”Tonttujen seurassa elämä ei ole niin vakavaa” – Katri huovuttaa villasta hurmaavan ilmeikkäitä tonttuja

Kun aloitan tontun huovuttamisen, en tiedä kuka sieltä on tulossa. Joskus on ajatus, teenkö tyttöä vai poikaa, mutta voikin tulla poika, vaikka yritin tyttöä. Keksin jokaiselle nimen ja persoonan. Jos mietin sitä, se ei tule. Mutta jos en mieti, se vain syntyy. Varsinkin ottaessani kuvia saatan myös puhua tontuille.

Eläydyn tonttujen maailmaan. Pienet asiat ovat tontuille tärkeitä – kun sataa lunta tai kun he saavat käyttöönsä vaikkapa kynttilänpätkiä. Toisaalta tonttujen kautta näkyy elämän koomisuus, sellainen asenne, ettei tämä ole niin vakavaa. Osa tekee pikkuisen sarkastisia heittoja. Saatan vastata, että älä naureskele siinä.

Hiukset Katri töpöttelee tontulle pitkistä villahaituvista. Tontun vartalo muotoillaan rautalangasta, joka päällystetään vanulla ja kieputetaan langalla. Päällimmäiseksi huovutetaan vaatteet. Tontuissa käytettävistä sävyistä harmaa ja luonnonmusta ovat luonnollisia värejä, ihoa varten villa värjätään kehräämössä. Katrin käyttämä kehräämö on tarkka siitä, että villa on lähtöisin hyvissä oloissa eläviltä lampailta.

Pirtti on rakennettu vuonna 1882, eteinen ja kamari myöhemmin ja keittiö viimeiseksi. Paljon sopivampaa miljöötä kotitontuille ei voisi kuvitella.

Käsityöt ovat kuuluneet Katrin elämään aina. Hän ompeli lapsena käsin nukkeja sukkahousuista ja kangaspaloista. Ennen neulahuovutuksen oppimista Katri teki neulottuja enkeleitä ja käpytonttuja. Tontut syntyvät kamarin eli työhuoneen pöydän ääressä. Katri tekee tonttuja usein iltaisin, kun torpan askareet on hoidettu.

Asumme vanhassa torpassa, ja päivät menevät perusaskareissa. Kannan vettä, pidän tulta uuneissa, laitan ruokaa, lämmitän saunaa ja siivoan. Luova tontuntekijä, koira ja puulämmitys sotkevat kotia aika paljon.

Ennen meillä oli rintamamiestalo Sastamalan keskustan tuntumassa, mutta siellä oli liikaa tekniikkaa. Kun tämä torppa tuli myyntiin vuonna 2019, tiesimme, että nyt on se hetki. Tuntui, että paikka on meille tarkoitettu. En olisi osannut niin omanoloista paikkaa kuvitella. Alkuun jännitti, miten tällaisessa talossa pärjää, mutta siihen tottui nopeasti.

Olin halunnut irti oravanpyörästä ja olla vain mummona mökissä. Kun näin yksin saaressa asuvasta 87-vuotiaasta Dorasta kertovan dokumentin Ulkosaariston uskomaton Dora, palaset loksahtivat: niin minäkin tahdoin elää. Ja olen elänytkin sen jälkeen. Ihailen yksineläviä mummoja, jotka pärjäävät pienissä mökeissä omin avuin. Itse en tosin haluaisi olla yksin. Olen kiitollinen, että saan jakaa elämän torpassa puolisoni Jarkon kanssa. Viljelen perunaa ja porkkanaa, ei ole kiire, voi kahvitella ja tarkkailla säätä. En ole koskaan ollut näin onnellinen. Vähän kuin olisimme koko ajan mökillä. Ei se helppoa ole, pitää uskaltaa tarttua toimeen ja osata monenlaista.

Olimme mieheni kanssa pitkään yrittäjiä. Viimeksi työskentelin ravintoneuvojana ja tein vuoroja luontaistuotekaupoissa. Mieheni järjesti perinnehoitoihin liittyviä kursseja, joissa autoin. Nyt teemme vain sen verran töitä kuin tarvitsee. Torpassa elämisen kulut ovat pienet.

Katri Haapanen elää 1800-luvun torpassa ilman juoksevaa vettä, sisävessaa tai suihkua. Hän kertoilee Marja­mäen torpan kuulumisia Instagramissa suositulla @marjamaentarinoita-tilillä.

Katri keksii jokaiselle tontulle nimen ja tarinan. Hän kuvaa tontut myyntiin ja saattaa kuvailla, kuinka tonttu on tullut koputtamaan ovelle ja pyytänyt potkukelkkakyytiä. Tai kuinka Sirkka-tonttu on kolis­tellut astiankuivaustelineessä ja etsinyt kuuppaa mäenlaskua varten.

Ensimmäiseksi tonttu saa kasvot. Villa tökitään kiinni neulalla. Katri käyttää suomalaisen lampaan villaa.

Aloitan tontun tekemisen yleensä päästä. Ensin pyöritän vanun kovaksi palloksi narulla, sitten alan kasata villaa sen päälle. Silmät ovat maalattuja helmiä. Ilmeikkyyden salaisuus on luomissa. Joskus tulee hassuja tonttuja, joissa ei ole oikeaa henkeä, ne eivät vain syty eloon.

Menin kansalaisopiston taidenukkekurssille vuonna 2017, ja siellä oli samaan aikaan käynnissä neulahuovutuskurssi. Kokeilin, vaikka olin varma, etten osaa tehdä mitään. Muut olivat tehneet hienoja töitä, ja näytti kummalliselta, miten neulalla tökkimällä voi saada jotain sellaista aikaiseksi. Innostuinkin kunnolla, nyt löytyi oma juttu! Neulahuovutus on loppujen lopuksi hirveän yksinkertaista. Tarvitaan vain neula ja alusta.

Tonttujen tekeminen on vauhdikasta. Aiemmin jäin odottamaan oikeaa hetkeä mutta nykyään vain päätän, että teen. Huovuttamiseen tuli automaatiota, tekeminen on virtaava tila. Kuuntelen samalla äänikirjoja tai joskus katselen sarjoja.

Huovuttamisella on kiintiö. Määräänsä enempää ei voi tehdä, muuten tontuista tulee oudon näköisiä. Nyt tiedän, että siinä vaiheessa pitää lopettaa, kun pistän sormeen tai neula katkeaa.

Tontut ovat olleet aina Katrin innostuksen ja kiinnostuksen kohteena. ”Kansanperinteessä tontuilla on pitkälle ulottuva historia. Tonttu liittyy tontti-sanaan, ne olivat tontin haltijoita. Minullekin tontut ovat kodinhaltioita, joulutonttuperinne on tullut vasta 1800-luvulla.”

Tonttujen kuvaaminen on Katrille ihanaa leikkimistä. Ahto-tonttu on päässyt keikkumaan torpan ovikranssiin. ”Tontusta luopuminen on aina haikeaa, mutta samalla on ihanaa, kun tonttu löytää kodin”, Katri kertoo. Hän saa usein kuvia tontuista uusissa kodeissaan ja ilahtuu, kun aikuiset lähtevät leikkiin mukaan.

Katri kulkee usein korin kanssa ympäri pihaa ja metsää ja asettelee tonttuja kuvattavaksi. Tonttujen valokuvaukseen pätee Katrin mukaan sama kuin ihmisten kanssa: tietystä kulmasta tonttu näyttää parhaat puolensa, toisesta taas korostuvat vaikkapa silmäpussit.

Marjamäen torpan oma kotitonttu Mauri on muita tonttuja suurempi. Välillä se tuntuu Katrin mielestä niin elävältä, että se pitää laittaa komeroon hetkeksi piiloon.

Haluaisin tuoda entisaikojen arvoja tähän päivään, esimerkiksi luonnon, metsien ja suurten puiden arvostamista. Aiemmin luonnon kanssa elettiin symbioosissa, kunnioitettiin haltioita. Metsältä pyydettiin, eikä vain otettu omin luvin. Tontut ilmentävät jotain viattomuutta ja kauneutta.

En ole uskaltanut haaveilla käsityöläisyydestä, enkä oi­keastaan pyri elämässä mihinkään, siitä tulee keveys. Kun väistyy elämän tieltä, elämä muotoutuu, se tietää paremmin. Olen elämässä elänyt sen mukaan, mitä milloinkin aukeaa.

Olen hirveän kiitollinen, että pystyn tekemään tonttuja ja saan elää rauhassa, se tuntuu lahjalta. Jos minun kohtaloni on olla tontuntekijä, olen onnellinen siitä.

Lue myös: Katri ja Jarkko nauttivat joulurauhasta satavuotiaassa Marjamäen torpassa – kurkkaa tunnelmalliseen mökkiin