Lumiset puut kaartuvat punaiselle torpalle johtavan tien ylle. On pakkaspäivä Sastamalassa, ja pihaportille juoksee vastaan koira, joka vauhdilla kääntyessään pöläyttää ilmaan pilven puuterilunta. Pihan poikki astelee vastaan Jarkko Haapanen, torpan nykyinen isäntä. Torpan emäntä Katri on jo pihalla pitämässä tulia kivipaikalla.

Nykyhetki katoaa hetkeksi olemasta. Siltä pariskunnastakin usein tuntuu.

– Kuulostaa ehkä hassulta, mutta joskus meistä tuntuu, että aika on mennyt taaksepäin, Katri hymähtää.

Marjamäen torpaksi nimetty paikka päätyi Katrin ja Jarkon omistukseen neljä joulua sitten. Molemmat olivat väsyneet kiireiseen elämään, ja satavuotias torppa tarjosi mahdollisuuden hidastaa tahtia.

– Täällä käyttövesi nostetaan kaivosta pumppaamalla, ja saunalle kannamme pesuveden vanhasta arkkukaivosta. Ulkohuussi toimii mainiosti kovillakin pakkasilla, Jarkko kertoo.

Torppa on rakennettu vuonna 1882. Jotta sen tarina voisi jatkua, nykyiset omistajat päättivät remontoida päärakennuksen kuntoon. He purkivat osan kammarista, pirtin puolen lattiaa ja kattoa sekä eteisen alapohjaa myöten. Myös hirsiä jouduttiin korjaamaan.

– Siihen otimme apuvoimiksi Suomen hirsiperinteen. Muutoin olemme itse olleet remonttivoimana, Jarkko kertoo ja Katri jatkaa:

– Päätimme opetella perinnerakentamisen salat, sillä täällä niille on aina tarvetta!

Remontissa Katri ja Jarkko oppivat tuntemaan torpan joka nurkan, kattorakenteet ja myös alapohjan talon alla kontatessaan. Katri myöntää, että remontin keskellä ei aina ollut helppoa. Välillä yllätykset ja suuri työmäärä saivat purskahtamaan itkuunkin.

– Mutta sen jälkeen tuli nauru ja tunne siitä, että on ainakin elossa.

Katrille ja Jarkolle syntyi vahva suhde rakennukseen, koska he sahasivat käsisahalla kaiken rakennukseen lisätyn puutavaran.

Tänä vuonna Haapaset viettävät torpalla jo neljättä joulua. Liedellä porisee ”salaisella reseptillä” tehty riisipuuro, jonka sekaan laitetaan keittämisen loppuvaiheessa paksua kookoskermaa. Lieden alla pidetään tulta aamukahvihetkestä iltateehen saakka, ja joulun alla radiosta soivat kauneimmat joululaulut.

– Minulle rakkaimmat niistä ovat On hanget korkeat nietokset ja En etsi valtaa loistoa, Katri kertoo.

Pirtistä on muotoutunut Haapasten lempipaikka. Ikkunan edessä Katri huovuttaa ympäri vuoden tonttuja, jotka matkaavat uusiin koteihinsa ympäri Suomea. Taiteilija on varma siitä, että tonttuväellä on oma tahto, miltä ne tulevat näyttämään: jokainen on oma persoonansa.

Torppa on muutenkin tarinoita täynnä, ja joulun alla niiden voima vahvistuu. Katri kertoo, että esimerkiksi kaadettavaksi pääsevä kuusi saa tiedon joulukuusen virasta jo hyvissä ajoin.

– Uskomme, että pysymme tällä tavoin hyvissä väleissä metsän väen kanssa, Katri kertoo.

JOulusaunassa Katri ja Jarkko käyvät jo aatonaaton iltana. Kun he sitten heräävät jouluaattoon, ensimmäisenä laitetaan hellan alle valkea ja riisipuuro hautumaan. Myös lintuystävien tavallista paremmasta joulutarjoilusta huolehditaan.

Kahdeltatoista on aika kuunnella joulurauhan julistus, ja päiväkävely tehdään Tytti-koiran kanssa hiljaisella kylänraitilla. Pian onkin pihakahvin aika, jotta sen jälkeen päästään päiväunille pirtin sivustalevitettävälle sohvalle.

Katri kertoo, että aattoillan kruunaavat vanhalle talonpoikaispöydälle katettu jouluruoka ja ohjelmanumero, lahjojen avaaminen. Yleensä paketeista paljastuu jotain itse tehtyä tai vanhoja aarteita.

Hiljainen musiikki myötäilee talon tunnelmaa. Ikkunat ovat peittyneet kuurankukista, ja niiden läpi näkyvät hiljalleen lepattavat kynttilänliekit. Olisi mahdotonta sanoa, mitä vuosikymmentä tai aikaa metsän keskellä olevalla torpalla eletään. Katri ja Jarkko eivät käytä sähkön tuomia valolähteitä kuin välttämättömissä tilanteissa.

– Olemme onnellisia, kun saamme nauttia joulurauhasta omassa pienessä torpassamme luonnon rikkauden ympäröimänä. Vähemmän on enemmän, Katri sanoo hymyillen.

Rauhaa torpalla on todellakin tarjolla.

– Sytytämme ulkotulia palamaan tien varteen, jos joku ohi ajaessaan niistä ilostuisi. Tosin on kyllä ihme, jos kaksi autoa illan aikana ohi ajaa, Jarkko sanoo ja nauraa.

Juttu on julkaistu Meidän Mökki -lehdessä 11–12/2022.