Kotivinkki

Heli perusti saattokodin kodittomille koirille: ”Jokainen elämä on pelastamisen arvoinen”

Heli perusti saattokodin kodittomille koirille: ”Jokainen elämä on pelastamisen arvoinen”
Heli Mäenpää, 52, adoptoi vanhoja, sairaita ja hylättyjä koiria, jotka eivät kelpaa muille. ”Otan koiran, joka tarvitsee minua, enkä sellaista, jonka haluan”, hän sanoo.
Julkaistu: 25.5.2022

Pitkä talvi karjalohjalaisella mökillä kääntyi kevääseen.

Kuluneiden kuukausien aikana Heli Mäenpää oli kantanut satoja litroja vettä parkkipaikalta mökin tupaan. Hän oli luonut lumet, pilkkonut puut ja päivä toisensa jälkeen tehnyt tulen mökin kamiinan pesään.

Kun aurinko vihdoin alkoi sulattaa mökille johtavia umpijäisiä rappusia, Heli tiesi, että hänen pelkonsa olivat olleet turhia. Totta kai hän voisi asua maalla koiriensa kanssa ilman kumppaniakin.

Niinpä hän alkoi etsiä unelmakotiaan.

Kriteerit olivat kirkkaat:

Ei naapureita satojen metrien säteellä, iso piha, lämmitettäviä ulkorakennuksia vierashuoneiksi tai eläimiä varten, esteettisesti sävähdyttävä ja pienellä remontilla käyttöön kelpaava talo, ja kaikki tämä noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Kun sopiva kohde puoli vuotta myöhemmin löytyi Salosta, Heli teki tarjouksen. Näin alkoi tulla todeksi Helin pitkäaikainen unelma: kodittomien ja sairaiden rescuekoirien saattokoti.

Helillä ja koirilla koittaa kolmas kesä ­Salossa. Talon tonttiin kuuluu 40 metriä ­rantaviivaa, jolle Heli on kunnostanut uimarannan koirilleen.
Heli on kirjoittanut rescuekoirista tietokirjan Etsii omaa ihmistä. Kirjassa on 25 koiran tarinat ja tietoa rescuekoirien erityistarpeista. Etualalla Venäjältä saapunut Lucky.

Koira ansaitsee kodin

Talokaupat Heli teki heinäkuussa 2019. Hänen ja apua tarvitsevien koirien yhteinen tarina alkoi vuosi­kymmeniä aiemmin.

Rakkaus koiriin syttyi jo lapsena. Helin vanhemmat suostuivat pieneen ja seuralliseen kiinanpalatsi­koiraan. Muutettuaan omilleen Heli piti koirista opiskelutaukoa, mutta valmistuttuaan graafisen alan artesaaniksi Lempäälän käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta 26-vuotiaana hän tunsi, että arjessa oli taas sijaa koiralle.

Heli otti yhteyttä koirankasvattajaan. Hän tiesi, että dalmatiankoirien vastasyntyneillä pennuilla ei hyväksytä värilaikkuja, vaan ne tulkitaan rotumääritelmässä hylkääväksi virheeksi. Helin mukaan tällaisista pennuista ei haluta merkintää siitoskoiran rekisteriin, ja siksi niistä hankkiudutaan eroon. Hänelle tällainenkin koira olisi kuitenkin arvokas.

Näin Helin elämään tuli hänen ensimmäinen oma koiransa, Lempi.

En halunnut häkkejä ja koiratarhaa, vaan ajattelin, että koirat asuisivat kodissani täysivaltaisina perheen­jäseninä. Osa kavereistani piti minua ihan pimeänä.

Lempi ja Heli asuivat Helsingin Kalliossa ja viettivät yhdessä Helin vauhdikkaita mainostoimisto- ja bilevuosia 1990-luvun lopulta 2010-luvulle saakka. Kun Lempi kuoli 15-vuotiaana vuonna 2012, Heli päätti, ettei enää koskaan ottaisi jalostettua rotukoiraa.

Siihen aikaan kodittomien koirien adoptointi oli jo järjestäytynyttä toimintaa. Näin Helin elämään tuli hänen ensimmäinen rescuekoiransa, koditon Leika Pietarista. Vuotta myöhemmin tuli toinen: Romaniassa auton alle jäänyt huonokuntoinen Bambi.

Unelma usean iäkkään tai sairaan rescuekoiran saattokodista kehittyi hiljakseen.

– Minulle oli selvää, että kunhan muutan maalle, pystyn pitämään kuudesta kahdeksaan koiraa. En halunnut häkkejä ja koiratarhaa, vaan ajattelin, että koirat asuisivat kodissani täysivaltaisina perheen­jäseninä. Osa kavereistani piti minua ihan pimeänä.

Esteenä oli lopulta vain se, ettei Heli ajatellut pystyvänsä siihen yksin. Sinkkunainen, koiralauma, kokonainen talo jossain maalla, miten siitä kaikesta nyt selviäisi? Mutta mökin hankinta Karjalohjalta oli ensimmäinen askel unelmaa kohti. Siellä Helin oli hyvä olla.

– Samoihin aikoihin lopetin tekemästä asioita, jotka eivät olleet minulle hyväksi. Silloin alkoi selkeytyä, mitä haluan tehdä loppuelämälläni.

Selvittyään koleasta talvesta mökillään Heli tiesi olevansa valmis haasteeseen. Kun toukokuu koitti, Heli antoi Kallion-kotinsa vuokralle, kantoi valtaosan tavaroistaan vuokravarastoon ja muutti koiriensa kanssa mökilleen. Täältä hän ei muuttaisi takaisin kaupunkiin.

Syöpäsairas Alma tuli Helille vuosi sitten ­Romaniasta. Elinaikaa piti olla korkeintaan kuukausia, mutta ­Helin hoidossa se viettää yhä vanhuudenpäiviään.
Heli jakaa Bambin ja muiden koiriensa arkea Instagramissa @stray­dog­cabaret­rescues. ”Isossa kuvassa ei ole mitään merkitystä, että pelastan kahdeksan koditonta koiraa. Mutta jokaiselle niistä kyseessä on ainoa elämä”, Heli sanoo.

Uusi arki muovautuu

Heli etsi taloa noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Hänen työnsä tuottajana, luennoitsijana ja markkinoinnin ja brändäyksen asiantuntijana vetäisivät edelleen sinne, samoin sosiaalinen elämä. Oli selvää, että reissuja Helsinkiin kertyisi viikoittain.

Kun taloa ei löytynyt Lohjan seudulta, Heli laajensi Salon suuntaan. Sitten nappasi.

Hiljattain remontoitu 1970-luvun lopun talo kukkulan laella ei itsessään ollut kovinkaan kiinnostava, oikeastaan ”ihan basic”, mutta ympäristö oli järisyttävän kaunis. Pienet, järvelle avautuvat ikkunat voisi korvata lattiasta kattoon ulottuvilla liukuovilla. Heli näki sielunsa silmin, miten voisi kesän tullen lipua avonaisista ovista eestaas koiralaumansa kanssa.

Talosta oli näyttö tiistaina. Torstaina Heli jätti tarjouksen.

– Olin pitkään jo ollut valmis, ja kun talo löytyi, ei muuttoa Helsingistä tarvinnut hetkeäkään miettiä.

Elokuun vaihteessa Heli aloitti remontin. Salon talossa puhkottiin paikat Helin visioimille liukuoville, siirrettiin väliseiniä ja maalattiin pintoja.

Kun remontti marraskuussa oli valmis, oli aika laajentaa laumaa.

Esimerkiksi Serge oli mielestäni todella ärsyttävä, mutta siitä on kasvanut elämääni valtavan suuri rakkaus.

Moskovalainen Serge saapui Saloon viisi päivää muuton jälkeen. Kolme kuukautta myöhemmin tuli Lucky, sitten Mortti. Sen jälkeen Alma, Siro ja viimeisimpänä Valo. Koirista kolme on Romaniasta, kaksi Venäjältä ja kolme Suomesta.

Heli adoptoi vanhoja, sairaita ja hylättyjä koiria, jotka eivät kelpaa muille. Rescuejärjestöjen kautta löytyneiden koirien lisäksi laumaan kuuluu myös esimerkiksi Mortti-husky, josta luovuttiin Pohjois-Suomessa, kun turistien koiravaljakkoajot loppuivat koronapandemian myötä.

Kun uusi koira tulee taloon, Heli odottaa, että se sopeutuu lauman jäseneksi. Sitten on taas tilaa seuraavalle koiralle. Nyt lauma on toistaiseksi täynnä.

– Otan koiran, joka tarvitsee minua, enkä sellaista, jonka haluan. Esimerkiksi Serge oli mielestäni todella ärsyttävä, mutta siitä on kasvanut elämääni valtavan suuri rakkaus.

Arki kahdeksan koiran kanssa vaatii sitoutumista ja suunnittelua. Koirien ruualle on oma arkkupakastin, eläinlääkärikuluihin tulee varata vuodessa 1000 euroa koiraa kohti. Lenkillä saisi käydä niin paljon kuin ehtii, ja silti koirilla riittäisi lenkkihaluja, Heli sanoo. Asiaa ei helpota se, että yksi koirista kulkisi vain metsässä, eikä toinen astu sinne jalallaankaan.

Myös sosiaalinen elämä vaatii suunnittelua ja kellotusta. Paria tuntia pidemmiksi reissuiksi koirat tarvitsevat hoitajia. Apua Heli on löytänyt Instagramista. Hänellä on tuhansia seuraajia, joiden joukosta koirilla käy satunnaisia vierailijoita ja lenkittäjiä. Lisäksi Helillä on ystäviä ja Instagram-seuraajia, jotka tulevat säännöllisesti satojen kilometrien päästä lenkittämään koiria ja voivat tarvittaessa hoitaa laumaa yön yli, jos Helillä on pidempi meno.

– Talo on kiva, ja pihapiirissä on oma ranta ja tynnyrisauna. Täällä pääsee samalla landelarppaamaan.

Helin haaveissa koiria olisi enemmän, ja niiden hoitamiseksi hän palkkaisi henkilökuntaa. Saattokodin pyörittämistä varten Heli perusti heti Saloon muutettuaan Stray Dog Cabaret -yhdistyksen.

– Halusin toiminnasta virallista ja ammattimaista. Toistaiseksi yhdistys pyörii pääosin omilla rahoillani, mutta se voi myös tulevaisuudessa hakea rahankeräyslupaa.

Rescuekoiran adoptointi vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä. ”Koira voi olla niin traumatisoitunut, ettei lähde ulos asunnosta kuukausiin. Tällaista koiraa pitää olla valmis tukemaan lempeästi.”
Mortti-husky saa Heliltä herkkupalan. Arki koirien kanssa vaatii suunnitelmallisuutta ja omistautumista. ”Olen luopunut paljosta, mutta en puhu joutumisesta. Olen saanut enemmän kuin olen antanut.”

Yksin ei tarvitse pärjätä

Sosiaalisen median kautta Heli on saanut paljon seuraajia, joille hän haluaa olla esikuva. Seuraajiltaan hän on saanut viestejä, että nämäkin ovat päätyneet koiran ostamisen sijaan adoptoimaan kodittomia.

Samalla Heli toivoo voivansa kertoa jotain unelmien toteuttamisesta.

– Ymmärrän, että olen etuoikeutettu, kun voin työskennellä etänä ja sanella työaikani. Lisäksi pystyin hankkimaan tällaisen paikan. Silti ajattelen, että kaikki voivat auttaa jotenkin.

Vuodet Salossa oman koiralauman kanssa ovat myös opettaneet toimeen tulemisesta. Heli on saanut kumota omat ennakkoluulonsa.

– Aikanaan ajattelin, että en uskaltaisi muuttaa maalle yksin, koska kaikki pitäisi osata tehdä itse. Se oli tosi typerä ajatus. Pärjään kyllä, koska voin pyytää apua jos tarvitsen sitä.

Heli kiittääkin paikallisten yksityisyrittäjien palvelualttiutta ja joustavuutta. Kun talon lämmitysöljy loppuu pakkasyönä, on tuttu sähkömies jo aamulla kanistereiden kanssa pihassa.

Asiat lutviutuvat. Arki maalla ei ole samanlaista selviytymistä kuin yksinäinen talvi askeettisella mökillä.

Koirat, kuten Leika ja Lucky, ovat Helin elämän suuri rakkaus, mutta ruusuista kuvaa hän ei halua arjestaan maalata. ”Jos joku odottaa helppoa elämää koiran kanssa, se on väärä lähtökohta. Jos mitään vaikeaa ei tapahdu, se on ihana bonus.”
6 kommenttia