Kotivinkki

Joka palkasta yli puolet säästöön

Joka palkasta yli puolet säästöön

Saituri-blogia pitävä Antti Rinta-Loppi kertoo, miksi niukka kulutus ei tee elämästä ankeaa. Hän ei kuitenkaan suosittele tinkimään asioista, jotka tuovat elämään laatua.
Teksti Leeni Hoimela
Kuvat Jukka Salminen
Mainos

”Kulutan rahaa elämääni hyvin vähän, mutta en ajattele pihisteleväni. Pihtailu kuulostaa siltä, että läsnä on kurjuus ja puute. Niukistelevaa rahankulutustani ei huomaa minusta ulospäin.

Moni kuvittelee, että tämä elämäntapa tarkoittaa sitä, ettei käy ikinä missään tai tapaa ketään. En ehkä lähde sairaan kalliille matkoille, mutta eilenkin istuin kaverini kanssa oluella. Lounaalla käyn ulkona noin kerran viikossa. Olen minimoinut kulutukseni elämänlaatuni kärsimättä. Myönnän silti, että säästeliäisyys on tällaiselle introvertille hieman helpompaa kuin ekstrovertille. Viihdyn hyvin kotona lukemassa kirjoja ja kirjoittamassa itse.

Kulutukseni vastaa pienituloisen ihmisen kulutusta, vaikka olen ihan hyväpalkkainen. Kaiken pohjana on vuosibudjettini. Panen jokaisesta kuukausipalkastani yli puolet säästöön ja sijoitan ne eteenpäin. Seuraan tarkasti kulujani ja täytän menotaulukkoa kerran viikossa tai kahdessa. Se ei ole ollenkaan ahdistavaa. Sitten ahdistaisi, jos en tietäisi, paljonko kulutan. Tämä ehkäiseekin stressiä.

Isoimmat menot liittyvät aina asumiseen. Vuokralla oleminen on minulle tällä hetkellä parempi valinta kuin omistusasuminen. Vuokrani vie vain reilut kymmenen prosenttia palkastani, mutta en asu kurjasti.

Myös syömiseen ja alkoholiin menee monelta tuhansia euroja vuodessa, sillä niitä summia on vaikea hahmottaa arjessa. Minulla meni ravintoloihin viime vuonna 800 euroa.

Yksi parhaista säästökikoista onkin ollut oppia kokkaamaan. Kun osaa tehdä ruokaa alusta asti, kalliit puolivalmisteet jäävät pois. Pidän kavereillenikin ruoanlaittoiltoja sen sijaan, että menisimme ulos syömään.

Kolmas kallis asia on kulkeminen. Minulta menee työmatkoihin 300 euroa vuodessa. Sen verran maksaa bussikortti Tampereella. En omista enää autoa, sillä se seisoi vain parkkipaikalla.

Koska olen omaksunut minimaalisen kulutuksen jo vuosia sitten, olen päässyt pakonomaisesta shoppaus­halusta. Ostan vaatteitakin vain tarpeeseen ja suosin klassista tyyliä, joka toimii aina. Ajattelen, että pakonomainen halu kertoo tyytymättömyydestä johonkin muuhun elämänalueeseen. Ongelmakohta pitää vain löytää ja ratkaista. Se on pitkä tie omaan itseensä.

En tietenkään ole aina ollut näin seesteinen. Nuorena halusin saada kaiken, mihin ei ollut varaa. Sain raivonpuuskan, jos ei ollut rahaa mopoon. Oli vaikea paikka, kun isäni firma meni 1990-luvulla nurin. Kun 1980-luku oli ollut perheessämme suorastaan varakasta aikaa, olimme yhtäkkiä lama-ajan yrittäjäperhe, jonka piti tulla toimeen pelkästään äidin palkalla.

Ne ajat opettivat, mitä raha tekee ihmiselle. Kun isä oli vielä töissä, hän oli todella stressaantunut ja vähän ahdistavakin, kun kaikki pyöri yrittämisen ympärillä. Konkurssin jälkeen perheemme läheni. Kun emme tavoitelleetkaan rikkautta, puhalsimme yhteen hiileen.

Jokainen tekee elämässään omat valintansa, mistä haluaa karsia ja mistä ei. En koskaan suosittele tinkimään asioista, jotka tuovat elämään laatua. Jos paperilehti on pakko saada kotiin joka aamu, maksa siitä. Jos et ehdi lukea sitä, lopeta tilaus. Entä miten paljon tarvitset autoa oikeasti? Jos käyt sillä kerran viikossa harrastuksessa, se on ihan järjettömän kallis harrastus!

On jännää miettiä, millainen lottohullujen maa tämä on. Moni haaveilee, että elämä muuttuisi onneksi, jos voisi elää yltäkylläisyydessä. Voiton jälkeisen elämän sisällöstä ei kuitenkaan haaveilla. Raha voi tukea sitä, mutta hyvä elämä on todellisten arvojen mukaan elämistä. Minulle se on sellaista, että pystyn luomaan henkistä hyvinvointia ympärilleni ja voimaannutan ihmisiä löytämään omannäköisensä, lempeämmän elämän.”

Suosittelemme myös näitä

Julkaistu: 24.2.2016
Katso myös nämä