
Kaveri kertoi taas tienanneensa satasia Facebookin Marimekko-kirppiksellä. Toinen tyhjentää säännöllisesti kaapeistaan pieneksi käyneet lastenvaatteet itsepalvelukirppikselle ja palaa kukkaro pulleana. Miten he sen tekevät?
Käytettyjen vaatteiden myyminen ei koskaan ole ollut niin näppärää kuin nyt. Tori.fi:n ja Huuto.netin kaltaiset palvelut ovat jo pitkään olleet suosittuja, ja parin viime vuoden ilmiö ovat olleet erilaiset Facebook-kirppikset. Samalla kaupantekoon on tullut monenlaisia sääntöjä ja jippoja, jotka tuntemalla voi kasvattaa tulojaan ja tehdä hommasta mahdollisimman sujuvaa.
Perinteisillä kirppiksillä ja nettikirppiksillä pätevät osin eri lainalaisuudet. Siksi kokosimme oppaat kummallekin myyntitavalle. Poimi avuksesi asiantuntioiden ja kokeneiden kirppistelijöiden vinkit.
Nettikirppis
1. VALITSE OIKEA FOORUMI
Yksittäisten vaatteiden myyminen netissä on aikaavievää, ja siksi siellä kannattaa kaupata ennen kaikkea hieman tyyriimpiä merkkivaatteita. Niistä saat parhaan hinnan merkin omilla Facebook-kirppiksillä, koska siellä liikkuvat kyseisen tyylin fanit.
Omat ryhmänsä löytyvät esimerkiksi Marimekon, Espritin ja Odd Mollyn vaatteille. COS & Filippa K -ryhmä on laajentunut etenkin pohjoismaisten brändien myyntipaikaksi. Jos hinta ja laatu kohtaavat, kauppa käy pian.
Lastenvaatteista hyvin myyvät esimerkiksi Molo, Polarn o Pyret, Racoon, Mini Rodini ja Ticket to Heaven, ja niistä erityisesti ulkovaatteet. Hyväkuntoisesta vaatteesta maksetaan jopa 60–70 prosenttia uuden hinnasta. Seuraa kirpputorin hintatasoa ennakkoon, jotta saat käsityksen, paljonko voit vaatteesta pyytää.
Monilla kaupunginosilla tai kunnilla on omia FB-kirppiksiään. Niiden etuna on se, ettei tuotetta tarvitse postittaa, jolloin hinnan voi pitää matalampana. Lastenvaatteissa kätevä tapa on ilmoittaa ryhmässä, että sinulla on tarjolla tietynlaisia vaatteita, joita saa tulla kotiisi katsomaan. Sen jälkeen sovit treffejä yksityisviesteillä. Lasten ketjuliikevaatteita voit kokeilla myydä myös isona könttänä – tosin silloinkin yksittäisen vaatteen tuotto jää pieneksi, eli motiivisi täytyy olla ennemmin vaatteista eroon pääseminen.
Jos FB-kirppisten sosiaalisuus ja koodikieli uuvuttaa, hyvä vaihtoehto on Tori.fi. Sen käyttö on helpointa kännykkäsovelluksella: otat kuvan puhelimella ja julkaiset ilmoituksen parilla klikkauksella. Tori.fi:ssäkin parhaiten arvonsa säilyttävät laatumerkit, kuten Acne, Filippa K, Vuokko, Marimekko ja Minna Parikka.
2. OTA MYYVÄT KUVAT
Vaatteiden kuvaaminen on tärkein osa myyntiprosessia. Epätarkka ja pimeä otos ei ole myyvä. Nettikirppismyynnissä laadukas kännykkäkuva riittää, järjestelmäkameraa et tarvitse.
- Silitä ryppyinen vaate. Rypyt korostuvat kuvassa ja luovat nuhruista mielikuvaa.
- Ota kuva ikkunan ääressä luonnonvalossa tai näe vaivaa valaisun eteen.
- Taustalla on väliä: tiskivuoret ja riehuvat lapset eivät houkuttele ostamaan. Pyri selkeyteen ja raikkauteen. Valitse mieluiten valkoinen tausta, kuten verkkokaupoissa.
- Vaatteen täytyy näkyä kokonaan. Asettele se kauniisti henkarille tai pue yllesi, jotta ostaja näkee, miten vaate laskeutuu päällä.
- Ota myös lähikuva vaatteen pinnasta. Monet pyytävät sellaista nähdäkseen, onko pinnassa pesuhaituvaa tai nyppyjä.
- Voit lisätä hinnan myös suoraan kuvaan kuvankäsittelyapplikaatiolla, jolloin se pomppaa silmään heti. Tämä kannattaa etenkin, jos tuote ei ole houkuttelevin mutta hinta on halpa.
3. LAADI HYVÄ MYYNTITEKSTI
Perehdy Facebook-kirppiksellä ryhmän sääntöihin ennen ilmoituksen laatimista.
Ilmoita myyntitekstissä kaikki olennainen tieto: vaatteen merkki, väri, koko, materiaali ja pesuohjeet, mikäli niissä on jotain erityistä. Kerro myös, mikäli koko poikkeaa totutusta eli esimerkiksi S-koon paita on reilua mitoitusta. Älä jaarittele liikaa.
Lastenvaatteista kannattaa kertoa myös mitat, sillä ne kertovat enemmän kuin koko. Monet kysyvät niitä ennen ostopäätöstä, joten mittaa vaate jo ilmoitusta laatiessasi: kainalo-kainalo, kainalo-hihansuu, niskasauma-haarasauma ja haara-lahkeensuu.
Laadi myyntiteksti raadollisen rehellisesti. Syynää vaate tahrojen, reikien ja langanpurkaumien varalta ja ilmoita niistä.
Kerro myös, miten haluat kaupat tehdä. Suostutko postittamaan tuotetta vai sovitko vain noudosta? Poista ilmoitus, kun kaupat on tehty. Kyselijöille on kohteliasta vastata sen jälkeenkin.
Rasittaako vaatteiden noutojen sopiminen? Jos asut omakoti- tai rivitalossa ja luotat lähiseutusi asukkaisiin, kokeile kokeneen kirppistelijän kikkaa: kun kaupoista on sovittu, jätä vaate pussissa ovelle ja viereen purkki maksua varten.
4. AJOITA OIKEIN
Paras aika julkaista myynti-ilmoitus on perjantai-, lauantai- tai sunnuntai-iltana noin kello 19–21. Silloin perheenäideillä on aikaa selata nettikirppiksiä, kun lapset on saatu nukkumaan. Kauppojen alennusmyyntien aikaan nettikirppiksillä voi olla hiljaisempaa. Silloin ei kannata aloittaa myymistä. Myöskään lomien aikaan kauppa ei yleensä käy kuumimmillaan.
Myy etenkin ulko- ja lastenvaatteet sesonkien mukaan: talvitakit ja toppahaalarit varhain syksyllä ja välikausihaalarit ja kevättakit kevättalvella. Toisaalta lasten kesävaatteilla voi olla hiihtolomien aikaan kysyntää, kun perheet suuntaavat etelään ja viimekesäiset t-paidat ovat jääneet pieniksi.
Nettikirppisten etu on myös pidempi sesonki. Helmikuussa talvihaalarit voivat jo olla kaupoista loppu, mutta nettikirppiksillä myynti jatkuu, jos lapsi venähtää pituutta.
5. OPI NETTIKIRPPIS-TERMIT
Facebook-kirppiksille on muodostunut oma kaupantekosanastonsa. Tässä tärkeimmät termit, jotka on syytä ottaa haltuun:
av = Alustava varaus. Varaaja ilmoittaa haluavansa tuotteen mutta pyytää lisätietoa ennen kuin sitoutuu kauppoihin.
jono = Ostaja jää jonottamaan, mikäli av:n tekijä ei ostakaan tuotetta.
ei av:ta = Nopein ostaja saa tuotteen. Samaa asiaa ajaa ”ostan ohittaa av:n”.
hp = Hintapyyntö.
kv = Kaverivaraus. Tuote varataan kaverin puolesta ja hänen nimensä tägätään perään.
lh = Lähtöhinta.
mmm = Tuote on myynnissä myös muualla.
ostan = Kommentoija sitoutuu ostamaan tuotteen.
pk = Postikulut.
spk = Sisältää postikulut.
up = Myyjä kirjoittaa ilmoituksensa kommenttikenttään ”up” tai jonkin kommentin, jotta saa ilmoituksen ylemmäs seinällä. Ryhmissä on yleensä säännöt, kuinka usein saa uppailla.
vain nouto = Myyjä ei postita tuotetta vaan se noudetaan häneltä.
yp = Ryhmän ylläpitäjä(t).
yv = Ostaja lähettää sinulle yksityisviestin keskustellakseen kaupoista.
Perinteinen kirppis
1. MIETI, MISSÄ MYYT
Itsepalvelu- tai pöytäkirppis, jossa olet itse myymässä, on hyvä vaihtoehto, kun myytävää on paljon ja se on pääasiassa edullista ketjuliikevaatetta. Usein kannattaa rajata myynti kerralla joko aikuisten tai lasten vaatteisiin. Pöydät ovat pieniä, ja lastenvaatekasat voivat hätistää monta potentiaalista naistenvaatteiden ostajaa (ja toisinpäin).
Lastenvaatteille kätevä paikka on lastenvaatteisiin erikoistunut kirppis. Esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitto järjestää suosittuja lastenvaatekirppiksiä, joihin voi ilmoittautua myymään.
Kun päivystät itse myyntipöydän takana, puuhasta tulee mukavan sosiaalista. Oman kotikaupunginosan pihakirppiksellä tutustut samalla naapureihin. Ja on aidosti ihanaa nähdä, kuinka sinulle turha vaate onkin toiselle pitkään etsitty aarre.
Facebookin voi valjastaa myös perinteisen kirppismyynnin avuksi. Kysy, saako itsepalvelukirppiksen Facebook-seinällä mainostaa, että olet juuri vienyt myyntiin vaikka koon 42–44 naistenvaatteita tai lasten talvikenkiä.
Jos olet itse myymässä, lataa puhelimeen Mobile Pay -applikaatio. Danske Bankin ilmainen sovellus on tarkoitettu kaikkien pankkien asiakkaille, ja sillä rahan lähettäminen toisen tilille onnistuu puhelinnumeron avulla.
2. KARSI ENNAKKOON
Jos länttäät myyntipöytääsi kaikki mahdolliset rievut, koko satsista tulee nuhruisen näköinen. Valitse siis myyntiin vain ne vaatteet, joiden uskot menevän kaupaksi. Käytettyjä tekstiilejä liikkuu valtavasti, ja siksi nyppyinen ja harmaantunut tai rikkinäinen ketjurätti tuskin kelpaa edes ilmaiseksi.
Klassinen perusvaate myy usein parhaiten, mutta trendejä ei kannata tuijottaa liikaa. Vaikka vaate olisi sinun silmissäsi jo jäänyt pois muodista, joku muu voi nähdä sen toisin.
Lastenvaatteissa vähiten kysyntää on pienten vauvojen tamineissa: niitä saa kavereiltakin säkeittäin. Yleensä parhaiten käyvät kaupaksi koon 86–110 vaatteet.
3. SATSAA ESILLEPANOON
- Älä tunge pöytää liian täyteen vaan tuo vaatteita mieluummin myyntiin erissä. Laita niitä useaan pinoon, jotta vaatteita on helppo selailla. Käy itsepalvelukirppiksellä säännöllisesti siistimässä pöytää.
- Pese pitkään säilytyksessä olleet vaatteet. Etenkin vauvanasut kellastuvat helposti. Silittäminen on keino, jolla perusvaatteiden myyjä voi erottautua.
- Merkitse lapuille, mitä ja minkäkokoisia vaatteita sinulla on kaupan. Ryhmittele lastenvaatteet ja merkitse eri kokojen osiot, jotta esimerkiksi kokoa 68 hakeva löytää heti etsimänsä.
- Mieti, onko myymilläsi vaatteilla jokin erityisominaisuus. Kauppa voi käydä paremmin, jos kerrot esimerkiksi, että ne on pesty vain hajusteettomilla pesuaineilla.
- Pakkaa pieniä tuotteita houkutteleviksi pakkauksiksi: esimerkiksi minigrip-pussiin neljä paria lasten sukkia siisteissä nipuissa ja päälle lappuun kokotiedot.
- Levitä kirppispöydälle alustaksi kaunis kangas. Jos olet itse myymässä, pue päälle kivat vaatteet ja tällää tukka ja naama nätiksi. Moni katsoo myyjästä, kannattaako pöytää mennä edes tonkimaan.
4. HINNOITTELE OIKEIN
Älä ylihinnoittele. Esimerkiksi lasten peruspaidoista ja -housuista ei kannata pyytää paria euroa enempää. Ole valmis tinkimään tarvittaessa.
Tunnearvoa et voi laskuttaa. On turha perustella kallista hintaa sillä, miten rakas vaate sinulle oli.
Älä myöskään mieti, paljonko maksoit vaatteesta uutena. Ostajaa ei kiinnosta, millä hinnalla sinä olet vaatteen ostanut vaan millä summalla kaupasta saa uuden vastaavan. Siksi kannattaa olla tietoinen alennusmyyntitarjonnasta. Aleja on paljon ympäri vuoden, ja vaatteita on helppo ostaa myös ulkomaisista verkkokaupoista. Jos tuote on kaupan hyllyllä 50 prosentin alennuksessa, et voi pyytää käytetystä puolta uuden hinnasta, vaikka itse olisit maksanut täyden hinnan.
Muista, että muoti vaikuttaa lastenvaatteissakin. Tällä hetkellä suosittuja ovat skandinaaviset, graafiset vaatteet ja väreistä mustat, harmaat sekä pastellisävyt. Vanhanmalliset haalarit tai seitsemän vuoden takaiset retrokuosit eivät ole enää samassa arvossa, vaikka merkkivaatteita olisivatkin.
Jos et halua viedä myymättä jääneitä vaatteita enää kotiin, selvitä paikkakuntasi vaatekeräyspisteet. Kannattaa myös kysyä, onko kirppiksellä systeemiä tätä varten. Toiset kirppikset toimittavat myymättä jääneet tavarat eteenpäin hyväntekeväisyyteen.
Juttua varten on haastateltu Ipanainen-lastenvaate-kirppiksen omistajaa Anu Mäkistä, Tori.fi:n yhteisöpuutarhuria Terhi-Mari Honkasta sekä kahta kokenutta kirpputorimyyjää.