Millainen historia alueella ja talolla on?
Niiralan asuinalue rakennettiin sodan jälkeen kerralla. Siellä oli tyyppitaloja isoilla, puutarhamaisilla tonteilla. Vuokrasimme puolet pienen tyyppitalon alakerrasta iäkkäältä pariskunnalta, joka myös asui talossa. Yläkerrassakin oli pari vuokralaista.
Millaisia hauskoja muistoja sinulla on talossa asumisesta?
Tykkäsin lämmittää paitani öljylämmitteisen kamiinan päällä ennen koulua. Eräänä aamuna kamiinasta kuului kova pamaus, ja se tupsautti nokea kattoon asti. Voinkeltaiseen angorapuserooni oli palanut kiinni raidat kamiinan ritilästä. Kun pidin paitaa itseäni vasten, mustat jäljet näyttivät aivan kylkiluilta. Ulvoimme kaikki naurusta!
Mikä oli lempipaikkasi?
Luonnon aarreaitta. Kotipihassa olin aina jotenkin tietoinen siitä, että sen puut ja pensaat eivät olleet omia, joten olin mieluiten tyttökaverini pihalla. Kaikki leikkimahdollisuudet piti tutkia tarkkaan. Söimme ruusunmarjoja ja orapihlajan marjoja ja seurasimme vuodenaikoja. Pihoilla oli omenapuita ja marjapensaita ja syksyisin valtavasti kehäkukkia.
Mitä lapsuudenkotisi opetti sinulle?
Lähinnä siitä ajasta jäi hyvä mieli. Maailma tuntui valtavalta ja jännittävältä. Perheessä saattoi tapahtua ikäviä asioita, mutta lapselle se oli ihana asuinalue. Ympäristö ja sosiaaliset suhteet olivat rikkaita. Kun muutimme keskustaan kerrostaloon, muita lapsia oli edelleen paljon, mutta ne olivat kyräilevämpiä. Pihakin oli kivinen.
Mitä talolle kuuluu nyt?
Vilkaisin sitä joskus huvikseni Google Earthista. Väri oli vaihtunut, mutta muuten talo ja alue näyttivät hyvin samanlaisilta. Ehkä talot on jotenkin suojeltu. Ainakin Niirala on arvostettua asuinaluetta nykyään.
