Koiran ja ihmisen välillä voi olla syvää ystävyyttä ja kiintymystä – jopa platonista rakkautta, jos vain tietyt ehdot täyttyvät. Näin ajattelee filosofi Elisa Aaltola.

– Ystävyys edellyttää sitä, että kohtelee toista itseisarvoisena. Tasa­veroisena siten, että huomioi toisen hyvää yhtä lailla kuin omaansa. Tosi ystävä tukee toista ja katsoo maailmaa myös ystävänsä näkökulmasta, Aaltola sanoo.

Pitkään länsimainen filosofia opetti, että eläin ei voi olla ihmisen ystävä. Aristoteleelta periytyvän ajattelun mukaan ystävien pitää olla keskenään älyllisesti tasavertaisia.

Tiukka vaade tekisi kuitenkin mahdottomaksi monet ihmistenkin väliset ystävyyssuhteet. Huippumatemaatikko voisi ystävystyä vain toisten huippumatemaatikoiden kanssa.

– Älyn sijaan olennaista on, että molemmat ystävykset ovat tietoisia olentoja ja että molemmat pystyvät kokemaan yhteisen vuorovaikutuksen.

Ihmisen ja eläimen välinen ystävyys on aivan omanlaistaan, eikä se ole täysin verrattavissa kahden ihmisen väliseen ystävyyteen. Koiran kanssa esimerkiksi keskustelut politiikasta jäävät yksipuolisiksi. Toisaalta Aaltola tähdentää, että kaikki ystävyydet ovat erilaisia. Yhden ihmisystävän kanssa juttu luistaa toisesta ja toisen ihmisystävän kanssa toisesta asiasta.

Filosofin mukaan ihmisen ja koiran välisessä ystävyydessä ihminen voisi tehdä paljon enemmän. Aaltola pohtii asiaa myös uudessa kirjassaan Esseitä eläimistä.

Koira tekee tutkitusti ihmiselle hyvää. Koiranomistajat voivat keskimääräistä paremmin niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Lenkit koiran kanssa tuovat joka­päiväistä liikuntaa. Koiran kautta kotiin kulkeutuu kotiin myös monipuolisesti bakteereja, mikä lisää vastustuskykyä.

Koiranomistajilla on joidenkin tutkimusten mukaan myös tavanomaista vähemmän ahdistusta ja masennusta. Koirat voivat tuottaa omistajalleen voimakkaita hyvänolon kokemuksia. Niiden seura voi saada ihmisen aivot erittämään rakkaushormoni oksitosiinia. Myös koiralla on havaittu samanlaisia oksitosiinipurkauksia.

– Ilo, se on paras asia, jota itse saan koiriltani. Semmoinen olemisen riemu. Ja toki myös rakkaus, koirathan ovat tosi rakastavia, Aaltola kertoo omista kokemuksistaan.

Mutta vaikka koira tuo mukanaan paljon hyvää, ei yksin oma ilo ole Aaltolan mukaan hyväksyttävä syy ottaa koiraa kaverikseen.

– Koira ei voi olla vain pelkkä väline, vaan koiralla pitää olla arvo itsessään. Emmehän pitäisi hyväksyttävänä, jos ottaisimme kumppanin vain siksi, että saamme hänestä kivoja fiiliksiä, mutta emme välittäisi hänen itseisarvostaan, Aaltola vertaa.

Paras motiivi hankkia koira on filosofin mielestä se, että haluaa tarjota koiralle hyvän elämän ja haluaa tutustua koiran maailmaan.

Etenkin koronan nostattaman koirabuumin aikaan monet suomalaisetkin ovat hankkineet lemmikin harkitsemattomasti, Aaltola arvelee.

Ennen koiran hankkimista pitäisi kysyä itseltään, onko valmis uhrautumaan koiransa puolesta. Onko valmis käyttämään rahaa ja aikaa siihen, että koira voi hyvin?

– Se ei ole helppoa. Ihmiset ovat sen verran itsekkäitä, että jotkut asettavat oman etunsa ykköseksi ja unohtavat koiran tarpeet.

Esimerkkinä uhrauksista Aaltola mainitsee eläinlääkärikulut. Hän uskoo, että koirien kivuliaitakin sairauksia ja vaivoja jää hoitamatta kalliiden laskujen vuoksi. Jos rahasta on tiukkaa, pitäisi yhteiskunnan tulla edes jotenkin vastaan, Aaltola toteaa.

Koira on yleensä se, jonka pitää sopeutua ihmisten maailman sääntöihin. Aaltolan mukaan koiran halut ja tarpeet ovat kuitenkin tuon tuosta ristiriidassa ihmisten tapojen ja toiveiden kanssa.

– Ristiriidat ovat hyvin arkisia ja hyvin suuria. Yksi suurimmista ristiriidoista on eroahdistus.

Moni koira jää kotiin yksin, kun muu perhe lähtee töihin, kouluun, opiskelemaan, kuka minnekin. Koiralla ei ole pitkien yksinäisten tuntien aikana mitään tekemistä, ei älypuhelinta, ei Net­flixiä. Koira vain on.

Tekemisen puutteessa koira saattaa haukkua ikäväänsä tai purkaa ahdistustaan vaikkapa järsimällä kenkiä. Kotiin töistä palaava emäntä tai isäntä tulkitsee tylsistyneen koiran puuhat häiriökäyttäytymiseksi.

– Ihmisen tapaan koira on laumaeläin, joka kaipaa muiden seuraa. Voi kuvitella, miltä itsestä tuntuisi olla päivittäin yksin kahdeksan tuntia ilman virikkeitä. Koiran huoltajan pitäisikin minimoida yksinoloa ja koettaa kompensoida sitä järjestämällä koiralle mukavaa puuhaa ja seuraa mahdollisimman paljon.

Toinen ristiriidan aihe on remmirähinä. Lenkillä lajitoverilleen ärisevä koira kehottaa toista pysymään kauempana. Ulkoiluttaja taas tulkitsee rähinän helposti huonoksi käytökseksi.

– Sekä eroahdistus että remmirähinä ovat koiralle luontaista käytöstä. Niihin on hyvä etsiä ratkaisuja, koiraa ei pitäisi rangaista niiden vuoksi.

Luonnollisen leimaaminen häiriökäyttäytymiseksi kertoo siitä, että ihminen ei tunne koiran käyttäytymistä tai elekieltä. Molempia ihminen voi kuitenkin opetella. Tutkittua tietoa koiran tavoista ja kommunikoinnista on paljon tarjolla.

– Itsellänikin on vielä koiran tulkinnassa opiskeltavaa. Joitain vuosia sitten esimerkiksi opin, ettei koira tunne syyllisyyttä tehtyään jotain, joka on ihmisen mielestä väärin. Syyllisyys edellyttäisi moraalista ajattelua, eikä koiralla sellaista ole. Koira ei ymmärrä tehneensä väärin tai mieti olevansa huono koira. Se vain reagoi ihmisen käytökseen ja näyttää katuvalta lepytelläkseen häntä.

Koiraa onkin Aaltolan mukaan helppo inhimillistää. Koiraan voi heijastaa itseään ja kuvitella sen olevan itsensä kanssa samankaltaisempi kuin se onkaan. Koirassa on kuitenkin aina toiseutta ja vierautta verrattuna ihmiseen. Koira ei ole pieni ihminen, vaan aivan toisen lajin edustaja.

– Inhimillistäminen on toki inhimillistä. Kuvittelemmehan me muiden ihmistenkin olevan enemmän itsemme kaltaisia kuin he monesti ovatkaan.

Aaltola muistuttaa, että kommunikointi on olennainen osa hyvää ystävyyttä. Koira on tässä suhteessa ystävistä parhain. Se koettaa koko hereilläoloaikansa ymmärtää ihmistä. Tarve ymmärtää on koiralle synnynnäinen ominaisuus, joka on kehittynyt evoluution kautta.

– Usein koirat tunnistavat tunnetilani ennen kuin itse sen tunnistan. Koirathan voivat esimerkiksi haistaa tunteitamme. Kyllä meidän ihmistenkin pitää tehdä oma osamme ja yrittää edes välillä lukea koiraa.

Koiran ja ihmisen yhteinen historia juontaa jopa 15 000 vuoden taakse. Yhdessä vietetyt vuosituhannet ovat muokanneet paitsi koiraa myös ihmistä.

– Joidenkin teorioiden mukaan yhteisevoluutio koiran kanssa on lisännyt ihmisen empatiakykyä. Tämä johtuu siitä, että olemme joutuneet opettelemaan ymmärtämään niin erilaista lajia. Samalla empaattisuutemme myös muita ihmisiä kohtaan on kehittynyt paremmaksi, Aaltola kertoo.

Yhteiselo koiran kanssa on vaikuttanut myös ihmisen kulttuuriin, esimerkiksi maanviljelyyn.

Aaltolan mukaan vielä nykyisinkin ihminen voisi oppia koiralta paljon.

– Voimme oppia koiralta uteliaisuutta ja hetkessä olemista. Ihmisten elämä on hyvin rutiininomaista, ja toistamme päivästä toiseen samoja asioita. Koirat sen sijaan ovat ulos mennessään alati valppaita, kaikki aistit avoinna. Koen syvää nöyryyttä, kun katson koirien intoa ja uteliaisuutta. Jos edes hetkeksi pääsee siihen samaan olotilaan mukaan, ihminenkin kokee voimakkaan riemun, avoimuuden maailmaa kohtaan.