Kadenius käynnistää perämoottorin ja suuntaa keulan kohti Tornion edustalla olevaa Mustan saarta. Saaressa polku Kadeniusten kesämökille kulkee rantakoivikon läpi mesiangervojen ja rohtovirmajuurien vahvassa tuoksussa. Lopulta olemme perillä.

Tuntuu kuin olisimme astuneet johonkin toiseen todellisuuteen. Karun pohjoisen saaren keskellä kukkii lumoava ja runsas ruusutarha, Lisbethin taidonnäyte.

– Olen kotoisin Turusta ja viettänyt kesäni Paraisilla Turun saaristossa, mutta ihastuin paikkaan heti ensimmäisellä kerralla, kun Matti toi minut tänne. Hän on ostanut saaritontin isänsä kanssa jo 1960-luvulla.

Alkuun meillä oli kaiken maailman hienouksia, mutta pian tajusin, että ei puutarhasta tule hienoa, jos kasvit vain hädin tuskin sinnittelevät.

Ennen Kadeniukset viettivät pohjoisessa Matin kotiseudulla vain kesät, mutta lopulta he muuttivat sinne pysyvästi. Lisbethillä oli jo aiemmin ollut ruusutarha, jonne hän oli istuttanut hienoja, Suomen oloissa vain etelärannikolla menestyviä ruusuja. Erot Suomen ilmastoltaan suotuisimman seudun ja Peräpohjolan välillä tulivat nopeasti ilmi, kun Lisbeth alkoi rakentaa uutta ruusutarhaansa Mustan saareen VI-vyöhykkeelle.

– Kuvittelin, että lehtomaisesta rantakoivikosta löytäisin kunnon maata ruusuilleni, mutta ei sitä ole kuin ruokalusikallisen verran. Täällä maa on ihan tomua tai sitten kiveä. Puff vain se haihtuu tuuleen, kun sitä kuopaisee käteen ja puhaltaa.

Lisbet ja Matti ovatkin tuoneet saareen multaa talvisin traktorilla jäätyneen meren yli. Kesällä he lastaavat multasäkit veneeseen. Nykyään ruusuilla ja niiden seurassa kasvavilla muilla perennoilla ja pensailla on kasvualustana noin puolimetrinen kerros multaa. Alkukevään pitkiltä ja kylmiltä pohjoistuulilta 1 400 neliön puutarhaa suojaa aita.

Lisbeth on huomannut, että kasvit siirtyvät kernaasti kasvamaan toiseen paikkaan, jos niille tarjoilee huonoa ruokaa eli kehnoa multaa. Esimerkiksi ranskanruusu 'Iitin Tiltu' vaelsi omin luvin mieluisammalle kasvupaikalle. Löytöruusu 'Ruskela' taas teki valtavasti juurivesoja eräänä kuumana ja kuivana kesänä, mutta sadekesänä se oli tyytyväinen eikä työntänyt mullasta kuin muutaman vesan.

– 'Wasagaming'-tarhakurtturuususta sanotaan, että se leviää, mutta jos sen juurelle kasaa keväällä kunnon läjän kompostia, sillä ei ole syytä lähteä muualle, Lisbeth kertoo.

Elävänä todisteena 'Wasagaming' kukkii ylitsevuotavan runsaana jo kolmatta viikkoa Kadeniusten mökin vieressä. Sen hieman laventeliin vivahtavat vaaleanpunaiset ja ihanasti tuoksuvat kukat peittävät köynnöskaaren lähes kokonaan. Lisbeth on istuttanut kestävän kanadalaislajikkeen juurivesasta kasvattamansa toisen taimen hieman kauemmas ja tukenut sen lankojen avulla matalahkoksi ja leveäksi pensaaksi.

– Ei minua haittaa, vaikka kasvit leviävät. Ylimääräiset ruusujen lähettiläät pysyvät kurissa, kun hakkaan lapiolla pensaiden ympäri muutaman kerran kesässä. Sitä paitsi juurivesoista ja siementaimista saa kätevästi lisää kasveja uusille istutusalueille.

Yhtä mutkaton suhtautuminen Lisbethillä on muidenkin kasvien liiallisiin valloitusyrityksiin. Jos itsekseen ilmaantuneelle siementaimelle on käyttöä, hän siirtää sen mielestään sopivalle paikalle. Muiden taimien kohtalona on komposti, sillä hellämielisyydessä on Lisbethin mielestä riskinä se, että koko puutarha on pian täynnä vain jättipoimulehteä tai muuta helposti leviävää lajia.

Ruusujen lisäksi heinäkuisessa puutarhassa kukkii ja tuoksuu myös jasmikkeita sekä kokoelma perennoja ja kaksivuotisia kukkia, kuten keskenään sekoittuneita ukon- ja tarhatulikukkia, kermanvalkoisia sormustinkukkia, pulskaneilikoita, perhoangervoa ja ruusuruohoa. Lisbeth on valinnut ne sillä perusteella, että niiden olemus korostaa tai keventää ruusujen uhkeita muotoja. Yllättävän moni puutarhan kasveista on luonnonkasveja – päivänkakkaroita, valkoista peurankelloa ja maitohorsmaa sekä rohtovirmajuurta.

– Alkuun meillä oli täällä kaiken maailman hienouksia, mutta pian tajusin, että ei puutarhasta tule koskaan hienoa, jos kasvit vain hädin tuskin sinnittelevät näissä oloissa. Aloin valikoida niitä, jotka oikeasti menestyvät meillä. Kasvivalintojen pitää olla niin kestäviä, että saa nukuttua yönsä hyvin.