Mikä on lapsuudenkotisi historia?
Äiti ja isä olivat arkkitehteja. He suunnittelivat ja osittain rakensivat lapsuudenkotini. Ensimmäiset muistoni talosta ovat rakennusvaiheesta. Työmaalla oli kaikki pikkupojan unelmajutut: hiekkakasoja, nauloja ja laudanpätkiä. Olin kolmevuotias kun muutimme taloon. Asuin siinä täysi-ikäiseksi. Vanhempieni kuoltua vain muutamaa vuotta myöhemmin perin talon ja remontoin sen itselleni. Opiskelin silloin arkkitehdiksi ja ymmärsin, miten hyvä pohjapiirustus ja toimivat neliöt talossa oli.
Mitä muistat asuinalueesta?
Helsingin Tammisalossa oli jo 1980-luvulla paljon omakotitaloja, mutta siellä ei ollut niin ahdasta kuin nyt. Meidän talo oli ensimmäinen, jonka isä suunnitteli Tammisaloon. Se oli outolintu, mutta ainakin kaverit löysivät perille helposti, kun taloa vähän kuvaili.
Mikä oli lempipaikkasi?
Lapsena se oli ehkä yläparveke. Siinä oli jotain samaa vetovoimaa kuin puuhun tehdyssä majassa. Parveke oli puiden latvojen tasalla, ja siellä sai olla rauhassa.
Mitä lapsuudenkotisi opetti sinulle?
Talossa oli aina jotain kesken. Ehkä siitä on jäänyt halu tehdä kaikki kerralla valmiiksi yksityiskohtia myöten. Tiedän, että työt voivat muuten jäädä vuosiksi roikkumaan.
Olisitko halunnut muuttaa jotain?
Lapsuudessani kellariin piti mennä aina ulkokautta. Kun remontoin talon myöhemmin itselleni, puhkaisin lattian ja rakensin kellariin portaat sisäkautta. Yläkerran takkahormissa oli vanhempien jäljiltä neljää eri tiililajia, joista rappasin kolme piiloon.
Mitä talolle kuuluu nyt?
Päädyin lopulta luopumaan talosta. Ajattelin sen sopivan paremmin jollekin perheelle. Kun vien muistot mukanani muualle, talo on kuitenkin vain rakennusmateriaaleja.
