Gertrude Jekyll oli englantilaisen puutarhan äiti, jonka nerokkaita ja villin romanttisia istutuksia jäljitellään yhä

Englannin puutarhakulttuurissa kuohui 1800-luvun lopulla. Tukkanuottasilla olivat rakenteita ja suunnittelua painottavat arkkitehdit sekä kasvillisuuden merkitystä korostavat puutarhurit.

Kasvipuolueen lippua heiluttava William Robinson oli juuri julkaissut sittemmin klassikoksi muodostuneen kirjansa The Wild Garden. Siinä Robinson esitti, ettei puutarha tarvitse orjallisesti noudatettavaa suunnitelmaa. Ihmisen luoman järjestyksen sijaan olisi kunnioitettava luontoa, kasvien värejä, muotoja ja kasvutapaa. Tämä ennenkuulumattoman villi suhtautuminen suunnitteluun ei miellyttänyt kaikkia. ”On ilmiselvää, että puutarhan rakentaminen vaatii ymmärrystä suunnittelusta, ei siitä, miten kasvattaa suurimpia karviaisia”, muotopuutarhajoukkoa johtava Reginald Blomfield tyrmäsi kasvi-intoilijat.

Nämä kaksi kiistelevää koulukuntaa onnistui yhdistämään neiti Gertrude Jekyll, yksi englantilaisen puutarhasuunnittelun suurista legendoista. Hän kytki toisiinsa rakenteet ja kasvillisuuden, sai huolellisesti suunnitellun näyttämään huolettomalta ja kovan pehmeältä. Jekyll seuraajineen vakiinnutti käsityksemme siitä, miltä romanttinen ja runsas englantilainen puutarha näyttää.

Gertrude Jekyll syntyi Lontoossa vuonna 1843 vauraan perheen viidentenä lapsena. Nuorena hän opiskeli taiteita, ihaili impressionisteja ja maalasi myös itse tauluja ja akvarelleja. Kuvataiteiden ohella hänen laaja-alaisiin opintoihinsa kuului niin tekstiilien ja huonekalujen suunnittelua ja valmistusta kuin metalli- ja keramiikkatöitä. Vaikka Jekyll hallitsi erinomaisesti montaa tekniikkaa, hänestä ei tullut tekstiilitaiteilijaa eikä keraamikkoa. Heikkenevä näkö pakotti hänet lopulta myös luopumaan haaveestaan ryhtyä kuvataiteilijaksi. Puutarhataiteen onneksi Gertrude Jekyll innostui opintojensa aikana myös kasveista ja puutarhojen suunnittelusta.

Jekyll suunnitteli yli 400 puutarhaa Englantiin, Manner-Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Myös kirjoittajana hän oli tuottelias: hän kirjoitti lehtiin toistatuhatta puutarha-artikkelia ja julkaisi 13 kirjaa. Kirjassaan Colour in the Flower Garden (1908) Jekyll kuvaa värien merkitystä kasviryhmän suunnittelussa, mutta muistuttaa, että onnistunut lopputulos vaatii sinnikkyyttä ja vaivannäköä. Jos päämääränä on keltasävyinen istutus, puutarhan omistajalla pitää olla ”sellainen intohimo, joka vie hänet keltaisten kasvien pyhiinvaellusmatkalle kaikkiin saavutettaviin taimistoihin ja myös joihinkin saavuttamattomiin”.

Parhaiten Gertrude Jekyll tunnetaan juuri rohkeista ja loisteliaista perennaryhmistä tarkkaan harkittuine kukkimisaikatauluineen ja väriskaaloineen. Hän taiteili kasveilla ja viritti maalaustaiteesta soveltamaansa väriteoriaa puutarhaan. Jekyll jakoi värit kylmiin ja lämpimiin ja liu’utti väriskaaloja vaivattomasti kookkaiden perennapenkkien läpi. Valkeakukintoisten leijonankitojen ja talvisaippojen jälkeen seurasi esimerkiksi vaaleankeltaista esikkoa ja keltakurjenmiekkaa, sitten kullanvärisiä kaunosilmiä, päivänhattuja ja hohdekukkia, oranssikukkaisia tiikerinliljoja, daalioita ja päivänliljoja ja väriketjun päässä loistavan punaisia kannoja, tulisalvioita ja palavaarakkautta.

Naapurinsa teekutsuilla vuonna 1889 Jekyll tapasi nuoren arkkitehdin, Edwin Lutyensin. Parikymppisen, uransa alussa olevan nuorukaisen ja keski-ikäisen, asemansa jo vakiinnuttaneen Jekyllin välille syntyi ehkä yllättäväkin työtoveruus ja ystävyys. Yhteinen sävel löytyi puutarhataiteen peruskiviin kuuluvasta Arts and Crafts -liikkeestä. Tälle kokonaisvaltaiselle taidesuuntaukselle oli ominaista persoonallisuus, käsityöläisyys, yksinkertaiset muodot ja luonnonmateriaalien käyttö. Arts and crafts -puutarhoissa suosittiin paikallisia materiaaleja, joissa sai näkyä käsin tekemisen rouheus, ja myös luonnonkukat hyväksyttiin jalostettujen perennojen joukkoon. Kotoisa tunnelma oli arvossa, teollinen ja teennäinen pannassa.

Jekyll ja Lutyens suunnittelivat yhdessä satakunta puutarhaa, ja tuottelias kumppanuus kesti koko Jekyllin eliniän, aina hänen kuolemaansa vuonna 1932 asti. Kaksikon mutkattomia välejä kuvastaa, miten Lutyens antoi jo pönäköityneelle toverilleen hyväntahtoisen lempinimen Bumps, ”Töyssyt”.

Yhteistyö antoi molemmille suunnittelijoille mahdollisuuden loistaa omalla vahvuusalueellaan: Lutyens keskittyi tilan muotoihin ja arkkitehtonisiin rakenteisiin, Jekyll paneutui kasveihin. Kirjassaan Wall and Water Gardens (1901) Jekyll toteaa, ettei repivään vastakkainasetteluun näiden kahden välillä ole syytä, vaan ”arkkitehtien ja puutarhurien pitää olla selvillä toistensa työstä”.

Jekyll toi William Robinsonin luontoa jäljittelevän lähestymistavan osaksi puutarhan arkkitehtuuria. Hän ihaili perinteisiä englantilaisia cottage garden -lajeja ja täytti Lutyensin luomat kovat kehykset kukilla ja väreillä. Tiukan ja vapaan muodon yhdistäminen oli käänne puutarhasuunnittelussa. Runsaista ja näennäisen villeistä, mutta huolella harkituista ja linjatuista istutuksista tuli englantilaisen puutarhan ihanne, jota jäljitellään yhä kaikkialla länsimaissa.

Gertrude Jekyllin oma Munstead Wood -niminen koti sijaitsi Kaakkois-Englannin Surreyssa, jonne hän oli muuttanut jo lapsena perheensä kanssa. Jekyll rakasti Surreyn maaseutua. “Olin ehkä seitsemän vanha, kun ensimmäisen kerran opin tuntemaan esikkolehdot ja rakastamaan niitä” (Country Life, 1937). Edwin Lutyensin ystävälleen suunnittelema Munstead Wood valmistui 1877, ja jo samana vuonna sen puutarhaan siirrettiin hedelmäpuita Jekyllin lapsuudenkodin puutarhasta.

Munstead Woodin puutarha oli Gertrude Jekyllille paikka alituisille kasvi- ja värikokeiluille. Hänelle oli tärkeää, että hänen suunnittelemansa istutukset olivat paitsi kauniita, myös käytännöllistä ja toimivia. Jekyll ei esimerkiksi ottanut kasveja myyntiin puutarhansa yhteydessä olevaan taimistoon, ennen kuin hän oli ensin itse kunnolla ehtinyt tutustua niiden ominaisuuksiin.

Jekyllin merkitystä etenkin brittiläiselle puutarhataiteelle ei voi liioitella. Hän myös loi enemmän puutarhoja kuin maansa suunnittelun suurmiehinä pidetyt ”Capability” Brown ja Humphry Repton yhteensä. Gertrude Jekyll työskenteli tuloksekkaasti hyvin miehisellä alalla ja raivasi ammatillista polkua seuraavan sukupolven naissuunnittelijoille. Hän oli ensimmäinen nainen, jolle myönnettiin Royal Horticultural Societyn korkein kunniamerkki, Victoria Medal of Honour.

Munstead Wood sai arvovaltaisen suojelijan, kun Britannian perinnemaisemia ja kulttuuriympäristöjä säilyttävä National Trust -säätiö osti sen vuonna 2023 ja käynnisti suunnitelmat talon ja puutarhan palauttamiseksi alkuperäiseen asuunsa. Tulevaisuudessa Jekyllin puutarhan portit ovat auki kaikille hänen ihailijoilleen.

Lähteet: Bisgrove, R.: Getrude Jekyll’s Colour Schemes for the Flower Garden (Frances Lincoln, 2012); Wallinger, R.: Gertrude Jekyll: Her Art Restored at Upton Grey (Garden Art Press, 2013); Way, T.: Gertrude Jekyll (Shire Publications, 2012); Way, T.: The Cottage Garden (Shire Publications, 2013); van Zuylen, G.: The Garden: Visions of Paradise (Thames & Hudson, 2010); gardensillustrated.com.