Liekittämisen salat
Ruoka
Liekittämisen salat
Liekitettäessä eli flambeeratessa ruoan päälle kaadetaan vahvaa alkoholia, joka sytytetään palamaan. Alkoholi palaa ruoasta pois, mutta jäljelle jää makua.
Julkaistu 1.3.2005
Maku

Liekittäminen ei ole ruoan kypsentämistä, vaan maun loppusilaus. Liekit sinänsä eivät mausta ruokaa, vaan tärkeintä on juomasta jäävä aromi.

Liekitys on yllättävän helppoa, kunhan muistaa muutaman niksin. Näyttävä toimenpide antaa juhlavuutta monenlaisiin ruokiin. Kokeile liekittää vaikkapa pihvit viikonlopun kunniaksi. Liekitetykseen käytettävän juoman on sisällettävä riittävästi alkoholia syttyäkseen. Noin 40-prosenttiset aromikkaat juomat, kuten konjakit tai brandyt sopivat liekitykseen hyvin ja väkevät liköörit ovat mainioita jälkiruokien maustajia.

Huomaa, että monet makeat liköörit eivät sisällä tarpeeksi alkoholia. Vodkalla ei kannata liekittää, sillä se ei jätä jälkeensä makua juuri lainkaan. Viskejä sen sijaan kannattaa kokeilla vaikkapa juuri lihan liekittämisessä ja erilaiset maustetut viinat kuten gini ja anisviinat antavat hauskaa makua esimerkiksi äyriäisille.

Liekittäjän muistilista 1. Älä koskaan liekitä ruokia käynnissä olevan liesituulettimen alla. Tuulettimen hormiston rasva ja pöly syttyvät helposti palamaan ja seuraukset voivat olla tuhoisat. Kaikkein turvallisinta on liekittää avoimessa tilassa. Muista varoa myös hiuksia ja partaa. 2. Liekitettävän ruoan tulee olla kuumaa, jotta alkoholi palaa kunnolla. 3. Älä koskaan kaada ruokaan lisää alkoholia suoraan pullosta kesken liekityksen, sillä pullo voi imaista liekin sisäänsä. 4. Hämärrä valaistusta, jotta liekitys näkyisi. Alkoholi palaa sinisellä liekillä, jota voi olla vaikea nähdä tavallisessa valossa. 5. Älä liiaksi pelkää liekkejä, vaan valele ruokaa palavalla alkoholilla, jotta mahdollisimman suuri osa alkoholista palaisi pois. Jos haluat ruokaan jäävän alkoholin makua, tukahduta tuli esimerkiksi kannella. 6. Kun kaikki alkoholi on palanut, ruoka on valmista.

Kokeile näitä

*Sambuca con la mosca on perinteinen tapa tarjoilla anislikööriä sambucaa. Pureskele suussa muutama kahvipapu, sytytä snapsilasillinen sambucaa palamaan ja tukahduta tuli vaikkapa lautasella. Nauti saman tien. *Liekitetyt munuaiset olivat 60-luvulla arvostettua ravintolaherkkua, ja niitä kannattaa kokeilla nykyäänkin. Paista ohuiksi viipaleiksi leikatut munuaiset pannulla voissa valkosipulin ja sipulin kanssa. Liekitä munuaiset konjakilla ja tee kastike kermasta ja sinapista. Mausta viherpippurilla. *Kokeile katkarapujen liekittämiseen giniä. Aniksen vivahteen meren herkuille antaa Pernod tai Sambuca. *Anisviinoihin kuuluvan absintin juomiseen liittyy myös liekitysrituaali. Absintti kaadetaan lasiin sokeripalan läpi, joka on nostettu lasin päälle reiälliseen absinttilusikkaan. Alkoholia imenyt sokeripala sytytetään tuleen ja lopuksi karamellisoitunut sokeri sekoitetaan absinttiin.

Kommentoi »