Marjo-Riitta ja Markku Lintula eivät tuo vanhasta kodistaan ainuttakaan huonekalua rakennuttamaansa Talo Lintulaan.

– Koti ei ole meille kokoelma huonekaluja. Huonekalut ostetaan johonkin tilaan ja käyttötarpeeseen. Nyt tila ja samoin tarpeet muuttuvat, joten tähän uuteen kotiin vanhat kalusteet eivät enää sovi, Marjo-Riitta kertoo.

Lintuloiden vanha koti on heidän itse 1986 Porin Reposaareen rakentaman punainen puutalo, jossa on valkoiset vuorilaudat, lasikuisti, harjakatto ja mäntylattiat. Uusi messutalo taas tuo mieleen yhtä aikaa Alvar Aallon ja 1960-luvun Kalifornian.

Mööpeleiden sijaan muuttokuormaan pakataan tunnelmaa ja merkityksellisiä asioita: rakkaita kirjoja, matkamuistoja sekä lasten lapsuudesta saakka säilytettyjä aarteita. Nämä asiat ja esineet eivät ehkä ole rahallisesti määriteltyinä arvokkaita, mutta Lintuloille ne ovat korvaamattomia.

Alunperin Lintuloiden oli tarkoituksena löytää sopiva kaupunkikoti Porista ja jättää vanha talo vapaa-ajan asunnoksi.

Kun sopivaa asuntoa ei tahtonut löytyä, Karjarannan asuntomessualue sai Lintulat harkitsemaan rakentamista uudelleen. Sijainti keskustan tuntumassa, aivan Kokemäenjoen rannassa, oli täydellinen. Reposaaren kakkoskotiin pääsisi kulkemaan melkein omalta takapihalta.

– Me emme halunneet rakentaa ollenkaan, emmekä varsinkaan asuntomessuille! Marjo-Riitta päivittelee.

Myös taloudelliset seikat tukivat messujunaan hyppäämistä.

– Vanhoilla osakehuoneistoilla on valtavat korjausvelat. Uudet asunnot puolestaan ovat Porissa sietämättömän kalliita laatuunsa nähden, ja osakkeen pintamateriaaleja olisi pitänyt kuitenkin vaihtaa mieluisiksi, koska kerrostaloasunnot ovat aina niin toistensa kaltaisia.

Viimeinen puoltoääni tonttianomuksen lähettämiseen tuli rakennusfirmaa pyörittävältä vävypojalta Jaakko Oksaselta, joka lupasi ottaa projektin hoitaakseen.

Hyvistä lähtökohdista huolimatta projekti ei kuitenkaan käynnistynyt odotusten mukaisesti. Pariskunnan tarpeita ja makua ymmärtävää arkkitehtia ei meinannut löytyä – ja pian olisi pitänyt päästä jo rakentamaan.

Viimeisenä keinonaan Marjo-Riitta marssi asuntomessujen toimistoon ja pyysi nähdä alueelle suunniteltujen talojen piirustuksia.

– Kahdessa talossa oli minusta ajatusta. Koska tiesin Markun matkojen takia joutuvani itse ottamaan suurimman vastuun rakennuttamisesta, valitsin piirrosten perusteella arkkitehdin, jonka kanssa arvelin yhteistyön luonnistuvan paremmin.

Kyseinen arkkitehti oli Kirsti Kanerva. Lintulat löysivät nopeasti yhteisen sävelen suunnittelijan kanssa, ja arkkitehdin löydyttyä muutkin palaset alkoivat lokahdella kohdilleen: sisustussuunnittelijaksi saatiin Sari Huhtamaa ja pihan suunnittelusta vastasi Marita Wallin. Unelmajoukkue alkoi olla koossa.

– He kaikki lähtivät innolla mukaan. Tästä tuli meidän kaikkien yhteinen projektimme.

Lintulat halusivat säilyttää Talo Lintulassa myös vanhasta asunnosta tuttua henkeä. Esimerkiksi värimaailma ja muutamat harkitut yksityiskohdat, kuten puiset ikkunapuitteet, yhdistävät sekä vanhaa että uutta kotia. Suunnitteluvaiheessa Marjo-Riitta kuvaili tiimilleen tarkasti tavoiteltavaa tyyliä, mutta vanhaan kotiinsa hän ei suunnittelijoita kutsunut.

– En halunnut johdatella heidän ajatuksiaan. Vaikka tiedänkin, mitä haluan, olen silti avoin muiden ehdotuksille ja uusille näkökulmille.

Ensimmäinen materiaalivalinta Talo Lintulaan oli norjalainen Boen-tammiparketti. Sen Markku ja Marjo-Riitta löysivät jo ennen kuin talon suunnittelua oli aloitettu. Kun molemmat olivat päätöksestä harvinaisen yksimielisiä, lattiavalinta oli tehty ennätysnopeasti.

Koko sisustusprojektia Marjo-Riitta ei olisi kuitenkaan pystynyt hoitamaan yksin pitkien työpäivien lomassa. Ilman sisustussuunnittelijan apua se olisi kestänyt ikuisuuden.

– Sari ymmärsi heti, millaista tyyliä ajan takaa. Hän toi näytille aina muutamia vaihtoehtoja, joiden perusteella tein materiaali- ja sisustusvalinnat. Verkostojensa avulla hän hankki tavaroita, joita ei tavallisissa kaupoissa näkynyt. Olin esimerkiksi itse etsinyt olohuoneeseen tietyn tyylisiä nojatuoleja, tuloksetta. Sari kuitenkin löysi juuri oikeanlaiset, Marjo-Riitta kiittää.

Sisustuksen jokainen yksityiskohta on mietitty käytännöllisyyden kannalta. Lattialla on mahdollisimman vähän kalusteita – ja nekin helposti siirreltäviä – jotta robotti-imuri pääsee kulkemaan hyvin ja huoneet on helppo mopata. Jopa olohuoneen sohvattomuus on suunniteltua.

– Kokemukseni mukaan isollakin sohvalla istuu useimmiten mukavasti vain kaksi henkeä. Myös juttelu rivissä istuen on vaikeaa. Pyörivät tuolit antavat mahdollisuuden seurustella kasvotusten. Lisäksi istumasuuntaa voi kääntää tarpeen mukaan takkaa, ruokapöytää ja televisiota kohden, tai vaikka suoraan ulos ihanalle terassille.

Talo Lintulan sisustuksessa on käytännöllisyyden lisäksi pyritty myös mahdollisimma ajattomiin ratkaisuihin.

– Mistään ei saa näkyä, että talo rakennettiin 2018 asuntomessuille! Jos joku joskus yritti myydä meille tuotettaan sanoen, että tämä on nyt in, niin sitä me emme ainakaan ottaneet.

Asuntomessuilla näkyvä sisustus ei ole kaikilta osiltaan vielä lopullinen. Päätös tehtiin tarkoituksella.

– En halunnut näyttää ihmisille kokonaan valmista kotiani. Siksi osa messukalustuksesta on vain lainassa.

Perheet pääsevät muuttamaan messutaloihinsa 16. elokuuta. Lintulat eivät kuitenkaan aio kiirehtiä.

– Muutamme sitten, kun siltä tuntuu. Ehkä vasta jouluksi. Haluan ottaa etäisyyttä messuihin, sillä niiden ajan Talo Lintula on ollut kaikkien koti. Haluan, että se ehtii vielä muuttua takaisin meidän kodiksemme, ennen kuin muutamme sinne.