
Tulppaaniharrastukseni alkoi tavallisesti: ostin tulppaaneja täydentämään perennapenkkieni kukintaa. Laajemmaksi homma äityi, kun päätin täyttää koko kymmenmetrisen perennapenkin tulppaaneilla. En olisi millään malttanut odottaa kevääseen. Kun kaikki nuput vihdoin rävähtivät auki, haukoin henkeäni. Tuntui että kukkameri vain jatkui ja jatkui. Taisin ottaa tuona keväänä ennätysmäärän kuvia.
Joka syksy minuun iskee hulluus ja ostan suuret määrät uusia sipuleita. Satsaan erikoisiin lajikkeisiin ja villitulppaaneihin. En viitsi tehdä istutuskarttoja, joten talven jälkeen luvassa on yllätys. Unohdan aina mitä ja minne olen istuttanut.
Rakastan leikkiä väreillä. Tuntuu kuin maalaisin puutarhassa.
Tulppaanien määrä vaihtelee vuosittain. Meillä on melko vähän myyriä, mutta joka vuosi sipuleita katoaa. Jalostetummat lajikkeet taantuvat nopeasti, joten ikinä ei voi tietää, moniko niistä kukkii uudestaan. Istutan suunnilleen kaksisataa uutta sipulia joka syksy. En ole ikinä laskenut tulppaaneja, mutta satoja niitä täytyy olla. Istutus on terapeuttista puuhaa.
Mikään ei ole upeampi tunne kuin kevään kukkaloiston aiheuttama euforia. Tulen onnelliseksi jo, kun tiedän mikä puutarhassa odottaa. Rakastan leikkiä väreillä. Tuntuu kuin maalaisin puutarhassa. Kukat myös rauhoittavat vilkasta mieltäni, joka onneksi hiljenee puutarhassa. Se on minulle tosi tärkeää.
En usko, että osaisin elää ilman puutarhaa. Joskus kyllä manaan, kun unohtuneita sipuleita löytyy marraskuussa. Rautakanki on ollut paras apu routaisen maan kanssa. Hyvin ovat vihoviimeisetkin maahan saadut sipulit kukkineet.
Tulppaaneja kasvaa nykyään kaikissa pihani perennapenkeissä. Suurin osa sipulikukista on istutettu kaikenkirjaviin ryhmiin. Suosikkini on tummien ja valkoisten tulppaanien yhdistelmä, mutta olen alkanut himoita erikoisempia lajikkeita. Ripsureunaiset ja vihreäraitaiset tulppaanit ovat ihania! Tykkään yhdistellä myös lilja- ja papukaijatulppaaneja.
Toukokuun värikäs kukinta on parasta mitä tiedän, kun sielu kaipaa herättelyä värittömän talven jäljiltä.
Katin vinkit tulppaanien kasvatukseen
Valitse kestävä lajike
Kestävimpiä ovat darwintulppaanit ja kasvitieteelliset tulppaanit, jotka nousevat vuodesta toiseen. Pitkälle jalostetut lajikkeet kukkivat vain 1–3 kesää.
Istuta tuoremultaan
Tulppaanit viihtyvät läpäisevässä ja tuoremultaisessa maassa. Sipulikukat eivät menesty happamassa kasvualustassa. Istuta tulppaaneja perennapenkkeihin ja pensaiden juurille. Silloin maa on jo valmiiksi muokattu. Hyvässä pohjassa on sekaisin puutarhamultaa ja hiekkaa.
Lannoita keväällä
Perennoille, pensaille ja sipulikukille sopii sama lannoite.
Anna lakastua rauhassa
Leikkaa siemenkodan alku pois, kun kukinta on ohi. Anna lehtien lakastua rauhassa ja poista ne vasta kuihtumisen jälkeen.