
"Värjäsin munat Wiltonin pastaväreillä. Keitin munat ensin normaalisti ja sitten laitoin munat juomalaseihin, joissa oli pastaväreillä värjättyä vettä ja tilkka (ehkä pari teelusikallista) etikkaa. Väri tarttuu melko nopeasti valkoiseen munaan, ja värjäysaika vaikuttaa myös lopputulokseen. Vaaleita sävyjä saa siis tehtyä, kun muna on vähemmän aikaa vedessä. Värjättyjä vesiä voi myös sekoittaa keskenään, joten jo muutamalla värillä saa oikeasti paljon eri värejä." -Hanna Nikama
"Maalasin pääsiäismunat vesiväreillä vihreiksi ja piirsin piikit ohuella mustalla tussilla. Kukat on tehty silkkipaperista rytistämällä. Munakuppeina olevat ruukut ovat pieniä istutusruukkuja puutarhaliikkeestä." -Satu Hellström
"Mustat muovimunat on ostettu askartelukaupasta, ja niissä oli ripustuslenkit valmiina. Muniin piirrettiin valkoisella tussilla kuvioita ja ripustuslenkkeihin laitettiin myös pidemmät narut. Eli pääsiäismunat olivat tosi helppoja tehdä!" -Mari Verronen
"Pääsiäismunat ovat tyhjäksi puhallettuja kananmunia. Maalasin ne pienellä siveltimällä ilman mitään sen suurempia suunnitteluja tai luonnosteluja, maalina toimivat siniset ja valkoiset Liquitex ink -musteet. Ammattitasoisilla musteilla voi tehdä vaikka mitä! Pääsiäismunien maalaus on tosi koukuttavaa ja kivaa puuhaa – maalaan joka vuosi uusia munia ja kivoimmat laitan joskus talteen tyhjiin munakennoihin." -Helka Rissanen
"Asetelmassa on Meri- ja Oona-tyttärieni vesiväreillä maalaamia perinteisiä tyhjäksi puhallettuja kananmunia ja niiden seassa on Pentikin pääsiäismunalajitelma. Erityisen rakasta ja arvokasta asetelmassa on se, että tyttäreni ovat maalanneet nämä pääsiäismunat yli 20 vuotta sitten aivan pikkutyttöinä. Olen säilyttänyt niitä pakasterasiassa hellävaroen. Joka pääsiäinen asettelen ne Arabian Tosca-lautaselle tuomaan pääsiäistunnelmaa kotiimme." -Päivi Laakso-Katajamäki
"Tein koristelut askartelukaupasta ostettuihin pääsiäismuniin servieteillä. Leikkasin servieteistä halutut kuviot ääriviivoja myöten ja revin paperista kerroksia pois niin, että vain ohut päällimmäinen kerros jäi jäljelle. Kiinnitin serviettikuviot munan pintaan lakalla. Joihinkin muniin lisäsin liimapyssyllä koristeita." -Anniina Kangas
"Nämä origamipaperista tehdyt munat syntyvät näin: munat tyhjennetään, huuhdotaan ja kuoret kuivatetaan. Jokainen munankuori mitataan – käytän tähän apuna lankaa, johon merkitsen ympärysmitan kumpaankin suuntaan. Valitaan origamipaperit ja leikataan ne kullekin munankuorelle oikean kokoiseksi. Paperit hapsutetaan niin, että keskelle jää pituussuunnassa ehjä kaistale. Hapsut muotoillaan suippenemaan niin, että hapsut eivät liisteröitäessä mene munankuoren kapeammista päistä kovin paljon päällekkäin. Jos haluat, liimaa tässä vaiheessa ripustuslanka. Liimaa liisterillä paperi paikalleen muonankuoreen asettelemalla jokainen hapsu kerrallaan. Anna kuivua. Lakkaa useaan kertaan, välillä kuivatellen. Lakkaan itse munan yleensä kahdeksan kertaa. Hakusanalla "washi egg" löytyy ohjeita ja videoita. Origamipaperit soveltuvat tähän hyvin, sillä värit eivät leviä ja paperin paksuus ja muut ominaisuudet ovat useimmiten juuri sopivat." -Kaisa Hokkala
"Tämän iloisen pääsiäismunan maalasi tyttäreni Aivi, 10, vesiväreillä ja vapaalla kädellä." -Sohvi Laine
"Valitsin aiheeksi Pokémonin, koska olen hyvin innokas Pokémon Go -pelaaja. Saavutin äskettäin pelin suurimman tason eli levelin 40. Kaikki hahmot eivät mielestäni sovellu muniin, koska monilla on paljon raajoja, siipiä, häntiä, korvia tms. ulokkeita ja niitä on hankala toteuttaa. Lähdin siis liikkeelle kartoittamalla mitkä hahmot "taipuisivat" kananmunan muotoihin. Hahmottelin aluksi lyijykynällä hennosti kuvion ja itse värittämiseen käytin yhtä poikkeusta lukuunottamatta vedenkestäviä, askartelukaupasta saatavia Posca-tusseja." -Sari Kaukola
"Sijoittelin mustavalkoisia pääsiäismunia laakeaan betoniseen astiaan ja sekaan lisäsin vielä muutaman höyhenen. Mielestäni yksinkertainen mutta näyttävä asetelma." -Saara Flythström
"Minun lapsuudessani maalasimme äidin kanssa vesiväreillä keitettyjä kananmunia ja nyt jatkan perinnettä omien lasteni kanssa. Näitä munia olivat maalaamassa 11-, 7-, 5- ja 2-vuotiaat tytöt." -Sanna Vainio
Vinkki!
Kaipaatko lisää inspiraatiota? Kurkkaa jutustamme ideat pääsiäismunien koristeluun!