Kotivinkki

Iskikö ikäkriisi? Lue psykologin neuvot

Iskikö ikäkriisi? Lue psykologin neuvot

Kun vuosikymmen on taas kulunut, iskee kriisi. Tässäkö tämä, mitä tuli tehtyä, pitäisikö muuttaa suuntaa? Pohdinta auttaa elämässä eteenpäin.
Teksti Anni Peltola
Kuvat iStock
Mainos

Pyöreitä juhlittiin juuri hulppeasti, ja seuraavassa hetkessä se iskee tajuntaan: Minä olen jo neljäkymmentä. Olenko siis todella keski-ikäinen? Ikäkriisi on taitekohta, jossa katsomme samaan aikaan eteen- ja taaksepäin. Päivitämme itsemme kanssa väliaika­tietoja siitä, mitä olemme tehneet ja mihin suuntaan haluamme seuraavaksi.

– Ikään liittyvä pohdinta vie eteenpäin, sanoo psykologi Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutista.

Heimosesta ikäkriisi voi siksi olla hyvä asia. Tyyty­mättömyys voi antaa pontta ja rohkeutta muuttaa asioita elämässä. Se kirkastaa arvoja ja auttaa löytämään omat vahvuudet. Samalla voi tehdä tuttavuutta vanhenemisen kanssa. Näkeekö sen lisääntyvinä ryppyinä vai mahdollisuutena oppia uutta ja kasvaa ihmisenä?

Psykologian dosentti Katja Kokko johtaa vuonna 1968 käynnistettyä pitkittäistutkimusta, jossa on seurattu vuosikymmenien ajan satojen suomalaisten elämää. Kun nyt 57-vuotiaat olivat viisikymppisiä, heiltä kysyttiin, ovatko he kokeneet keski-iän kriisiä. 40 % naisista vastasi myöntävästi, ja heistä 70 % oli kokenut ikäkriisiä aiemminkin.

– Tulos antaa tukea sille, että olemme hyvin erilaisia sen suhteen, miten havaitsemme uudelleenpohtimisen vaiheita elämässämme. Toiset tarkkailevat enemmän ajatuksiaan, Kokko sanoo.

Ikäkriisi ei välttämättä liity varsinaisesti ikään. Tiettyihin elämänvaiheisiin liittyy isoja muutoksia, jotka pistävät miettimään arvoja uusiksi.

– Kriisikin on sanana hyvin negatiivinen. Enemmän pitäisi ajatella, että kyseessä on vaihe, jolloin pohtii elämäänsä, ja se voi olla myönteistä. On luonnollista, että sitä tapahtuu käännekohdissa, Kokko sanoo.

30

Täytin kesällä kolmekymmentä ja huomasin painivani ikäkriisissä. Nyt päässä pyörii: Pitäisikö minun olla jotenkin enemmän? Enemmän aikuinen, saavuttanut enemmän, parempipalkkaisessa työssä, enemmän lapsia, enemmän rahaa säästössä? 

Entä pitäisikö olla jo oma rivitaloasunto? Entä jos ei ole rahaa rivariin koskaan? Tuntuu, että muut omanikäiset ovat valinneet paremmin. Edenneet työelämässä nopeammin tai matkustelleet upeissa paikoissa. Minulla on jo lapsia, kun taas ystäväni matkustelee miehensä kanssa ympäri maailmaa.

Ehkä minun pitäisi matkustella lasten kanssa? Ulkonäkökin mietityttää. Pitäisikö näyttää nuoremmalta vai aikuisemmalta? Ainakin pitäisi olla timmimpi, koska kukapa haluaisi olla kolmekymppinen säkkituoli. Olisipa minulla parikymppisen tissit ja kolmekymppisen itsevarmuus.

Eikö kolmekymppisten pitänyt olla fiksuja ja aikuisia? Miksei tunnu yhtään siltä, että tietäisin paljon ja elämä olisi täysin hallinnassa?”

Kolmekymppisen mietteitä siivittävät ulkopuolelta tulevat odotukset, sanoo psykologi Sirkkaliisa Heimonen. Pitäisi-sana on hänestä kiinnostava ja kertoo siitä, että kolmekymppisen mielessä käyvät vuoropuhelua minä itse ja kuvitellut, ulkoapäin tulevat normit.

– Ihminen ikään kuin yrittää kasvaa johonkin muottiin. Hänellä on ajatuksia siitä, miten elämä pitäisi elää. Riitänkö minä? Pitäisikö minun näyttää tietynlaiselta, että minua arvostettaisiin?

Kolmekymppinen on astunut aikuisuuteen. On tyypillistä, että ikään kuuluu kipuilu siitä, mitä aikuisen elämä tuo tullessaan. Nykypäivänä kolmekymppisten elämäntilanteet voivat olla hyvin erilaisia: Osalla on perhettä ja vakituinen työ. Toiset opiskelevat, etsivät parisuhdetta tai matkustelevat. Sekin tuo paineita: olisiko minunkin pitänyt valita noin? Miksen ole löytänyt vielä alaani? Oliko virhe, että tein lapset parikymppisenä?

Heimonen rohkaisee kolmekymppistä tekemään omannäköisiä valintoja ja laittamaan pitäisi-sanan sulkumerkkien sisään. On hyvä tiedostaa, ettei oikeanlaiselle elämälle ole yhtä kaavaa, eikä elämäänsä voi suunnitella loputtomiin.

– Emme koskaan voi hallita elämää täysin, ja niin sen kuuluu olla. Rohkaisen olemaan utelias elämälle ja kokeilemaan erilaisia asioita. Mitkä valinnat veisivät kohti sellaista elämää, joka olisi hyvä juuri minulle? Heimonen sanoo.

40

Tässäkö tämä nyt on? Tuntuu, että olen saavuttanut elämässäni kaiken. Valmistuin opinnoista, löysin miehen, menimme naimisiin ja teimme kaksi lasta. Nyt asumme ihanassa kodissa, jossa on oma piha ja oma sauna. Vihdoin minulla on se kaikki, mistä nuorena haaveilin. 

Mutta mitä nyt? Räjäytänkö sen kaiken ja aloitan alusta, vai räjäytänkö vain osan siitä? Osaisinko olla vain paikallani ja tyytyväinen? Tuntuu vaikealta, etten tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Olen aina mennyt draivilla uutta kohti, ja nyt ei olekaan päämäärää.

Oma vartalo tuntuu vieraammalta. Tuttavamiehistä sen näkee: kuolemanpelon. Moni treenaa maratonille ja pyöräilee kaikki illat. Minuakin ahdistaa, että paino nousee, vaikka mitä tekisin. Kremppoja tulee yhä enemmän.

Tässä iässä ei jaksa enää olla niin paljon mieliksi muille. Puolisokin ottaa päähän. Nyt minun ei enää tarvitse katsella tuota menoa!

Vai tekisimmekö iltatähden? Lapset ovat jo isoja ja olisi vihdoin aikaa itselle, mutta nyt on viimeinen hetki tehdä vielä lapsia. Olisipa oikeastaan kivaa elää taas vauva-arjen kuplassa.”

Nelikymppinen on elämänsä taitekohdassa. On tyypillistä, että tässä iässä aletaan kyseenalaistaa elämän valinnat. Nelikymppinen tiedostaa, ettei aikaa ole enää loputtomiin. Esimerkiksi nainen ei voi odottaa, jos haaveissa on perheen perustaminen, mikä luo väkisinkin paineita.

– Nelikymppinen elää ratkaisujen aikaa. Hän miettii, onko oma polku varmasti se, jonka on halunnut. Ydinkysymys tässä iässä on, kuka olen ja mitä haluan, Heimonen sanoo.

Jos elämä on kulkenut etapista toiseen, nelikymppisen voi täyttää tyhjyys. On käyty koulut, löydetty kumppani, tehty lapsia ja ostettu asunto. Työura on edennyt helposta vaativaan. Tuntuu, että kaikki on jo saavutettu.

– On normaalia hakea uutta suuntaa ja haluta tehdä jotain räväkkää.

On tärkeää erottaa, mikä on elämässä säilyttämisen arvoista ja mikä vaatii muuttamis­ta. Heimonen kehottaa miettimään, ovatko elämän etapit olleet omia päämääriä – vai ulkoa­päin tulleiden odotusten täyttämistä? Nelikymppisenä on hyvä hetki miettiä omia arvoja ja tehdä niiden mukaisia valintoja.

Harva asia on liian myöhäistä toteuttaa.

– Mahdollisuuksia on paljon, joten se voi myös hämmentää. Nykyään olemme keskellä valintojen tavarataloa, kun ennen maailma oli suppeampi.

Heimonen muistuttaa, ettei elämää toisaalta aina tarvitse ohjailla vahvoilla otteilla. Voi myös antaa itsensä ajatella, että asioilla on taipumus järjestyä ja että asiat ratkeavat lopulta, tavalla tai toisella.

Ikäkriisissä painivan kannattaa miettiä vahvuuksiaan. Missä olen hyvä, mikä kiinnostaa, mikä tuottaa iloa? Se voi auttaa katsomaan itseään arvostaen ja näkemään myös arkensa kiitollisella katseella.

– Kannattaa miettiä, mikä elämässä on hyvin. Mistä olen aidosti iloinen? Jos jatkuvasti kaivaa sitä, mikä on pielessä, huomio kiinnittyy siihen. Myönteiset tunteet vaikuttavat hyvin­vointiimme. Voi päättää, kiinnittääkö huomionsa hyvään vai huonoon.

50

Yhtenä päivänä sitä ajaa töihin ja huomaa auton peilistä: ei hemmetti, mistä tuo ryppy on ilmestynyt! Silmäpusseista on tullut pysyvät! Pitkän ajon jälkeen kroppa on jäykkä ja joka paikkaa kolottaa. Tuntuu, että olen vanhentunut hetkessä.

Taidan myös tuntea tyhjän pesän syndroomaa. Muutama vuosi sitten odotin innolla, että teinit muuttavat pois, ja kun se tapahtui,
sisustin innolla huoneet uudestaan. Oma ompeluhuone, ihanaa! Nyt olen tajun­nut: ne eivät tarvitse minua enää. Iloitsen, että lapset pärjäävät, mutta koen luopumisen tuskaa. Omat vanhemmat ovat jo iäkkäitä, ja äitini on sairas ja hoitokodissa. Iltaisin ajan töiden jälkeen häntä
katsomaan.

Työ mietityttää, ehkä kyllästyttääkin. Tätäkö haluan tehdä viimeiset uravuoteni? Nyt viimeistään täytyy päättää, vaihdanko alaa. Moni tuttavista on vaihtanut, opiskellut sairaanhoitajaksi ja kouluavustajaksi.

Ne alan vaihtajat ovat jotenkin sankareita, me jämähtäneet nössöjä. Mutta kuka palkkaisi viisikymppisen naisen?

Samalla tosi monet paineet ovat pudonneet. Olen jo hyväksynyt luonteeni, eikä mikään nolota. Ihan sama, mitä muut ajattelevat! Ikä on tuonut rauhoittumista. On kiva olla vain itsekseen ja kotona.”

Viisikymppinen elää mahdollisuuksien aikaa. Tutkimuksissa on huomattu, että viisikymppiset voivat psyykkisesti paremmin kuin nuoremmat. Heillä on enemmän itseen liittyvää viisautta, ja myönteisyys lisääntyy.

Heimosen mukaan viisikymppiselle on tyypillistä katsoa kahteen suuntaan. Mieli on yhä virkeä ja täynnä elämää, ja joillakin lapset voivat olla vielä kouluiässä. On ehditty perustaa perheitä, erota, rakastua uudelleen, muodostaa uusperheitä. Joku saattaa saada lapsenlapsiakin.

Samaan aikaan omat vanhemmat ikääntyvät, ja arki voi täyttyä uudella tavalla hoivaa­misesta. Monien roolien kantaminen voi aiheut­taa ristiriitaa.

– Viisikymppisellä voi olla kotona teini, omat vaihdevuodet ja huolehdittavana sairaat vanhemmat. Tässä iässä joutuu olemaan monessa mukana, Heimonen miettii.

Tähän ikään liittyy myös terveyshuolien lisään­tyminen. Vanhempien ikääntyminen tuo vanhenemisen viisikymppisen iholle. Se saa tajuamaan, että kun omat vanhemmat ovat poissa, minun vuoroni on seuraavaksi.

Iän lisääntyminen voi tuntua työpaikallakin, nuorten keskellä. Heimonen kannustaa muistamaan oman kokemuksensa arvon. Viisikymppinen on usein roolissa, jota ympäristö arvostaa. Viisikymppiset kantavat vastuuta monilla tahoilla. On ehkä totta, että nuorilta vaikkapa tietotekniikka sujuu luontevammin, mutta ajatuksen ei pidä antaa lannistaa. Ehkä aloitit työurasi ennen kuin tietokoneita edes oli – mitä kaikkea oletkaan ehtinyt nähdä.

– Voi piirtää itselleen osaamiskartan ja muistuttaa, missä asioissa on hyvä.

Mikä parasta, viisikymppinen seisoo jo tuke­vasti omilla jaloillaan. Takana voi olla jo monia kokemuksia, joita miettimällä voi huomata, mistä kaikesta on selvinnyt. Heimosen mielestä siitä on ikääntymisessä kyse: kasvamme omaksi itseksemme, joka elää omin avuin ja omin ehdoin. Kun kolmekymppinen kipuilee, uskaltaisinko olla oma itseni, viisikymppinen uskaltaa hyväksyä itsensä.

– Kun elämän rajallisuus tulee lähelle, alkaa miettiä, miten haluaa elämänsä elää. Juuri sitä viisikymppisen kannattaakin tehdä: kirkastaa omia arvojaan. 

Suosittelemme myös näitä

Julkaistu: 12.1.2017
Katso myös nämä